Listavaali veisi demokratiamme puolueiden sisälle – ovatko puolueet kuitenkaan demokraattisia?

Helsingin Sanomien politiikan toimittaja Unto Hämäläinen ja SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen tai entinen puoluesihteeri Maarit Feldt-Ranta muutama vuosi sitten ovat ehdottaneet Ruotsin kaltaisiin listavaaleihin, tai ns. pitkiin listoihin, siirtymistä vaihtoehdoksi puoluerahaskandaaleista eteenpäin siirtymiseksi. Ehdotuksissa on paljon järkeä, näin on vasemmistosta yleensä toivottu, mutta onko suomalainen demokratia valmis pitkiin listoihin?

Nykyisessä ns. d’Hondtin suhteellisessa listavaalisysteemissämme äänestäjät tunnetusti päättävät paitsi puolueiden kannatuksen myös äänestämänsä ehdokkaan sijoituksen puolueiden listoilla, määritellen siten ulkopuolelta puolueen listan järjestyksen. Pitkissä listoissa jälkimmäinen järjestys määritetään puolueissa sisäisesti ja päätös listan järjestyksestä määritellään yleensä demokraattisesti puoluekokouksissa. Ehdokkaiden järjestyksen valinta siirtyy siis puolueen sisälle. Puoluekokoukset ovat siten mahtavia mediatapauksia, koska niissä todellisuudessa valitaan seuraavat valtionjohtajat.

Käsi sydämelle, kuinka demokraattinen on SDP:n puoluekokousvalinta? Kehitysmaatasoa vai länsimaisen demokratian tasoa; antaisivatko Eurooppalainen vaalitarkkailuryhmä SDP:n sisäisistä vaaleista puhtaat paperit? Minä en kehitysmaita kiertäneenä vaalitarkkailijana antaisi.

Demokratiatutkimuksessa puhutaan yleensä vakaina demokratioina maista, joissa toteutuu paitsi laajat kansalaisoikeudet niin myös laajat äänestysoikeudet sekä tarpeeksi laaja kilpailu eri ehdokkaiden tai puolueiden kesken. Klassikkoesimerkkeinä maista, joissa demokratia ei ole toteutunut ovat kommunistiset maat, joissa oli laaja äänestysoikeus, muttei kilpailua puolueiden välillä. Äänestetään vain yhtä puolueen listaa. Tai sitten yleensä käytetään esimerkkejä Yhdysvalloista, Englannista tai Etelä-Afrikasta ennen kuin äänioikeus annettiin naisille, maata omistamattomille tai kaiken värisille ihmisille. Maissa oli kyllä puolueiden ja ehdokkaiden välistä kilpailua, mutta äänestysoikeuden sai ainoastaan eliitti.

SDP:n puoluekokousehdokkaiden valinnan ongelma on se, että kaikilla jäsenillä ei ole käytännössä yhdenvertaista oikeutta asettua ehdolle puoluekokousedustajaksi. Demokratia puoluekokousedustajien valinnassa toimii Helsingissä ja joissain muissa vaalipiireissä, muttei missään tapauksessa kaikkialla. Lisäksi olemme vuosien mittaan keksineet itsellemme erityisryhmien vaalipiirejä, varmistaaksemme edustuksen heiltä, joka sinänsä on hieno asia järjestölle, muttei millään tavalla kuulu demokraattiseen päätöksentekotapaan. Jokaisen jäsenen äänihän pitäisi olla samanarvoinen.

Pidin ennen viime puoluekokousta pidettävissä valmistelevissa puolueen yhteistapaamisissa muutaman puheenvuoron siitä, että sopuvaaleja ei saisi enää missään SDP:n vaalipiirissä pitää. Perustelin, että se ei ole mielestäni demokraattisen liikkeen tapaista. Tulin kuitenkin tyrmätyksi, koska sopuvaalipiireistä oli ilmeisesti jo sovittu. Älykkönä tunnettu Tuomas Wallgren vaati suoraa vaalia puheenjohtajan valinnasta, mutta vastusti Turun kokouksessa demokraattista puoluekokousehdokkaiden valintaa. Tämä ilmeisesti siksi, että ensimmäisen hän laski tukevan Tuomiojan valintaa puheenjohtajaksi, mutta jälkimmäisen jostain syystä ei. Samassa kokouksessa Uudenmaan piirin Esko Berg puolusti Itä-Uudenmaan vaalipiirin seitsemän ehdokkaan ehdokaslistan olevan demokraattinen. Viisi valitaan Itä-Uudenmaan vaalipiiristä puoluekokoukseen. Epäilin silloin ääneen ja epäilen edelleen, että kaikilla Itä-Uudenmaan jäsenillä ei ole ollut mahdollista asettua ehdolle puoluekokousedustajaksi. Puhumattakaan 19 muusta vaalipiiristä, jossa oli yhtä monta ehdokasta kuin puoluekokousedustajia tuli valittua.

Pitäisikö siis tähän systeemiin siirtää koko Suomen demokratia? Epäilen, että muissa suurissa puolueissa tilanne on vähintäänkin yhtä huono, pienistä puhumattakaan. Kuinka demokraattisesti Perussuomalaiset esimerkiksi valitsevat puoluekokousedustajansa? Tietääkö kukaan – Väittäisin ettei tiedä. Kukaan.

SDP:ssä puhaltaa nyt muutoksen tuulet ja tunnen siitä entisenä nuorena vilpitöntä ylpeyttä. Pidettäisiin nyt kuitenkin edes yhdet demokraattiset puoluekokousedustajien vaalit ensin ennen kuin puhutaan koko demokratiamme siirtämisestä puolueiden sisälle.

Realistista vai idealistista ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa?

Pitkään Halosen ja Tuomiojan ulkopolitiikan linjaa on pidetty liian idealistisena ja erityisesti NATO-haukat ovat kutsuneet realismia ulkopolitiikkaamme. Nyt pöytä on kääntynyt, NATOon pyrkivät "realistit" käyvät idealistista terrorismin vastaista sotaa länsivaltojen ja Afganistanin hallituksen puolella Talebaneja vastaan.
Realistista ulkopolitiikkaa olisi nyt vetäytyä sodasta ja Suomen puolustusvoimain keskittyvän suomalaisten ulkoisesta turvallisuudesta huolehtimiseen, sisäasiainministeriön sisäisestä turvallisuudesta huolehtimiseen ja ulkoministeriön käyttävän diplomatiaa työkaluna ennen sodankäyntiä.

Onko Suomi tehnyt mitään diplomaattisia ponnisteluja Afganistanin sodan lopettamiseksi?

Faija palasi Afganistanista ja Kabulista vähän aikaa sitten. Afganistanin sota on sen jälkeen puhuttanut perheessä tavallista enemmän. Lyijyliiveissä ja sotilassaattueissa siellä kuulemma kuljettiin, vaikka ensi reaktio turvallisuustilanteesta oli kuulemma aika rauhallinen. Iltaisin rynnäkkökiväärin pauketta kuulemma satunnaisesti kuului, muttei sen enempää kuin Addis Abebassa 90-luvun puolivälissä. Eikä Addiksessa tai Etiopiassa silloin ollut mitään erityistä konfliktia, Eritrean itsenäisyyttä ja sen luomaa kahnausta tai ikuisen tuntuista Ogadenin vaikeaa tilannetta lukuun ottamatta.
Turvallisuus on kuitenkin suhteellinen käsite. Selvää on se, että rauhaa ei Afganistanissa olla turvaamassa. Ei ole mitään rauhaa jota turvata. On vain hallituksen sota Taliban-oppositiota vastaan. Siviilikriisinhallinta- tai kriisinhallintaoperaatioksikin sotaa on kutsuttu ja kärkevimmät NATOon intoilijat Suomessa ovat vielä muistuttaneet, että YK:n mandaatilla kriisiä siellä hoidetaan. Noh, ehkä ei kaikki heistä ole NATO intoilijoita, Presidentti Halonenkin on antanut painavan tukensa sotimiselle. Häntä ei ainakaan vielä tunneta NATOon Suomea vievänä Presidenttinä.
Nyt myös SDP:n pää-äänenkannattaja Demari ja sen päätoimittaja on liittynyt kuoroon. Päivän otsikko, ”Suomen on syytä pysyä Afganistanissa” ei jätä paljon tulkinnanvaraa asiassa. Motivaatio kommentointiin ja sen ajoitukseen kuitenkin jättää ihmettelemisen aihetta. Miksi Demarin tulee kantaa kortensa kekoon ja miksi nyt? Onko hallitusneuvottelut Kokoomuksen kanssa jo käynnissä, nyt kun Kepu horjuu Vanhasen johdolla ja Demareiden on todistettava vilpitöntä NATO intoa isompansa suosioon pääsemiseksi?
Faijan keskusteluista jäi kerrankin muuten jokin todella viisas oivallus mieleen. Sanoi - perinteisen määritelmän mukaan sota on diplomatian jatke. Jos diplomaattiset neuvottelut eivät johda tulokseen, voi syttyä sota. Nyt tilanne on täysin päinvastainen, ensin soditaan ja sitten vasta harkitaan neuvotteluita.
Onko Suomi tehnyt mitään diplomaattisia ponnisteluja Afganistanin sodan lopettamiseksi?

Is Namibian politics becoming corrupt?

I was joining a nice debate yesterday @Facebook and thought I have to share it. Thanks Mwatile. Here's my comment:

I think the problem with kleptocracy lies not with the individuals who would use their office in politics to enrich themselves, but with the system that enables them. The system of politics that does not have enough watchdogs in place or checks and balances to the power... In that way I agree with Mwatile keeping the leaders accountable.

Therefore, what enables this kleptocracy rather than democracy in Namibia? What is it that destroys emerging watchdog institutions and checks and balances to the power?

G.W.F. Hegel wrote about the state and the executive in the Philosophy of Right, "The efficiency of the State depends upon individuals, who, however, are not entitled to carry on the business of the State through natural [or untutored] fitness, but according to their objective qualifications."

Where do the corrupt government officials and politicians come from, who enables them? Are they selected to their positions of power from their merit or objective qualifications, or something else?

Kleptocracy defined @Wikipedia:

"The effects of a kleptocratic regime or government on a nation are typically adverse in regards to the faring of the state's economy, political affairs and civil rights. Kleptocracy in government often vitiates prospects of foreign investment and drastically weakens the domestic market and cross-border trade. As the kleptocracy normally embezzles money from its citizens by misusing funds derived from tax payments, or money laundering schemes, a kleptocratically structured political system tends to degrade nearly everyone's quality of life.
In addition, the money that kleptocrats steal is often taken from funds that were earmarked for public amenities, such as the building of hospitals, schools, roads, parks and the like - which has further adverse effects on the quality of life of the citizens living under a kleptocracy. The quasi-oligarchy that results from a kleptocratic elite also subverts democracy (or any other political format the state is ostensibly under)"

Ok, so Namibia is not a kleptocracy. But as I concluded in Namibian Democracy Consolidated? It hasn't consolidated it's democracy and not going towards that direction either. The emerging institutions of democracy, such as party structure and the role of opposition, various freedoms and civil liberties and such are not strenghtening. Watchdog institutions are not in place, separation of powers are failing. The list goes on. Moreover, the income differences, mark of a developing country, are increasing since the emergence of democracy 1990. In that sense, it's not suprising that corruption and kleptocratic tendencies are raising their ugly head in Namibia.

It's very unfortunate to the Brave Warriors, but the debate on Mwatile's facebook site gave me some new found hope. For or agains the issues debated there, all these young Namibians cared. And that's what is important.

Päivän luvut

Angolan vientituotto öljystä on USD 50 000 000 000.

Suomi toivoo uusia kauppasuhteita solmittavan Kiinan kanssa
USD 2 000 000 000:lla. Angola ylitti tämän kauppasumman viennillään jo vuonna 2002.

Angolan BKT on 3,4% Suomen BKT:sta.

Suomen virallinen kehitysapu vuonna 2008 oli 830 400 000 € (USD 1,168 Mrd)

Kaksi kolmasosaa Angolalaisista elää alle 2 dollarilla päivässä.

Trade Relations - Numbers in Perspective

Yesterday Prime Minister Vanhanen announced new possible Finnish trade relations with China worth up to 2 billion USD in the coming years. Sounds like a big number, but let’s put it into perspective. It’s a well known fact that China has made a growing effort to increase all relations from trade to political relations with Africa. It is therefore not so surprising that Chinese trade with South Africa far exceeds trade with Finland for example or that trade with Angola is roughly the same. What is surprising however is that when you compare these numbers with the size of the economies of the above mentioned countries, one gets a sense how insignificant relations are between Finland and China or significant relations are for example to Angola. South Africa's GDP is roughly the same as Finland's and Angola's GDP is approximately 30 times smaller or exactly 3,4% of Finnish GDP.

Another number that makes sense is that Chinese trade alone far exceeds the official development assistance (ODA) with Africa. ODA, as it is commonly referred in the professional jargon, to the 40 least developed countries is 34 billion USD. Oil revenue alone to Angola is 50 billion USD. Total ODA from the OECD countries is approximately 105 billion per annum. This in hand just tells you how small portion, less than one third, of the aid actually go to the least developed countries.

Too many numbers? Finnish ODA just exceeds 1 billion USD, because of the favorable USD rate and China just agreed similar trade relations to Britain worth up to 13 billion USD. EU Development Assistance in total is about 60% of the total ODA, and was 60,5billion USD last year, again just little bit over what Angola gets from oil. Oh, and just that reality wouldn’t be forgotten, The Catholic University of Angola estimates that two thirds of Angolans still live with under 2USD per day.

So, what do all these numbers mean? First of course, that the official development aid is like drop in the Ocean, when we’re talking about resources available for development. Then secondly, it means that vast resources for social development would be available, but they’re too unequally distributed. Only the very small elites in Angola benefit from those 50 billion USD per year. Third the Chinese foreign trade numbers mean that they have become far more influential actor in Africa than any of us in the North realize. Fourth, that it is very obvious that the smart money says that the potential investment opportunities are somewhere else than in Finland. Chinese companies or government (it’s hard to differentiate sometimes) certainly don’t seem to think that Finland would be the “most competitive” or most investment friendly country in the World, though World Bank statistics or Prime Minister Vanhanen would so indicate.

Lie, greater lie and a statistic, they say, but behind these numbers there inevitably lies some truth.

Punaisen Ristin inhimillinen kädenojennus Suomen Palloliitolle

Täytyy nyt repiä kaikki ilo irti tästä, jos vaikka saisimme vielä pienen asenteellisen muutoksen aikaan täällä jalkapalloperheessä. Tämä Laila Pullisen suunnittelema pronssinen mitali on kuitenkin arvostettu palkinto ja varmasti yksi hienoimmista huomionosoituksista mitä Suomen Palloliitto on yhteiskuntavastuun saralla 101-vuotisen historiansa aikana saavuttanut. Kiitokset kaikille Rasisti on Reppana- tai Kaikki Pelaa hankkeita tehneille.

Hyvässä seurassa olemme, siitä ei ole kiinni. Vuonna 2007 Inhimillisen kädenojennuksen saivat partiolaiset, vuonna 2006 maahanmuuttajanuorten kanssa työskentelevä sosiaaliohjaaja Mukhtar Abib, vuonna 2005 kriisipsykologi Salli Saari ja vuonna 2004 oikeushammaslääkäri Helena Ranta. Vuodesta 1989 alkean annetun palkinnon ovat saaneet myös Arkkipiispa Jukka Paarma vuonna 2002 Lähi-Idän rauhan puolesta puhumisesta ja esimerkiksi Raivoisat Ruusut vuonna 2000 ja vuonna 2003 Vaaka ry:lle "minimiäitiyspakkaus" vaate- ja tarvikekassien keräämisestä vauvoille ja lapsille.

Inhimillinen kädenojennus. Hieno nimi. Hieno ajatus.