Rasistit on reppanoita

Olen tässä bloggaus-laiskuuttani ryhtynyt vaivihkaa siirtämään eri julkaistuja juttujani blogeiksi. Tämä oheinen juttu julkaistaan Jalkapallon Pelaajayhdistyksen jäsenlehdessä - Players'issä. Aika väkisin väännetty, mutta jotain piti yrittää sanoa vielä aika pahasti vaiheessa olevasta rasismin vastaisesta hankkeestamme... Enjoy, or not!

----------------

Suomen Palloliitto aloitti tämän vuoden alusta suvaitsevaisuuden puolesta, rasismia vastaan – hankkeensa tutkimalla mitä suomalaisilla jalkapallokentillä tapahtuu. Faktoihin perustuen on helpompi rakentaa koulutusta, on parempi tutkia ennen kuin neuvotaan uusia toimintamalleja. On parempi tietää ennen kuin käsitellään herkkää aihetta.

Hanketta suunnitellessa tiedettiin, että rasismia esiintyy Suomessa yleensä mutta faktaa suomalaisesta jalkapallosta ei ollut. Nyt 120 ottelun seuraamisen jälkeen tiedetään, että sitä kasvavassa määrin esiintyy valitettavasti myös jalkapallossa. Ei vielä paljon, mutta suunta on huolestuttava ja enimmäkseen sitä esiintyy aladivisioonatasolla. Fiksummat pelaajat osaavat yleensä myös käyttäytyä fiksummin ja kilpailun kovetessa rasismiin ei yleensä ole varaa. Suomen Poliisi antoi hiljattain lausunnon joukkue-urheiluun liittyvästä fanien väkivaltaisuudesta, että jo pari vuotta Ruotsissa koetut lieveilmiöt ovat rantautumassa nyt myös Suomeen. Härkää sarvista! On huomattavasti helpompi ennaltaehkäistä konflikteja, kuin yrittää selvitellä niitä.

Jalkapallo on osa elämää, väittävät. Vai oliko se että elämä on osa jalkapalloa? Oli miten oli, jalkapallo on Suomessakin niin suuri yhteiskunnan osa, että se vaikuttaa lähes kaikkeen. Moni meistä palloilijoista toivoisi kulttuurimme kasvavan vieläkin suuremmaksi. Saataisiinpa se futis-buumi ja kisapaikka EM-kisoihin. Toisaalta, jalkapallo on myös se yhteiskunnan osa, jossa kaikki yhteiskunnan ilmiöt tuntuvat, hyvät ja pahat sellaiset. Muutos, jossa nyt mitä suurimmassa määrin elämme, tuntuu myös jalkapallossa. Missä suomalaisen yhteiskunnan osassa maahanmuuttajat todennäköisimmin ensimmäisen kerran integroituvat meidän kulttuuriimme? Jalkapallossa, lajissa joka on tuttu myös vanhasta kotimaasta. Harva puolalainen, somali tai burmalainen on saanut jääkiekkoa äidinmaidostaan, mutta hätkähdyttävän monella heistä jalkapallo pysyy jo nuorella iällä kuin liimattuna jalassa. Se on juuri sitä kulttuuria mistä mekin unelmoimme.

Matkustin muutama vuosi sitten edellisessä työssäni lyhyessä ajassa Kambodzasta Suomen kautta Guatemalaan. Kirosin aikataulua ja aikaeroja, mutta piristyksen teki havainto nuorista jalkapallon parissa. Phnom Penhissä matkaa lentokentälle odotellessani, katselin tuhansien nuorten buddhalaismunkkikokelaiden tapahtumaa kaupungin keskustassa. Niiden samanlaisten oranssikaapuisten, joita olemme viime aikoina nähneet uutiskuvissa Burman mielenosoituksissa. Kaveria oli niin, että olisi luullut saapuneensa keskelle Ukrainan oranssivallankumousta. Kun seremoniat ja koulutus hetkeksikään taukosivat, alkoi armoton futiksen pelaaminen. Energiaa riitti ja aina löytyi pallo ja neljä maalitolppaa. Hymyynhän se veti suun, mutta vasta Guatemalaan saavuttuani, juuri lentokoneessa iltiksen futis-tuloksia luettuani, ymmärsin miten ihmisiä yhdistävästä pelistä on kyse. Saavuin nimittäin maahan juuri hirmumyrsky Stanin jälkeen ja kaaos, tuho ja epätoivo oli valtavaa, muuten paitsi joka paikassa lapset pelasivat jalkapalloa. Se oli vaikuttavaa.

Maailma globalisoituu, verkkoutuu, yhdistyy, monipuolistuu, pienentyy kommunikaation osalta ja kasvaa talouden mittareissa, kaikki samanaikaisesti ja kiihtyvällä vauhdilla. Samalla maailma myös eriarvoistuu, jopa raaistuu, ellemme sitä hoida. Ja jos jalkapallo on osa elämää (vai kummin päin se nyt oli?) kaikki tämä tuntuu myös jalkapallossa. Myös suomifutiksen on pärjättävä kiihtyvän globalisaation vauhdissa. Yhtäältä on osattava torjua monipuolistuvan talouden tuomat lieveilmiöt tai kohtalona on esimerkiksi Allianssin ulkomaille ostosta syntyneet sotkut. Ja toisaalta pelkkä torjuntasota ei riitä, uudet meitä kaikkia kohtaavat haasteet on käännettävä kilpailueduiksi. A. Eremenko, R. Eremenko, S. Kuqi, N. Kuqi, P. Hetemaj, M. Hetemaj… Kaikki maajoukkueidemme kantavia voimia. Vastassa Zlatan, Henke, Lukic… jos esimerkiksi Ruotsin kanssa halutaan pysyä kilpailussa. Monikulttuurisuus on vahvuus myös suomifutikselle.

Valtakunnanpolitiikkakin on muuttunut aika lailla. Suti Aittoniemen ”rajat kiinni kaikilta” -politiikasta on muututtu nyt jo houkuttelemaan siirtolaisia verovaroin ja veroäyrein uusiksi veronmaksajiksi. Emme pysty enää pitämään lintukotoamme pystyssä ilman uusia maahanmuuttajia. Helsinkiläiset, turkulaiset ja tamperelaiset nykyään jopa kilpailevat siitä kenen kaupunki on pisimpään toiminut monikulttuurisessa ympäristössä. Uusia Fazereita, Gutzeiteja ja muita ulkomaalaisia menestyjiä toivotetaan tervetulleiksi. Kun Suomi itsenäistyi, Helsingin väkiluvusta oli yli 40% ulkomaalaistaustaisia. Sen kuulee slangista vieläkin. Lähitulevaisuudessa palataan vanhalle tasolle, se on hyvä suomifutikselle.

Suomen Palloliiton yhdenvertaisuushanke ja sen ”rasistit on reppanoita” – kampanja kantaa kortensa kekoon monikulttuurisuuden ymmärtämiseksi ja rasistisen vallankäytön vastustamiseen. Hankkeen oman tutkimuksen, koulutuksen ja maanlaajuisen näkyvyyden tavoitteena on paitsi vähentää monikulttuurisuudesta nousevia lieveilmiöitä, kuten rasismia tai ulkomaalaisvihaa, niin myös käydä tiennäyttäjänä miten Suomesta ja suomalaisesta urheilusta tulee menestystarinoita.

Kolmivuotisen hankkeen ensimmäisen vuoden käännyttyä loppuun, noin 120 otteluun perustuva tutkimustyö siirtyy koulutukseksi jalkapallon ammattilaisille ja piireihin. Myöhemmin koulutus ulottuu piireistä myös seuroihin ja niin sanotusti ruohonjuuritasolle. Myös varsinainen kampanjointi, näkyvyys mediassa ja tapahtumissa, alkaa kiihtyvällä tahdilla vuosille 2008 ja 2009, siten että jos vielä kolmen vuoden päästä joku jalkapalloilija tai fani ei ole kuullutkaan ”rasistit on reppanoita” – hokemaa, niin huonosti menee ja huonosti on onnistuttu.

Tervetuloa mukaan! Ensi vuonna tavataan. Pitäisi olla hauskaa.


Lari Kangas on Suomen Palloliiton suvaitsevaisuuden puolesta, rasismia vastaan – hankeen projektikoordinaattori.

Hanke tehdään yhteistyössä Opetusministeriön, Veikkausliigan, Jalkapallon Pelaajayhdistyksen ja Liikkukaa! ry:n kanssa.

www.palloliitto.fi/seura/yhteiskuntavastuu/yhd_vert_hanke/

Back to basics –ruohonjuuritason työtä 09 Helsinki Human Righsissa

Johtaja Pratesi neuvoi, ohjasi, käski ja painosti kirjoittamaan taustoja itsestäni tarinan muotoon nettisivuillemme. Pitäähän sitä uuden työntekijän jotain itsestään kertoa. Ensireaktio oli tietenkin asian lykkääminen, kieltäminen ja unohtaminen. Harvoinhan sitä suomalaismies itsestään haluaa kertoa. Se on vaan meidän kulttuurimme lähtökohta, että suomalaismies ei puhu eikä pussaa. Teot saavat puhua puolestaan, perkele, ja jos et usko niin mökötän vuoden!

Kulttuurien väliset erot ovatkin ne ensimmäiset asiat, jota tässä uudessa työssä täytyy oppia ottamaan huomioon. Koripallolla päähän, rillit solmuun ja ventti nenänjuureen opettaa paitsi itsehillintää niin myös ymmärtämään kuinka haasteellista työ monikulttuuristen lasten parissa saattaa olla. Kävi nimittäin niin, että jo toisella koriskerhon vetämiskerrallani en yksinkertaisesti pystynyt pitämään pariakymmentä 4-6. luokkalaista poikaa järjestyksessä ja nenänvarsihan siinä kärsi. Se on vaan niin, että kodin, koulun, suomalaisen yhteiskunnan ja vanhempien alkuperäismaan tänne siirretyn kulttuurin välisissä paineissa nuorella ihmisellä on navigoimista. Oikein ja väärän erottelu, ja kulttuurien normit ovat erilaisia. Säännöt myös muuttuvat eri sosiaalisissa paineissa, sehän on ihan normaalia. Toisaalta nuorelle ihmiselle tärkeintä olisivat selkeät ohjenuorat elämässä selviämiselle.

Kymmenisen vuotta Afrikan ja Amerikan mantereella on opettanut paljon monikulttuurisuudesta ja maahanmuuttajana olemisesta, tarinoita riittää. Matkoilta mukaan liittyi myös monikulttuurinen perhe, jonka antama oppi ei tunnu loppuvan koskaan. 2000-luvun Suomi on kovin erilainen kuin maailmalle lähdin 90-luvulla, muutos on ollut nopeaa. Kysymys: kuinka monessa Helsingin ala-asteessa on enemmän monikulttuurisia oppilaita kuin suomalaisen taustan omaavia oppilaita? Vastaus: todella monessa. Meidän Equal Rights and Empowerement –hankkeessamme niitä on seitsemän.

Samoin kuin kulttuurit, myös yhteiskunta, muuttuu sosiaalisten paineiden voimasta. Sekin on normaalia. Haasteemme onkin ohjata kehitystä oikeaan suuntaan. Globalisaatiota emme voi, pysty tai haluakaan pysäyttämää. 90-luvulla olin Amnesty Internationalin Suomen osaston hallituksessa ja mieleen jäi neuvottelumme Suomen Poliisin kanssa Hakunilan uusnatsien ja somalien välisissä selkkauksissa. Poliisi joutui silloin kääntymään kolmannen sektorin puoleen, kun ei aluksi ollut osannut toimia asiassa ammattimaisesti. Sittemmin Suomen Poliisin käyttäytymisestä näissä asioissa on kehittynyt oikein vientituote. Toimin Ulkoasiainministeriön puolesta rahoittajaosapuolena mm. hankkeessa, jossa Suomen Poliisi opetti konfliktinehkäisyä Namibian Poliisille. Siinä sai silloin syystäkin olla ylpeä suomalaisuudesta. Viime vuonna poliisi oli mukana rakentamassa 09 Helsinki Human Rights:in rasismin vastaista All-Stars peliä. Paljon on menty eteenpäin. Kolmannella sektorilla on kuitenkin edelleen sekä pro-aktiivinen että reaktiivinen rooli näissä asioissa.

Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu vahva oikeudenmukaisuuden ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan ylläpitämisen kulttuuri. Ehkä se tulee historiastamme sorrettuna kansana tai yleensä vain siitä, että olemme pieni vähemmistö täällä Euroopan reunamalla. Suomalaisille on aina ollut luonnollista ajaa tasa-arvoista kohtelua ja tasa-arvoisia mahdollisuuksia kaikille. Kirkko ja työväenliike ovat eläneet vahvasta solidaarisuuden tunteestamme. Olimme toisena maailmassa antamassa naisille äänioikeutta, Ahvenanmaalle haettiin Kansainliitosta autonomista asemaa, ruotsinkielisen vähemmistön asema on aina haluttu suojata. Edellä käymisen esimerkkejä löytyy monia. Olemme tottuneita myös muutokseen. Olemmehan yksi maailmanhistorian nopeimmin kehittyneistä maista. Syntymävuotenani 1973 Suomen bruttokansantuote kansalaista kohden oli pienempi kuin Argentiinalla. Nyt kolmekymmentä vuotta myöhemmin olemme yksi maailman rikkaimmista maista. Miksemme siis nyt osaisi muuttua maailman mukana? Mielestäni meillä on siihen loistavat mahdollisuudet. Nykyään rikkaita maita ovat ne, jotka osasivat ja joilla oli mahdollisuudet muuttua teollisen vallankumouksen aikaan. Tulevaisuuden menestyjät ovat niitä, jotka osaavat kääntää tämän nyt käytävän vallankumouksen edukseen.

Integroimiseen eli tasavertaiseen yhdessä elämiseen, ei kulttuurien sulautumiseen, pyritään myös 09 HHR:n työssä. On jotenkin ihan klisee sanoa kuinka monikulttuurisuus rikastuttaa meitä, mutta onhan se niin ettei lintukotomme enää kestä ellemme avaudu. Ja toisaalta ei tässä pidä kantapäilläkään olla torjumassa vain kaikkea pahaa mitä hyvinvointiyhteiskunnallemme tapahtuu, vaan pitäisi kehittää ja katsoa tulevaisuuteen toimivia malleja. Sisäasiainministeriö esimerkiksi on ihan hakoteillä maahanmuuttopolitiikkansa kanssa, kun rajoja yritetään tilkitä kaikin mahdollisin ja mahdottominkin tavoin. Itse toivottaisin kaikki maailman ihmiset tervetulleiksi maksamaan veroja ja rakentamaan parempaa Suomea. Työperäinen siirtolaisuus pitäisi saada kasvuun. Meillä on jo nyt yhteiskuntamme kriittisimmillä aloilla työvoimapula ja maakunnat toivovat yrittäjiä ja veroäyrin maksajia. Pakolaisten auttamiseenkin, joka on muuten ihan eri asia kuin siirtolaisuus, meillä on varaa vähintään siinä missä muilla pohjoismaillakin. Kyllä me osaamme vaikka vaikeittenkin tapauksien integroimisen.

Työ aikuisille ja aktiivinen vapaaehtoistoiminta lapsille ovat paras tapa integroitua Suomalaiseen yhteiskuntaan. Kunhan pelisäännöt pidetään reiluina, yhteisillä pelisäännöillä kasvaa molemmin puoleinen luottamus ja integraatiota syntyy kuin luonnostaan. Tähän työhön 09 Helsinki Human Rights –säätiöllä tähdätään.

Elämä on parasta huumetta, eikun… liikunta on parasta huu… eikun liikunnalla mukaan meidän juttuun… eikun… Kuka keksii paremman sloganin? Kohta jyrähtää taas Pratesin 86 -kiloinen basso, ”missä markkinointi- ja sponsorinhakusuunnitelma?!”

Number of the day

Percentage of Finnish Development Aid to Africa going directly to the budgets of African governments: Over 50%

Finnish basketball finances in dire straits

Would there be viable organised players association in Finland, I’m sure they’d be thrilled of the latest developments in the Finnish basketball. Finnish top league Korisliiga teams have jointly agreed to limit the number of foreign players in Finland for this season, again. Higher demand for local players and limited supply has therefore raised the salaries of the Finnish passport players dramatically. Any trade union could be proud to achieve such salary increases over ten years, nevertheless in few months! No hard feelings, I have many good friends still playing. Veterans like Maurizio Pratesi are finding his new spring in basketball while teams from Joensuu, Helsinki, Karkkila and Porvoo are rumoured to be shopping for his favours. Pasi Kauha gets to play yet another season in Uusikaupunki. Good for them, the players that is! They’ve earned every cent they’ve got. Problem is though, what happens to the clubs finances? Where is the money supposed to be coming from?

Last seasons attempt to free the player movements from two Americans to at some cases even seven or eight Americans per team was considered too much too quickly. The idea was that more supply to the player market would make the market more competitive and therefore decrease the salaries in Finnish basketball, therefore making the club finances more viable.

Nevertheless, quite the opposite happened. Coach Kaminen’s notorious roster at Porvoo, for example, saw dozen odd foreign players (20 if pre-season is included) pass through, seven of which ultimately stayed to play the three losing play-offs games. Games were played in Porvoo where Finnish players didn’t even take a shot in a game. Finnish players took four shots, one of which was made, in the three play offs games Porvoo lost. All this is of course bad for the sponsorship income and gate receipts and extremely bad for the spending side of things. It’s a pity that the TV documentary for this season in Porvoo was censored by the club board!

Similar situation was too often the case also in other towns. Diminishing incomes and extended expenditure made of course the financial situation of smaller clubs totally impossible. Previously smaller clubs had had maximum four to five professional players contracted. Now with the influx of all those Americans, plus or minus 20 000 each, the complete roster was receiving full-time wages. The club had become fully professional although the management wasn’t. Spending was professional, but the money making wasn’t. Bad combination!

Budgets doubled or tripled depending on the insanity or unprofessionalism of the management and the club boards ultimately responsible of these issues. The league had become fully professional without any more money flowing to the cash box. Latter part of the season was played mostly with the sponsorship money received for the 2007-08 season and this is where we are now. The new season hasn’t even started yet, but half of the income’s already spent.

For our international readers this kind of professional player trade of the season past might seem normal, as the leagues have been professional for awhile, but for Finnish fans it caused an outrage. Biggest speculation in the local papers was usually spent on the again-new-American-aid-players release papers from the previous club, or whether the new “rainmaker” could actually play in the upcoming event or not. The normal speculation about the matchups and power balances of the upcoming events were non-existent, because no one knew who was going to be on the court. Not even the coaches! Would I be a betting man, I would have definitely complained to Veikkaus or Nordicbet about this out-of-control situation. Local fans would simply never know who would play for their team this week. Not much fun for fans, even less so for sponsors paying for all this nonsense. Coach Dettman of the NT said, “The highest level season ever”. I’d respond one-on-one maybe, but obviously not in team play.

Again, all this, BAD FOR BUSINESS!

Here lays the problem, looking at the upcoming season the financial situation of the clubs seems to go from bad to worse, even though dramatic pull-back with the American aid players is achieved. The national media seems mostly be concerned about the few hundred thousand Euro loss of the Federation, which of course is incredible, but much worse situation is lurking underneath the surface. Finnish top league teams are broke, because they receive most of their funds from the sponsors, not from the gate receipts as it is foolishly often discussed in the media. With the possible exception of Uusikaupunki, gate receipts constitute only 10 to 20% of the total income.

Therefore media coverage, which brings in sponsors, is vital. Last season the media coverage, especially TV coverage, was dramatically reduced. With lesser exposure sponsorship moneys were in decline. This equation with dramatically increasing player wages makes even a lesser economic brain to see red.

Why aren’t clubs able to keep budget discipline then and are willing to live in this kind of “bubble economy”; pay taxes late, not pay compulsory insurances, urheilijasosialiturva, and sometimes even pay salaries late? Well that’s another story, but I would start rectifying the situation with demanding a professional audit to all Korisliiga clubs accounts before receiving the right to play at the top level.

Incidentally, this week the Federation decides whether clubs are financially eligible to play in the Korisliiga. Previously professional auditing has not been required from the clubs.

Sisäistä demokratiaa ja kilpailua, ei vallan luovuttamista nuorille

Juhani Hakala kosketti ”Äijät kiertoon” (UD 8.5.2007) kirjoituksellaan paljon varsinkin näin vaalien jälkeen puhuttanutta asiaa. Liikkeemme on pappautunut ja sitä myötä tavallisen nuoren palkansaajan arjesta on vieraannuttu.

Valtaa ei kuitenkaan anneta, valta otetaan. Tähän kilpailuasetelmaan perustuu myös demokratia. Sisäisen demokratian kehittämiseen tämän puolueen tulisi keskittyä, ei pelkästään vallan siirtämiseen nuorille. Nuorten on pystyttävä kumoamaan Hakalan niin hyvin kuvaama hyvin ansaitsevien yli kuusikymppisten blokki puolueen tai laajemmalti koko liikkeen rakenteissa. Jos nuoret ovat niin säälittäviä, etteivät tähän pysty niin olkoon. Liike on jo siis käytännössä kuollut.

Nyt valtaa on tarjolla jokaiselle nuorelle, ottajia vaan ei ole. Pieni joukko nuoriso-eliittiä, siisteissä puvuissaan puheenjohtajan ympärillä on olemassa, mutta työväenyhdistyksissä on hiljaista. Jos sinne on joku nuori eksynyt, se on yleensä ylhäältä alaspäin puoluetoimistolta käsin. Demarinuoret, SONK, puoluetoimisto, Sorsa Säätiö ja Työväen Akatemia pohtivat ilmeisesti parhaillaan kuumeisesti ketkä nuorista valitaan syksyllä alkavaan Tulevaisuusakatemiaan. Yhdistykset voisivat hyvin nyt tuoda omia nuoria kandidaattejaan esille tulevaisuuden johtajiksi.

Vallan antaminen meille ikääntyville nuorille tai ihan niille oikeille nuorille ei olisi kenenkään etu. Se täytyy nuorten käydä demokraattisesti ansaitsemassa piireissä, yhdistyksissä ja liikettä lähellä olevissa kansalaisjärjestöissä. Vain niin liike voi säilyä hengissä.

Keskitytään asiaan, vanhat ja nuoret kisataan reilusti ja katsotaan sitten kukan sen vallan ottaa. Demokratialla kun on sellainen tapa toimia, että silloin myös asiat nousevat agendalle, epäkohdat keskusteltavaksi.

Jollei kahviloitamme ja rakennustyömaita pyörittävien vuokratyöläisten tai pätkätyöläisten ongelmat kiinnosta ja annetaan heitä hyväksikäytettävän ilman viikonloppuvapaita, 8-tuntista työpäivää tai vapaapäiviä, ei silloin koko työväenliikkeelläkään ole mitään merkitystä. Jos 2000€ tienaavalla Helsinkiläisellä jää verojen, vuokran ja ruokalaskujen jälkeen 300€ kuukaudessa käteen esimerkiksi lapsien pitämiseen, niin mitä järkeä on äänestää SDP:tä? Siksikö että asiat voisivat olla vielä huonommin? Aika huono markkinointiviesti puolueelle tai koko Suomelle, vaihtoehtoja kun on koko maailma täynnä. Etelä-Afrikasta, Eestistä tai Venäjältä jos esimerkiksi onnistuisi löytämään työpaikan ostaa ihminen samalla palkalla yli kolme kertaa paremman elintason itselleen kuin Suomessa, Yhdysvalloissa tai Britannissa suhde on vain hiukan reilu kaksikertainen (World Development Report 2007, PPP index s. 288).

The good, the bad and the ugly

I never knew there were rich people in Finland until I came back from Africa. Well, not in such numbers anyway. For thirty years I had this notion of Finland that there are few poor, a huge middle class and some, very few, rich that were basically from the old money or had made their millions with the internet. In any case, a hand full.

For years I had preached in Africa and all around that it’s only in the developing World where the rich can be as rich as they are. Well this was not true of course. I apologise my dear friends! I was wrong. Yes, there are rich in Finland too and a lot of them!

For years I had made the conclusion that the sign of a developing country is income differences. With this argument I even dared to conclude that even the United States is a developing country, 10 million homeless people and so on. I remember arguing, when South Africa was chosen as a recipient country for our development cooperation money that we should also do that to the United States. Because with the same arguments that we support South Africa, which is well enough rich to support itself, we might as well start developing cooperation in the ghettos of the USA.

But like I said, I was wrong. I stand corrected. Now Finland also has the rich and the poor and for heaven’s sake, we’re definitely not a developing country are we?! No. 1 in competitiveness, No. 1 in High-Tech per capita, Top 10 in wealth and so on and so on.

If one takes an early morning stroll from Rautatientori to the heart of Kallio and to Hesari, the very downtown of Capital Helsinki, there is two things that stand out. First the queues of mostly immigrants in front of Capital Restaurants, work for hire place, and then the bread queues in Kallio of mostly middle aged or elderly ethnic Finns, where one can score bread and some basic necessities worth two or three euro.

Both are growing phenomenon in my hometown. The first exploits the desperate with illegal means and makes huge profits and the second acts as the charity to those who refuse to be exploited. There is poverty in Helsinki, even though Finnish macroeconomic numbers show greater success than ever.

I remember in the 80’s when I first arrived to Windhoek, Namibia. It was still apartheid days and the country was illegally occupied by South Africa. There were the white neighbourhoods and the townships for the black. The coloured or the Asians were living in the middle. All organised according to your ethnicity and the ideology of apartheid, keeping races apart and unequal. The way the economy worked in the city was that the black, who would have a curfew to leave the white neighbourhoods at 6pm, would come and stand in the street corners of the white neighbourhood in the mornings so that the white could come and pick them up with their bakkies, or pick-up trucks, for the day’s labour. The average wage was then R10 or one US dollar per day, which was much better than the average farm workers wage which could be as low as R10 per month. So work would be there every morning, or then it would not. No holidays, no weekends, no set working hours, no minimum wage… Ok, ok this was in the bad old days and in poor Africa. We all know from the Marlon Brando movies that that’s how it used to be in the docs in America too. Bad old times for any wage labourers. Even America has developed from that.

Anyway, what’s shocking is that this system is now growing back to Finnish society. Finland of all places! Just like the Italians in the New York docs in the 1920’s, 30’s and 40’s or the Africans during the apartheid days, our immigrant population is queuing for a job at these numerous vuokratyöfirmat, or what are they in English, labour rental companies. You go and queue for a job every morning at seven and hope to be hired for a day or two. If there’s no job, there’s no job and the competition is fierce. No holidays, no 8 hour working day, no weekends, no minimum wage… And where do they work. Take any government cafeteria, outsourced to FAZER-AMICA or SODEXHO, and look in the back, you’ll see some immigrant faces working there. I guarantee most of them do not have the working contract with the cafeteria in question. They are work for hire. It would be interesting to see how much of the labour costs are outsourced from these companies to be done by these Capital Restaurants, Varamiespalvelut and the sort. But we can’t of course. They’re protected as company secrets.

First only the people in sick leave were replaced by them, but now it seems most of the lowest forms of works are done by them. Not to talk about ALL the cleaning jobs that are done in Helsinki now are all done by this same system, 8 euros per hour as much work as you can get.

Now, of course this is in strike contrast with the labour laws in Finland. The labour movement has fought for us to have the right for an 8 hour working day, weekends free and for the right to have holidays and number of smaller rights at ones working place. Why are the labour unions, still very strong, not taking care of this issue then?

Well, the first answer I’m sure is that these workers are not members of any unions. Secondly, they’re not Finnish citizens, most of them. Thirdly… well I’m sure you can all guess what the third reason is. It’s the same reason that labour movement from Finland used to fight against in South Africa.

But this is how it goes. Power is not given, power is taken. Power to affect your own affairs will never be trickling down from the top. The Finnish labour unions are up there and not down with the people. At least not with these people, so if they want to unionise and take control of their fate, they have to do it by themselves.

I never knew there are rich in Finland. Well, that’s what I wanted to talk about and how funny it is, coming from America and Africa, how the Finnish rich have changed from modest ways to bling-bling culture. Just walk to spring Kaivari and see yourself.

It’s funny because this bling-bling is a manifestation of culture from the developing World and now the Finnish yuppies are imitating it. It’s almost as stupid and senseless as Africans calling each other niggaz. But then again, that is another-another story…

to be continued.

Eespäin, eespäin... Puolueen sisäinen keskustelu vasemmistosta ja oikeistosta

Nyt vaalipettymyksestä toipuneena ajatukset kääntyvät tekemiseen. Puolueen on luonnollisesti uusiuduttava, mutta millä tavalla? Kuten jo niin monesti on sanottu. Muutosvoima nuorissa ei ole kovin vahvaa. Ei etteikö haluttaisi ja Juttutuvan kaljalla jupistaisi, mutta tekeminen on vähäistä. Pahaa pelkään, että Ilkka Taipale oli oikeassa. Puolueen tulevaisuuden ovat vallanneet poliittisista avustajista kasvava luokka. Kosketus oikeaan työntekoon ja sitä kautta kansaan häviää. Taipale teki tappion hetkellä ärsyttävän pistävää analyysia. Tänne ainakin kalikka kalahti.

Hyvääkin tappiossa ilmeisesti kuitenkin on. Kunhan saadaan muutos puolueen rakenteisiin alulle. Nöyryyttä ja oppia on otettu. Mielenkiinnolla olen seurannut Vanhasen analyysiä siitä miksi Keskusta otti torjuntavoiton, vaikka Keskustaa on pidetty auringonlaskun puolueena jo pitkään. ”Puolue on onnistunut uusiutumaan”, kuului nopea vastaus Lauantaiseurassa. Suomi muuttuu nopeasti. Perustuslain ja EU:n tuomien muutosten myötä myös poliittinen järjestelmämme elää jatkuvassa muutostilassa. Myös SDP:n on muututtava vastaamaan ajan kysymyksiä.

Suomalaiset kannattavat demokratiaa yli kaiken. Sen tuomaan turvallisuuteen on totuttu ja sillä pidetään johtajat vastuullisina. Aika on opettanut, että demokratia sopii Suomelle. Ajan myötä Suomen poliittinen systeemi muuttuu sekasysteemistä parlamentaariseksi. Tämä tarkoittaa d’Hontin systeemille kasvavaa kritiikkiä ja mahdollisesti jopa suoraan listavaaliin siirtymistä. Tässä tapauksessa sisäisesti demokraattisimmat puolueet voittavat kilpailun. ”Kyllä kansa tietää”, sanoi Vennamo yhtä pistävän analyyttisesti kuin hieman nuorempi vanhapieru Taipale nyt näissä vaaleissa.

Jos analyysi Eduskuntavaaleista oli, että Demareiden toistakymmentä vuotta edustama yleisoikeistolainen linja ja vaalikampanja olivat ristiriidassa. Voimme vaan vetää johtopäätöksen, että kansa todella on valveutunut. Valveutuneempi kuin mitä puolueessa ymmärrettiin. Äänestämättä jättäminen oli aktiivista passiivisuutta. Teot ja puheet olivat ristiriidassa. ”Ylimielisyys” tai ”vallantäyteisyys” ovat olleet esille tulleet sanat vaalitappiota kuppiloissa analysoidessa. Tämän mielikuvan parantamiseksi on vain yksi tapa, uusiutua ja uusiutua demokraattisesti.

Puolueella on nyt mahtava tilaisuus kasvojen pesulle. Reilun vuoden päästä on puoluekokous ja SDP:n on nyt ehdottomasti tehtävä Keskustan kaltaiset puoluesihteerivaalit. Alkion ja Korhosen maakunnissa kiertäminen sai valtavasti julkisuutta ja koko kansalle tuli selväksi että Keskustassa ei enää tehdä kabinettipäätöksiä vaan puoluevalinnat tehdään demokraattisesti. Mielikuva hienosta sisäisestä demokratiasta oli luotu ja se kantoi myös Eduskuntavaaleihin. Tästä on opittava.

Puheenjohtajaa ei kannata vaihtaa, koska parempia vaihtoehtoja ei ole. Mutta kuinka hienoa ja työväenyhdistyksiä virkistävää olisi, jos Feldt-Ranta ja haastajat kiertäisivät vaalibusseillaan maakuntia. Se jos mikä nostaisi paitsi kannatusta, niin myös loisi taas uutta nostetta koko puolueen jäsenyydelle. Kaikki kunnia vanhalle työlle, mutta minä en ainakaan ole puolueen jäsen (Koreassa tehtyjen) Salora telkkareista saatuja alennuksia varten! Oikein vihaksi pani, että tämä suoramarkkinointi oli puolueen ainut tapa ottaa yhteyttä jäseniinsä!

Puoluesihteerivaaleissa voitaisiin käydä vihdoin myös keskustelu ns. kolmaslinjalaisuudesta ja sosialidemokratiasta puolueen sisällä. Aivan selvää on, että Blairin-Schroöderin-Lipposen linja, sanotaan sitä kolmaslinjalaisuudeksi, keskusta-vasemmistolaisuudeksi tai perinteisimmin oikeisto-demarilaisuudeksi on Lipposen jälkeenkin puolueessa erittäin vahvaa. Toisaalta vasemmistolaiseksi mielletty Tuomiojakaan ei edusta koko puolueen vasemmistoa. Iso puolue jakautuu monella eri tavalla.

Silmiinpistävää on kuitenkin se, ettei näistä eri linjoista juurikaan puhuta. Vaaleista toiseen mennessä ja valtiota hoitaessa on ollut vaikeaa käydä filosofista linjakeskustelua. Nyt on ilmeisesti neljä vuotta aikaa ja puolueen tulevaisuuden nimissä tämä keskustelu on nyt käytävä. Puoluesihteerivaalit antaisivat tähän hienon mahdollisuuden.