Hetki suurmiesten seurassa

Muistelen tänään kahta suurta miestä ja yhtä tapaamista viiden vuoden takaa, koska meitä kaikkia kohtasi tänään suru uutinen. Aulis Rytkönen on poissa. (YLE)

Päätimme vuonna 2009 Suomen Palloliiton Rasisti on Reppana -kampanjan puolesta ottaa yhteyttä sekä Åke Lindmaniin että Aulis Rytköseen. Haaveenamme oli kuvata kaikkien aikojen suurimmat suomalaiset jalkapalloilijat. Samaan tietoiskuun tulivatkin sitten myös Atik Ismail, Jari Litmanen, Sami Hyypiä, Göran Enkelman, Roman Eremenko ja niin edelleen. Auliksen ja Åken tapaamisesta tuli kuitenkin ihan legendaarinen.

Keskustelimme Herra Rytkösen kanssa ensin puhelimessa tovin ja kuvauspäivän sovittuamme kävin hakemassa hänet kotoota Pohjois-Helsingistä ja suuntasimme Espooseen. Olimme aikaisemmin sopineet Åken vaimon Pirkko Mannolan kanssa, että Åken huonon kunnon takia voisimme kuvata tietoiskun heidän omakotitalon takapihalla. Auliksella vielä jalka nousi reippaasti ja heti autoon päästyään hän rupesikin utelemaan Åken terveydentilasta.

Olin hieman yllättynyt, koska olin muilta aikalaisilta kuullut ja ennen kaikkea Rva Mannolan kanssa keskusteltuani ymmärtänyt, että herrat ja legendat eivät olleet pelkästään pelikavereita vaan olivat olleet erittäin hyviä ystäviä. Taisi olla Pirkon idea, että herrat tekisivät kuvauksen yhdessä. Nyt Aulis kuitenkin vaikutti kovin tietämättömältä Åken terveydestä, ja muustakin viimeaikaisesta. 10 minuutin tarinoinnin jälkeen hän sitten kertoikin, ettei ole Åkea tavannut yli 30-vuoteen. Ero ei ilmeisesti viime kerralla ollut oikein miellyttävä. Ei hän kuitenkaan sitä korostanut. Tärkeää hänelle oli kuitenkin kuulla, että nimenomaan Åke oli hänet kotiinsa kutsunut. Taisin siinä kohtaa itse asiassa kertoa pienen valkoisen valheenkin, koska enhän ollut itse asiassa Åken kanssa puhunut vielä sanaakaan. Vain Pirkon kanssa olin kuvauksesta ja vierailusta sopinut. Aulis oli silminnähden huolissaan Åken terveydentilan huonoista uutisista.

Talolle saavuttuani Aulis kirjaimellisesti hyppäsi auton pelkääjän paikalta ulos ja käveli päättäväisesti etuovelle ennen meitä muita. Vaikutti siltä, että hän oli päättänyt tehdä oman osuutensa jälleentapaamisen puolesta. Minä jäin vielä autolle keräämään kuvauskalustoa ja neuvomaan jo paikalle tullutta kuvausryhmääni. Oven auettua Pirkko oli ovella, mutta heti ovelta näimme myös olohuoneesta kurkkivan suuren miehen hahmon. Sen jälkeen kuulimme meille kaikille suomalaisille niin tutun äänen. ”Tervetuloa peremmälle”, kuului baritonin ääni. Iloinen isäntä kutsui koko porukan sisälle ja siirryimme takapihalle omenapuiden lomaan. Alkoi armoton tarinointi ja muistelo.

”Laakase-laakase Aalis, älä riplaa!” naureskeli hyväntuulinen isäntämme ja otti kuvausryhmämme ohjaukseen. Aulis ei kuulemma ollut mikään syöttövirtuoosi, vaan tykkäsi jallittaa vastustajiaan loputtomasti. Kuljettaa pallon maaliin, jos mahdollista. Pirullinen mies puolustajille, jatkoi Åke. Mieleeni juolahti vanha urheilijoiden vitsi, että tavoite ei ole voitto vaan vastustajan täydellinen nöyryyttäminen.

Yritin tarinoiden välissä antaa vuorosanoja mestarille, mutta nopeasti oivalsin että taiteilijalla oli omat vuorosanat. Otin kaksi askelta taaksepäin ja annoin suurmiehen ottaa tilanne haltuunsa. Kuvaaja oli haltioissaan. Aulis kertoi tarinan miksi Åkea kutsuttiin luunmurskaajaksi. Ei se kuulemma siitä ollut, että hän oli kovaluinen puolustaja ja armoton kilpailija, ja että kerrankin muisteltiin vastustajan luun törröttäneen ulos säären kohdalta. Vaan tuosta mahtavasta leuasta se oli kaikki kuulemma lähtenyt. Oli se sellainen rikollisen arkkityyppi, vinoili Aulis. ”Laakase-laakase Aalis, älä riplaa!”, kuittasi Åke nauraen takaisin.

Sitten alkoi Åke tarinansa. Hän huokasi ja muisteli edellisestä tapaamisesta olleen todella yli 30-vuotta ja kuinka hän oli aina ihaillut Aulista ja hänen virtuoosin taitojaan. Uskalsin väliin sanoa tilastoja sekä Teemu Tainiolta kuulemani tarinan kuinka Rytkönen on edelleen Ranskan Toulousessa suurista suurimpia legendoja. Hänet muistetaan siellä ikuisesti. Siitä Åke jatkoi kertomaan ensimmäisestä ulkomaanmatkastaan tapaamaan Ranskaan Aulista.

Meistä oli tullut kavereita maajoukkueessa, hän kertoi, mutta emme olleet tavanneet pitkään aikaan kun Aulis muutti sinne Eurooppaan pelaamaan. Kirjoitin hänelle Ranskaan ja lähdin matkaan. Rivien välistä ymmärsin, ettei hän ollut jäänyt odottamaan vastausta. Junalla, bussilla ja peukalokyydillä sinne sitten lopulta pääsin. Niin ja ensimmäisen omenatarhan nähdessäsi, sinun piti juosta heti omenavarkaisiin, jatkoi Aulis tyylilleen tunnollisena omintakeisesti vienosti hymyillen. Niin, en voinut vastustaa kiusausta! Oli ne hyviä omenia, jatkoi Åke.

Vilkuilin koko ajan kuvaajaamme varmistuakseni vain, että saihan hän kaiken tämän purkkiin. Rouva Mannola katsoi sivusta noin viiden metrin päästä ja hymyili kauniisti. Hänellekin tilanne oli selvästi merkittävä. Tarinat jatkuivat rönsyilemistään. Jopa kauniin elokuvatähti Pirkko Mannolan kortteeraamisesta naljailtiin aika suoranlaisesti. Kummallakin miehellä oli ilmeisesti ollut silmää elokuvatähdelle. Kaikesta puheesta paistoi syvä ystävyys ja meille sivusta seuraaville oli päivän selvää, että olemme todella suurmiesten seurassa. Olimme syvästi vaikuttuneita ja aika kului lumoutuneena.

Muutaman viikon kuluttua kuvausten jälkeen, juuri kun olimme saaneet kaiken materiaalin editoitua, kohtasi meitä suru uutinen. Åke oli nukkunut pois. Soitin Aulikselle ja soitin Rouva Mannolalle osanottoni ja kysyin, että voimmeko näyttää tietoiskun nyt Åken kuoltua. Kummatkin olivat sitä mieltä, että se olisi Åken toive ja hän toivoisi tulla muistetuksi juuri tällä tavalla hyvän asian puolesta. Muistin hetken jossa hän halusi painottaa kuvauksissa jylisevällä äänellään nimenomaan reppana sanaa. Rasistit on reppanoita! Ärrät tuntuivat luissa ja ytimissä. Kun Åke sen lauseen sanoi, tanner tömisi ja reppanat vapisi.

Itse olimme tietoiskuun erityisen tyytyväisiä. Kaikella kunnialla kaikille muille mukana olleille legendoille, Åke ja Aulis tekivät sen. YLE päätti kuitenkin hyllyttää tietoiskun ja kaikki muut mainoksemme näytettiin paitsi tämä paras niistä. Suurmiehen kuolemasta oli liian vähän aikaa.

Nyt Auliskin nukkui pois, mutta vaikka koko nuoruuteni näin, ihailin ja idolisoin Atik Ismailia ja myöhemmin Kuningas Litmasta, kyllä näiden kahden herran tapaaminen vaikutti minuun nyt niin, että he ovat minulle nyt kaikista suurista suomalaisista pelaajista ne kaikkein suurimmat. Vastaavaa karismaa ei ole kellään.

Lepää rauhassa Aulis Rytkönen.