Soraya on iloinen 5-luokkalainen tyttö itähelsinkiläiseltä ala-asteelta. Tutustuin häneen 09 Helsinki Human Rights säätiön työn kautta, kun aloitimme uussuomalaisille lapsille ohjatun koris-kerhon koulussa. 09 Helsinki Human Rights säätiön työ integroi lapsia urheilun avulla suomalaiseen yhteiskuntaan. Tyttö pisti heti silmään, kun hänellä oli aina oma pallo kerhoon tullessa mukana. Nopeasti sitten opinkin, että hän ja pallo olivat olleet aivan erottamattomia niin kauan kuin opettajat muistavat. Ajattelin että siinähän meillä on seuraava Ronaldinho tai Martha, pallo tuntui pysyvän jalassa kuin liimattu ja aina oli uusi jippo takataskussa kun piti hidasta vanhaa opettajaa harhautella.
Vähän paremmin sitten kun opin tyttöä tuntemaan kyselin, että minkä takia hän aina kulkee pallon kanssa. Tarina jonka hän kertoi, oli opettava. Hän kertoi vanhempiensa aina vastustaneen pelaamista. Kunnon muslimi-tyttöjen ei kuulu pelata palloa, se on poikien hommaa. Hän oli kuitenkin aina päättänyt ottaa pallon mukaan kun lähtee ulos. ”Ei niitä (vanhempia) haittaa kunhan en pelaa omalla pihalla”, kertoi Soraya, ”kyl ne on jo oppineet että mä tykkään pelata”. Mutta sitten ongelmaa oli ollut myös koulussa. Jumppatunnilla sai kyllä pelata palloa, muttei aluksi huivi päässä ja kädet ja sääret peitettyinä. Opettaja oli määrännyt kaikille samanlaiset urheiluasut ja siihen Soraya ei pystynyt varsinkaan kesällä. ”Päätin vaan pelata sitten puistossa koulun jälkeen ja kotimatkalla ja nykyäänhän koulussakin meillä saa olla meidän omat jumppavaatteet”, kertoi Soraya. ”Mulla oli voikasta nelonen”, jatkoi Soraya veikeesti. Ymmärtäen itsekin kuinka absurdia moinen on hänen urheilullisuudellaan.
Jatkoin kyselyäni, nyt jo hiukan innostuneena asiasta ja ihmettelin että onko häntä valmentanut joku. Sorayan ilme muuttui vakavaksi, ”En pääse jengiin pelaamaan”. Miten niin ihmettelin ja jatkoin kertomaan useasta itähelsinkiläisestä jalkapallojoukkueesta joihin hän voisi mennä. Lupasin jopa viedä häntä ensimmäiset kerrat, jos häntä jännittää liikaa. Hän kuitenkin pysäytti nopeasti innostukseni, ”emmä voi mennä ku siellä ei saa pitää huivia”. Nykyään Soraya pelaa Visa-Basketin C-tyttöjen edustusjoukkueessa ja kulkee kouluun nykyään kuminen koripallo kainalossa. Mutta aina silloin tällöin kesken harjoitusten hän edelleen haluaa naurattaa kanssapelaajia jalkapallokikoillaan. Yks-kaks-kolme varpailla pallo ilmaan ja kantapäällä syöttö ilmasta valmentajalle.
On erilaisia valmentajia. Luontaisia johtajia, auktoriteetteja, demokraatteja, luonnevalmentajia, taktikkoja, tekniikan asiantuntijoita, juniori-valmentajia ja valmentajia jotka osaavat toimia paremmin aikuisten kanssa. Vain parhaissa meissä on nämä kaikki ominaisuudet edes kohtuullisella tasolla. Huippuvalmentajillakin on yleensä huippuunsa hiottu ainoastaan muutama ominaisuus. Olisikohan esimerkiksi Mourinho paras vaihtoehto KontU:n U-15 mimmijoukkueelle? Sitten pitäisi olla vielä kulttuuriasiainneuvos, jotta pysyy tämän muuttuvan Suomen mukana. Ei helppo juttu.
Taktiikan osalta valmentajat kai kuitenkin voidaan kai jakaa aika selvästi kahteen. Yhtäältä on niitä jotka luottavat taktiseen osaamiseensa ja luovat joukkueen pelitavan, hieman karrikoiden, pelaajien ominaisuuksista riippumatta ja sitten on niitä valmentajia jotka katsovat pelaajien ominaisuudet ensin ja koettavat sen päälle kyhätä parasta mahdollista pelitapaa. Monikulttuurisemmaksi muuttuvassa Suomessa tämä, varsinkin viimeinen ajattelutapa, antaa aikamoisia mahdollisuuksia. Ihan selvää on se, että kulttuuri vaikuttaa tapaan pelata jalkapalloa. Kaikki tiedämme että kamerunilaiset pelaavat eri tavalla kuin saksalaiset tai ruotsalaiset eri tavalla kuin brassit. Monikulttuurisessa Suomessa siis on enemmän tyylejä mistä valita. 15% Helsinkiläisistä asuu monikulttuurisissa perheissä. Miten suomalaiset muuten pelaavat jalkapalloa? On meillä lätkässä ainakin ihan oma tyyli ja kulttuuri pelata.
Suomen Jalkapallovalmentajat ry aloitti helmikuussa yhteistyön Suomen Palloliiton yhdenvertaisuushankkeen ”Rasisti on reppana” kanssa. Hankkeen tavoitteena on 2007 tapahtuneen rasismi jalkapallossa tutkimuksen jälkeen kouluttaa kaikki Palloliiton piirit, erotuomarit, valmentajat ja seurajohtajat rasismin tunnistamisesta ja miten sitä vastustetaan. Hankkeen tavoitteena on saada myös kynnys suomalaiseen seuratoimintaan liittymisestä madaltumaan maahanmuuttajille. Somali-tyttöjen huivinkäyttökielto muuttuu varmasti! Onhan mimmi-futiksessa jo nyt tytöillä usein muodikkaat huivit sitomassa hiuksia.
Rasismi eli rotusyrjintä edellyttää valtaa syrjiä. Vallankäyttäjinä valmentajat ovatkin siis erityisessä vastuussa ymmärtää kulttuurien, uskontojen ja eri suomessa asuvien etnisten ryhmien eroavaisuuksia. Hankkeeseen kuuluu myös kampanjointia maaotteluissa ja Veikkausliigan otteluissa, sekä tapahtumia ympäri Suomea huipentuen Women’s EURO2009 kansanjuhlaan.
Koulutuksissa nähdään! Aloitetaan vaikka siitä miten Sorayasta olisi voinut päästä sinivalkoiselle tielle ja lopulta vaikka A-maajoukkueeseen.
www.rasistionreppana.fi
www.09hhr.fi
