Kirjoitin IS keskustelupalstalle, kun avasivat keskustelun rasismista Suomalaisessa jääkiekossa ja urheilussa. Mielenkiintoista oli huomata, että ainakin IS kommentoijilla oli kaksi asiaa aivan hukassa: (1) Ymmärrys siitä, että rasismi eli rotusyrjintä on Suomessa lailla kielletty, ja (2) siitä että ihmiset eivät vielä osaa tunnistaa rasismia. Keskustelu velloi ihan ihmeellisillä kentillä.
Se on kuitenkin selvä, että suomalaisia kiinnostaa tämä aihe. 15% Helsinkiläisistä lasketaan elävän monikulttuurisissa perheissä ja luvun odotetaan kaksinkertaistuvan 5-10 -vuoden sisällä.
Tässä IS keskusteluun kommentti nimimerkillä "rasisti on reppana":
Suomalainen urheiluväki rakastaa vähätellä tätä kasvavaa ongelmaa. Meillä suomalaisilla on vahva usko yhteiskuntamme oikeudenmukaisuuteen ja hyvä niin. Muistettava kuitenkin on, että kiihottaminen kansanryhmää vastaan tai syrjintä ovat rikoslaissa kiellettyjä asioita, joista häkki heilahtaa pahimmillaan vaikka kaksi vuotta. Kyse on siis erittäin vakavasta asiasta. Rasismin tunnistamisessa on kuitenkin vielä paljon tekemistä. Edes poliisi, erotuomareista puhumattakaan, ei välttämättä osaa tunnistaa Suomessa vielä rasismia, vaikka siitä laissa selkeästi kirjoitetaankin. Valitettava käyttäytyminen on kuitenkin suuressa mittakaavassa Suomessa vielä niin uutta. Rasismi, eli rotuun, uskontoon tai etnisyyteen perustuva syrjintä, voi onnistua vain silloin kun rasistilla on valtaa syrjiä. Ilman valtaa syrjiä kukaan ei käytännössä voi olla rasisti. Muistettava on myös, että rotuun tai etnisyyteen liittyvä ennakkoluulo, vaikka kuinka typerää olisikin, ei välttämättä itsessään täytä rasismin rikollista määritettä jos syrjintää ei ole tapahtunut.
torstai 14. helmikuuta 2008
keskiviikko 7. marraskuuta 2007
Rasisti on reppana (racist is a sorry case)
“It’s a beautiful game”, says Platini, why the ugly things in it? There’s an expression in Finland, life is football (not the other way around), and that perhaps answers the question we’re dealing with. Football, also in Finland, is such a large part of society and life in general that all aspects of it are influenced. If there’s racism in the Finnish society, and I’m sorry to say there is, it’s surely going to be part of the beautiful game as well.
Therefore, what do we conclude about this? Leave it; say it’s the politicians who should deal with it? No, we in football are one of the largest movements in society and as sports men and women we should be the first to realise, this issue is not an obstacle, but an opportunity for another great victory. The dynamics between football and life work both ways and therefore we are also the ones to have the biggest opportunity to make a difference. Life is football and not the other way around; let’s keep on talking about that.
The FA of Finland in cooperation with the Ministry of Education, Veikkausliiga (the premier league), Liikkukaa!, a local NGO in the field in Finland, and the Players Union have started a three year program to work against racism and to increase integration of minority groups into existing club football. The set goal is that every football professional in Finland will be educated on the issue, tools for integration are made and a database for information on the issue is accessible in the web. And last but not least, visible campaign is made where the FA of Finland shows that we are serious about curbing the growing scum from the beautiful game.
First year of the program is about to come to an end and progress has been made. Thorough research of the issue has been made, because previously there were no facts about racism in Finnish football. And as expected it was found that racism does exist also in the beautiful game. It is more in the lower divisions and least on the top, where smarter players are also required to have more intelligence. “Rasisti on reppana” –is our campaign slogan and truly we do need to understand that racist people are sorry cases.
Lari Kangas
Programme coordinator
FA of Finland
Therefore, what do we conclude about this? Leave it; say it’s the politicians who should deal with it? No, we in football are one of the largest movements in society and as sports men and women we should be the first to realise, this issue is not an obstacle, but an opportunity for another great victory. The dynamics between football and life work both ways and therefore we are also the ones to have the biggest opportunity to make a difference. Life is football and not the other way around; let’s keep on talking about that.
The FA of Finland in cooperation with the Ministry of Education, Veikkausliiga (the premier league), Liikkukaa!, a local NGO in the field in Finland, and the Players Union have started a three year program to work against racism and to increase integration of minority groups into existing club football. The set goal is that every football professional in Finland will be educated on the issue, tools for integration are made and a database for information on the issue is accessible in the web. And last but not least, visible campaign is made where the FA of Finland shows that we are serious about curbing the growing scum from the beautiful game.
First year of the program is about to come to an end and progress has been made. Thorough research of the issue has been made, because previously there were no facts about racism in Finnish football. And as expected it was found that racism does exist also in the beautiful game. It is more in the lower divisions and least on the top, where smarter players are also required to have more intelligence. “Rasisti on reppana” –is our campaign slogan and truly we do need to understand that racist people are sorry cases.
Lari Kangas
Programme coordinator
FA of Finland
torstai 11. lokakuuta 2007
Quote of the day
What the feminists want of me is something they haven't examined because it comes from religion. They want me to bear witness. What they would really like me to say is, 'Ha, sisters, I stand with you side by side in your struggle toward the golden dawn where all those beastly men are no more.' Do they really want people to make oversimplified statements about men and women? In fact, they do. I've come with great regret to this conclusion.
– Doris Lessing, 'The New York Times, 25 July 1982[10]
– Doris Lessing, 'The New York Times, 25 July 1982[10]
keskiviikko 10. lokakuuta 2007
Rasistit on reppanoita
Olen tässä bloggaus-laiskuuttani ryhtynyt vaivihkaa siirtämään eri julkaistuja juttujani blogeiksi. Tämä oheinen juttu julkaistaan Jalkapallon Pelaajayhdistyksen jäsenlehdessä - Players'issä. Aika väkisin väännetty, mutta jotain piti yrittää sanoa vielä aika pahasti vaiheessa olevasta rasismin vastaisesta hankkeestamme... Enjoy, or not!
----------------
Suomen Palloliitto aloitti tämän vuoden alusta suvaitsevaisuuden puolesta, rasismia vastaan – hankkeensa tutkimalla mitä suomalaisilla jalkapallokentillä tapahtuu. Faktoihin perustuen on helpompi rakentaa koulutusta, on parempi tutkia ennen kuin neuvotaan uusia toimintamalleja. On parempi tietää ennen kuin käsitellään herkkää aihetta.
Hanketta suunnitellessa tiedettiin, että rasismia esiintyy Suomessa yleensä mutta faktaa suomalaisesta jalkapallosta ei ollut. Nyt 120 ottelun seuraamisen jälkeen tiedetään, että sitä kasvavassa määrin esiintyy valitettavasti myös jalkapallossa. Ei vielä paljon, mutta suunta on huolestuttava ja enimmäkseen sitä esiintyy aladivisioonatasolla. Fiksummat pelaajat osaavat yleensä myös käyttäytyä fiksummin ja kilpailun kovetessa rasismiin ei yleensä ole varaa. Suomen Poliisi antoi hiljattain lausunnon joukkue-urheiluun liittyvästä fanien väkivaltaisuudesta, että jo pari vuotta Ruotsissa koetut lieveilmiöt ovat rantautumassa nyt myös Suomeen. Härkää sarvista! On huomattavasti helpompi ennaltaehkäistä konflikteja, kuin yrittää selvitellä niitä.
Jalkapallo on osa elämää, väittävät. Vai oliko se että elämä on osa jalkapalloa? Oli miten oli, jalkapallo on Suomessakin niin suuri yhteiskunnan osa, että se vaikuttaa lähes kaikkeen. Moni meistä palloilijoista toivoisi kulttuurimme kasvavan vieläkin suuremmaksi. Saataisiinpa se futis-buumi ja kisapaikka EM-kisoihin. Toisaalta, jalkapallo on myös se yhteiskunnan osa, jossa kaikki yhteiskunnan ilmiöt tuntuvat, hyvät ja pahat sellaiset. Muutos, jossa nyt mitä suurimmassa määrin elämme, tuntuu myös jalkapallossa. Missä suomalaisen yhteiskunnan osassa maahanmuuttajat todennäköisimmin ensimmäisen kerran integroituvat meidän kulttuuriimme? Jalkapallossa, lajissa joka on tuttu myös vanhasta kotimaasta. Harva puolalainen, somali tai burmalainen on saanut jääkiekkoa äidinmaidostaan, mutta hätkähdyttävän monella heistä jalkapallo pysyy jo nuorella iällä kuin liimattuna jalassa. Se on juuri sitä kulttuuria mistä mekin unelmoimme.
Matkustin muutama vuosi sitten edellisessä työssäni lyhyessä ajassa Kambodzasta Suomen kautta Guatemalaan. Kirosin aikataulua ja aikaeroja, mutta piristyksen teki havainto nuorista jalkapallon parissa. Phnom Penhissä matkaa lentokentälle odotellessani, katselin tuhansien nuorten buddhalaismunkkikokelaiden tapahtumaa kaupungin keskustassa. Niiden samanlaisten oranssikaapuisten, joita olemme viime aikoina nähneet uutiskuvissa Burman mielenosoituksissa. Kaveria oli niin, että olisi luullut saapuneensa keskelle Ukrainan oranssivallankumousta. Kun seremoniat ja koulutus hetkeksikään taukosivat, alkoi armoton futiksen pelaaminen. Energiaa riitti ja aina löytyi pallo ja neljä maalitolppaa. Hymyynhän se veti suun, mutta vasta Guatemalaan saavuttuani, juuri lentokoneessa iltiksen futis-tuloksia luettuani, ymmärsin miten ihmisiä yhdistävästä pelistä on kyse. Saavuin nimittäin maahan juuri hirmumyrsky Stanin jälkeen ja kaaos, tuho ja epätoivo oli valtavaa, muuten paitsi joka paikassa lapset pelasivat jalkapalloa. Se oli vaikuttavaa.
Maailma globalisoituu, verkkoutuu, yhdistyy, monipuolistuu, pienentyy kommunikaation osalta ja kasvaa talouden mittareissa, kaikki samanaikaisesti ja kiihtyvällä vauhdilla. Samalla maailma myös eriarvoistuu, jopa raaistuu, ellemme sitä hoida. Ja jos jalkapallo on osa elämää (vai kummin päin se nyt oli?) kaikki tämä tuntuu myös jalkapallossa. Myös suomifutiksen on pärjättävä kiihtyvän globalisaation vauhdissa. Yhtäältä on osattava torjua monipuolistuvan talouden tuomat lieveilmiöt tai kohtalona on esimerkiksi Allianssin ulkomaille ostosta syntyneet sotkut. Ja toisaalta pelkkä torjuntasota ei riitä, uudet meitä kaikkia kohtaavat haasteet on käännettävä kilpailueduiksi. A. Eremenko, R. Eremenko, S. Kuqi, N. Kuqi, P. Hetemaj, M. Hetemaj… Kaikki maajoukkueidemme kantavia voimia. Vastassa Zlatan, Henke, Lukic… jos esimerkiksi Ruotsin kanssa halutaan pysyä kilpailussa. Monikulttuurisuus on vahvuus myös suomifutikselle.
Valtakunnanpolitiikkakin on muuttunut aika lailla. Suti Aittoniemen ”rajat kiinni kaikilta” -politiikasta on muututtu nyt jo houkuttelemaan siirtolaisia verovaroin ja veroäyrein uusiksi veronmaksajiksi. Emme pysty enää pitämään lintukotoamme pystyssä ilman uusia maahanmuuttajia. Helsinkiläiset, turkulaiset ja tamperelaiset nykyään jopa kilpailevat siitä kenen kaupunki on pisimpään toiminut monikulttuurisessa ympäristössä. Uusia Fazereita, Gutzeiteja ja muita ulkomaalaisia menestyjiä toivotetaan tervetulleiksi. Kun Suomi itsenäistyi, Helsingin väkiluvusta oli yli 40% ulkomaalaistaustaisia. Sen kuulee slangista vieläkin. Lähitulevaisuudessa palataan vanhalle tasolle, se on hyvä suomifutikselle.
Suomen Palloliiton yhdenvertaisuushanke ja sen ”rasistit on reppanoita” – kampanja kantaa kortensa kekoon monikulttuurisuuden ymmärtämiseksi ja rasistisen vallankäytön vastustamiseen. Hankkeen oman tutkimuksen, koulutuksen ja maanlaajuisen näkyvyyden tavoitteena on paitsi vähentää monikulttuurisuudesta nousevia lieveilmiöitä, kuten rasismia tai ulkomaalaisvihaa, niin myös käydä tiennäyttäjänä miten Suomesta ja suomalaisesta urheilusta tulee menestystarinoita.
Kolmivuotisen hankkeen ensimmäisen vuoden käännyttyä loppuun, noin 120 otteluun perustuva tutkimustyö siirtyy koulutukseksi jalkapallon ammattilaisille ja piireihin. Myöhemmin koulutus ulottuu piireistä myös seuroihin ja niin sanotusti ruohonjuuritasolle. Myös varsinainen kampanjointi, näkyvyys mediassa ja tapahtumissa, alkaa kiihtyvällä tahdilla vuosille 2008 ja 2009, siten että jos vielä kolmen vuoden päästä joku jalkapalloilija tai fani ei ole kuullutkaan ”rasistit on reppanoita” – hokemaa, niin huonosti menee ja huonosti on onnistuttu.
Tervetuloa mukaan! Ensi vuonna tavataan. Pitäisi olla hauskaa.
Lari Kangas on Suomen Palloliiton suvaitsevaisuuden puolesta, rasismia vastaan – hankeen projektikoordinaattori.
Hanke tehdään yhteistyössä Opetusministeriön, Veikkausliigan, Jalkapallon Pelaajayhdistyksen ja Liikkukaa! ry:n kanssa.
www.palloliitto.fi/seura/yhteiskuntavastuu/yhd_vert_hanke/
----------------
Suomen Palloliitto aloitti tämän vuoden alusta suvaitsevaisuuden puolesta, rasismia vastaan – hankkeensa tutkimalla mitä suomalaisilla jalkapallokentillä tapahtuu. Faktoihin perustuen on helpompi rakentaa koulutusta, on parempi tutkia ennen kuin neuvotaan uusia toimintamalleja. On parempi tietää ennen kuin käsitellään herkkää aihetta.
Hanketta suunnitellessa tiedettiin, että rasismia esiintyy Suomessa yleensä mutta faktaa suomalaisesta jalkapallosta ei ollut. Nyt 120 ottelun seuraamisen jälkeen tiedetään, että sitä kasvavassa määrin esiintyy valitettavasti myös jalkapallossa. Ei vielä paljon, mutta suunta on huolestuttava ja enimmäkseen sitä esiintyy aladivisioonatasolla. Fiksummat pelaajat osaavat yleensä myös käyttäytyä fiksummin ja kilpailun kovetessa rasismiin ei yleensä ole varaa. Suomen Poliisi antoi hiljattain lausunnon joukkue-urheiluun liittyvästä fanien väkivaltaisuudesta, että jo pari vuotta Ruotsissa koetut lieveilmiöt ovat rantautumassa nyt myös Suomeen. Härkää sarvista! On huomattavasti helpompi ennaltaehkäistä konflikteja, kuin yrittää selvitellä niitä.
Jalkapallo on osa elämää, väittävät. Vai oliko se että elämä on osa jalkapalloa? Oli miten oli, jalkapallo on Suomessakin niin suuri yhteiskunnan osa, että se vaikuttaa lähes kaikkeen. Moni meistä palloilijoista toivoisi kulttuurimme kasvavan vieläkin suuremmaksi. Saataisiinpa se futis-buumi ja kisapaikka EM-kisoihin. Toisaalta, jalkapallo on myös se yhteiskunnan osa, jossa kaikki yhteiskunnan ilmiöt tuntuvat, hyvät ja pahat sellaiset. Muutos, jossa nyt mitä suurimmassa määrin elämme, tuntuu myös jalkapallossa. Missä suomalaisen yhteiskunnan osassa maahanmuuttajat todennäköisimmin ensimmäisen kerran integroituvat meidän kulttuuriimme? Jalkapallossa, lajissa joka on tuttu myös vanhasta kotimaasta. Harva puolalainen, somali tai burmalainen on saanut jääkiekkoa äidinmaidostaan, mutta hätkähdyttävän monella heistä jalkapallo pysyy jo nuorella iällä kuin liimattuna jalassa. Se on juuri sitä kulttuuria mistä mekin unelmoimme.
Matkustin muutama vuosi sitten edellisessä työssäni lyhyessä ajassa Kambodzasta Suomen kautta Guatemalaan. Kirosin aikataulua ja aikaeroja, mutta piristyksen teki havainto nuorista jalkapallon parissa. Phnom Penhissä matkaa lentokentälle odotellessani, katselin tuhansien nuorten buddhalaismunkkikokelaiden tapahtumaa kaupungin keskustassa. Niiden samanlaisten oranssikaapuisten, joita olemme viime aikoina nähneet uutiskuvissa Burman mielenosoituksissa. Kaveria oli niin, että olisi luullut saapuneensa keskelle Ukrainan oranssivallankumousta. Kun seremoniat ja koulutus hetkeksikään taukosivat, alkoi armoton futiksen pelaaminen. Energiaa riitti ja aina löytyi pallo ja neljä maalitolppaa. Hymyynhän se veti suun, mutta vasta Guatemalaan saavuttuani, juuri lentokoneessa iltiksen futis-tuloksia luettuani, ymmärsin miten ihmisiä yhdistävästä pelistä on kyse. Saavuin nimittäin maahan juuri hirmumyrsky Stanin jälkeen ja kaaos, tuho ja epätoivo oli valtavaa, muuten paitsi joka paikassa lapset pelasivat jalkapalloa. Se oli vaikuttavaa.
Maailma globalisoituu, verkkoutuu, yhdistyy, monipuolistuu, pienentyy kommunikaation osalta ja kasvaa talouden mittareissa, kaikki samanaikaisesti ja kiihtyvällä vauhdilla. Samalla maailma myös eriarvoistuu, jopa raaistuu, ellemme sitä hoida. Ja jos jalkapallo on osa elämää (vai kummin päin se nyt oli?) kaikki tämä tuntuu myös jalkapallossa. Myös suomifutiksen on pärjättävä kiihtyvän globalisaation vauhdissa. Yhtäältä on osattava torjua monipuolistuvan talouden tuomat lieveilmiöt tai kohtalona on esimerkiksi Allianssin ulkomaille ostosta syntyneet sotkut. Ja toisaalta pelkkä torjuntasota ei riitä, uudet meitä kaikkia kohtaavat haasteet on käännettävä kilpailueduiksi. A. Eremenko, R. Eremenko, S. Kuqi, N. Kuqi, P. Hetemaj, M. Hetemaj… Kaikki maajoukkueidemme kantavia voimia. Vastassa Zlatan, Henke, Lukic… jos esimerkiksi Ruotsin kanssa halutaan pysyä kilpailussa. Monikulttuurisuus on vahvuus myös suomifutikselle.
Valtakunnanpolitiikkakin on muuttunut aika lailla. Suti Aittoniemen ”rajat kiinni kaikilta” -politiikasta on muututtu nyt jo houkuttelemaan siirtolaisia verovaroin ja veroäyrein uusiksi veronmaksajiksi. Emme pysty enää pitämään lintukotoamme pystyssä ilman uusia maahanmuuttajia. Helsinkiläiset, turkulaiset ja tamperelaiset nykyään jopa kilpailevat siitä kenen kaupunki on pisimpään toiminut monikulttuurisessa ympäristössä. Uusia Fazereita, Gutzeiteja ja muita ulkomaalaisia menestyjiä toivotetaan tervetulleiksi. Kun Suomi itsenäistyi, Helsingin väkiluvusta oli yli 40% ulkomaalaistaustaisia. Sen kuulee slangista vieläkin. Lähitulevaisuudessa palataan vanhalle tasolle, se on hyvä suomifutikselle.
Suomen Palloliiton yhdenvertaisuushanke ja sen ”rasistit on reppanoita” – kampanja kantaa kortensa kekoon monikulttuurisuuden ymmärtämiseksi ja rasistisen vallankäytön vastustamiseen. Hankkeen oman tutkimuksen, koulutuksen ja maanlaajuisen näkyvyyden tavoitteena on paitsi vähentää monikulttuurisuudesta nousevia lieveilmiöitä, kuten rasismia tai ulkomaalaisvihaa, niin myös käydä tiennäyttäjänä miten Suomesta ja suomalaisesta urheilusta tulee menestystarinoita.
Kolmivuotisen hankkeen ensimmäisen vuoden käännyttyä loppuun, noin 120 otteluun perustuva tutkimustyö siirtyy koulutukseksi jalkapallon ammattilaisille ja piireihin. Myöhemmin koulutus ulottuu piireistä myös seuroihin ja niin sanotusti ruohonjuuritasolle. Myös varsinainen kampanjointi, näkyvyys mediassa ja tapahtumissa, alkaa kiihtyvällä tahdilla vuosille 2008 ja 2009, siten että jos vielä kolmen vuoden päästä joku jalkapalloilija tai fani ei ole kuullutkaan ”rasistit on reppanoita” – hokemaa, niin huonosti menee ja huonosti on onnistuttu.
Tervetuloa mukaan! Ensi vuonna tavataan. Pitäisi olla hauskaa.
Lari Kangas on Suomen Palloliiton suvaitsevaisuuden puolesta, rasismia vastaan – hankeen projektikoordinaattori.
Hanke tehdään yhteistyössä Opetusministeriön, Veikkausliigan, Jalkapallon Pelaajayhdistyksen ja Liikkukaa! ry:n kanssa.
www.palloliitto.fi/seura/yhteiskuntavastuu/yhd_vert_hanke/
perjantai 21. syyskuuta 2007
Back to basics –ruohonjuuritason työtä 09 Helsinki Human Righsissa
Johtaja Pratesi neuvoi, ohjasi, käski ja painosti kirjoittamaan taustoja itsestäni tarinan muotoon nettisivuillemme. Pitäähän sitä uuden työntekijän jotain itsestään kertoa. Ensireaktio oli tietenkin asian lykkääminen, kieltäminen ja unohtaminen. Harvoinhan sitä suomalaismies itsestään haluaa kertoa. Se on vaan meidän kulttuurimme lähtökohta, että suomalaismies ei puhu eikä pussaa. Teot saavat puhua puolestaan, perkele, ja jos et usko niin mökötän vuoden!
Kulttuurien väliset erot ovatkin ne ensimmäiset asiat, jota tässä uudessa työssä täytyy oppia ottamaan huomioon. Koripallolla päähän, rillit solmuun ja ventti nenänjuureen opettaa paitsi itsehillintää niin myös ymmärtämään kuinka haasteellista työ monikulttuuristen lasten parissa saattaa olla. Kävi nimittäin niin, että jo toisella koriskerhon vetämiskerrallani en yksinkertaisesti pystynyt pitämään pariakymmentä 4-6. luokkalaista poikaa järjestyksessä ja nenänvarsihan siinä kärsi. Se on vaan niin, että kodin, koulun, suomalaisen yhteiskunnan ja vanhempien alkuperäismaan tänne siirretyn kulttuurin välisissä paineissa nuorella ihmisellä on navigoimista. Oikein ja väärän erottelu, ja kulttuurien normit ovat erilaisia. Säännöt myös muuttuvat eri sosiaalisissa paineissa, sehän on ihan normaalia. Toisaalta nuorelle ihmiselle tärkeintä olisivat selkeät ohjenuorat elämässä selviämiselle.
Kymmenisen vuotta Afrikan ja Amerikan mantereella on opettanut paljon monikulttuurisuudesta ja maahanmuuttajana olemisesta, tarinoita riittää. Matkoilta mukaan liittyi myös monikulttuurinen perhe, jonka antama oppi ei tunnu loppuvan koskaan. 2000-luvun Suomi on kovin erilainen kuin maailmalle lähdin 90-luvulla, muutos on ollut nopeaa. Kysymys: kuinka monessa Helsingin ala-asteessa on enemmän monikulttuurisia oppilaita kuin suomalaisen taustan omaavia oppilaita? Vastaus: todella monessa. Meidän Equal Rights and Empowerement –hankkeessamme niitä on seitsemän.
Samoin kuin kulttuurit, myös yhteiskunta, muuttuu sosiaalisten paineiden voimasta. Sekin on normaalia. Haasteemme onkin ohjata kehitystä oikeaan suuntaan. Globalisaatiota emme voi, pysty tai haluakaan pysäyttämää. 90-luvulla olin Amnesty Internationalin Suomen osaston hallituksessa ja mieleen jäi neuvottelumme Suomen Poliisin kanssa Hakunilan uusnatsien ja somalien välisissä selkkauksissa. Poliisi joutui silloin kääntymään kolmannen sektorin puoleen, kun ei aluksi ollut osannut toimia asiassa ammattimaisesti. Sittemmin Suomen Poliisin käyttäytymisestä näissä asioissa on kehittynyt oikein vientituote. Toimin Ulkoasiainministeriön puolesta rahoittajaosapuolena mm. hankkeessa, jossa Suomen Poliisi opetti konfliktinehkäisyä Namibian Poliisille. Siinä sai silloin syystäkin olla ylpeä suomalaisuudesta. Viime vuonna poliisi oli mukana rakentamassa 09 Helsinki Human Rights:in rasismin vastaista All-Stars peliä. Paljon on menty eteenpäin. Kolmannella sektorilla on kuitenkin edelleen sekä pro-aktiivinen että reaktiivinen rooli näissä asioissa.
Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu vahva oikeudenmukaisuuden ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan ylläpitämisen kulttuuri. Ehkä se tulee historiastamme sorrettuna kansana tai yleensä vain siitä, että olemme pieni vähemmistö täällä Euroopan reunamalla. Suomalaisille on aina ollut luonnollista ajaa tasa-arvoista kohtelua ja tasa-arvoisia mahdollisuuksia kaikille. Kirkko ja työväenliike ovat eläneet vahvasta solidaarisuuden tunteestamme. Olimme toisena maailmassa antamassa naisille äänioikeutta, Ahvenanmaalle haettiin Kansainliitosta autonomista asemaa, ruotsinkielisen vähemmistön asema on aina haluttu suojata. Edellä käymisen esimerkkejä löytyy monia. Olemme tottuneita myös muutokseen. Olemmehan yksi maailmanhistorian nopeimmin kehittyneistä maista. Syntymävuotenani 1973 Suomen bruttokansantuote kansalaista kohden oli pienempi kuin Argentiinalla. Nyt kolmekymmentä vuotta myöhemmin olemme yksi maailman rikkaimmista maista. Miksemme siis nyt osaisi muuttua maailman mukana? Mielestäni meillä on siihen loistavat mahdollisuudet. Nykyään rikkaita maita ovat ne, jotka osasivat ja joilla oli mahdollisuudet muuttua teollisen vallankumouksen aikaan. Tulevaisuuden menestyjät ovat niitä, jotka osaavat kääntää tämän nyt käytävän vallankumouksen edukseen.
Integroimiseen eli tasavertaiseen yhdessä elämiseen, ei kulttuurien sulautumiseen, pyritään myös 09 HHR:n työssä. On jotenkin ihan klisee sanoa kuinka monikulttuurisuus rikastuttaa meitä, mutta onhan se niin ettei lintukotomme enää kestä ellemme avaudu. Ja toisaalta ei tässä pidä kantapäilläkään olla torjumassa vain kaikkea pahaa mitä hyvinvointiyhteiskunnallemme tapahtuu, vaan pitäisi kehittää ja katsoa tulevaisuuteen toimivia malleja. Sisäasiainministeriö esimerkiksi on ihan hakoteillä maahanmuuttopolitiikkansa kanssa, kun rajoja yritetään tilkitä kaikin mahdollisin ja mahdottominkin tavoin. Itse toivottaisin kaikki maailman ihmiset tervetulleiksi maksamaan veroja ja rakentamaan parempaa Suomea. Työperäinen siirtolaisuus pitäisi saada kasvuun. Meillä on jo nyt yhteiskuntamme kriittisimmillä aloilla työvoimapula ja maakunnat toivovat yrittäjiä ja veroäyrin maksajia. Pakolaisten auttamiseenkin, joka on muuten ihan eri asia kuin siirtolaisuus, meillä on varaa vähintään siinä missä muilla pohjoismaillakin. Kyllä me osaamme vaikka vaikeittenkin tapauksien integroimisen.
Työ aikuisille ja aktiivinen vapaaehtoistoiminta lapsille ovat paras tapa integroitua Suomalaiseen yhteiskuntaan. Kunhan pelisäännöt pidetään reiluina, yhteisillä pelisäännöillä kasvaa molemmin puoleinen luottamus ja integraatiota syntyy kuin luonnostaan. Tähän työhön 09 Helsinki Human Rights –säätiöllä tähdätään.
Elämä on parasta huumetta, eikun… liikunta on parasta huu… eikun liikunnalla mukaan meidän juttuun… eikun… Kuka keksii paremman sloganin? Kohta jyrähtää taas Pratesin 86 -kiloinen basso, ”missä markkinointi- ja sponsorinhakusuunnitelma?!”
Kulttuurien väliset erot ovatkin ne ensimmäiset asiat, jota tässä uudessa työssä täytyy oppia ottamaan huomioon. Koripallolla päähän, rillit solmuun ja ventti nenänjuureen opettaa paitsi itsehillintää niin myös ymmärtämään kuinka haasteellista työ monikulttuuristen lasten parissa saattaa olla. Kävi nimittäin niin, että jo toisella koriskerhon vetämiskerrallani en yksinkertaisesti pystynyt pitämään pariakymmentä 4-6. luokkalaista poikaa järjestyksessä ja nenänvarsihan siinä kärsi. Se on vaan niin, että kodin, koulun, suomalaisen yhteiskunnan ja vanhempien alkuperäismaan tänne siirretyn kulttuurin välisissä paineissa nuorella ihmisellä on navigoimista. Oikein ja väärän erottelu, ja kulttuurien normit ovat erilaisia. Säännöt myös muuttuvat eri sosiaalisissa paineissa, sehän on ihan normaalia. Toisaalta nuorelle ihmiselle tärkeintä olisivat selkeät ohjenuorat elämässä selviämiselle.
Kymmenisen vuotta Afrikan ja Amerikan mantereella on opettanut paljon monikulttuurisuudesta ja maahanmuuttajana olemisesta, tarinoita riittää. Matkoilta mukaan liittyi myös monikulttuurinen perhe, jonka antama oppi ei tunnu loppuvan koskaan. 2000-luvun Suomi on kovin erilainen kuin maailmalle lähdin 90-luvulla, muutos on ollut nopeaa. Kysymys: kuinka monessa Helsingin ala-asteessa on enemmän monikulttuurisia oppilaita kuin suomalaisen taustan omaavia oppilaita? Vastaus: todella monessa. Meidän Equal Rights and Empowerement –hankkeessamme niitä on seitsemän.
Samoin kuin kulttuurit, myös yhteiskunta, muuttuu sosiaalisten paineiden voimasta. Sekin on normaalia. Haasteemme onkin ohjata kehitystä oikeaan suuntaan. Globalisaatiota emme voi, pysty tai haluakaan pysäyttämää. 90-luvulla olin Amnesty Internationalin Suomen osaston hallituksessa ja mieleen jäi neuvottelumme Suomen Poliisin kanssa Hakunilan uusnatsien ja somalien välisissä selkkauksissa. Poliisi joutui silloin kääntymään kolmannen sektorin puoleen, kun ei aluksi ollut osannut toimia asiassa ammattimaisesti. Sittemmin Suomen Poliisin käyttäytymisestä näissä asioissa on kehittynyt oikein vientituote. Toimin Ulkoasiainministeriön puolesta rahoittajaosapuolena mm. hankkeessa, jossa Suomen Poliisi opetti konfliktinehkäisyä Namibian Poliisille. Siinä sai silloin syystäkin olla ylpeä suomalaisuudesta. Viime vuonna poliisi oli mukana rakentamassa 09 Helsinki Human Rights:in rasismin vastaista All-Stars peliä. Paljon on menty eteenpäin. Kolmannella sektorilla on kuitenkin edelleen sekä pro-aktiivinen että reaktiivinen rooli näissä asioissa.
Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu vahva oikeudenmukaisuuden ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan ylläpitämisen kulttuuri. Ehkä se tulee historiastamme sorrettuna kansana tai yleensä vain siitä, että olemme pieni vähemmistö täällä Euroopan reunamalla. Suomalaisille on aina ollut luonnollista ajaa tasa-arvoista kohtelua ja tasa-arvoisia mahdollisuuksia kaikille. Kirkko ja työväenliike ovat eläneet vahvasta solidaarisuuden tunteestamme. Olimme toisena maailmassa antamassa naisille äänioikeutta, Ahvenanmaalle haettiin Kansainliitosta autonomista asemaa, ruotsinkielisen vähemmistön asema on aina haluttu suojata. Edellä käymisen esimerkkejä löytyy monia. Olemme tottuneita myös muutokseen. Olemmehan yksi maailmanhistorian nopeimmin kehittyneistä maista. Syntymävuotenani 1973 Suomen bruttokansantuote kansalaista kohden oli pienempi kuin Argentiinalla. Nyt kolmekymmentä vuotta myöhemmin olemme yksi maailman rikkaimmista maista. Miksemme siis nyt osaisi muuttua maailman mukana? Mielestäni meillä on siihen loistavat mahdollisuudet. Nykyään rikkaita maita ovat ne, jotka osasivat ja joilla oli mahdollisuudet muuttua teollisen vallankumouksen aikaan. Tulevaisuuden menestyjät ovat niitä, jotka osaavat kääntää tämän nyt käytävän vallankumouksen edukseen.
Integroimiseen eli tasavertaiseen yhdessä elämiseen, ei kulttuurien sulautumiseen, pyritään myös 09 HHR:n työssä. On jotenkin ihan klisee sanoa kuinka monikulttuurisuus rikastuttaa meitä, mutta onhan se niin ettei lintukotomme enää kestä ellemme avaudu. Ja toisaalta ei tässä pidä kantapäilläkään olla torjumassa vain kaikkea pahaa mitä hyvinvointiyhteiskunnallemme tapahtuu, vaan pitäisi kehittää ja katsoa tulevaisuuteen toimivia malleja. Sisäasiainministeriö esimerkiksi on ihan hakoteillä maahanmuuttopolitiikkansa kanssa, kun rajoja yritetään tilkitä kaikin mahdollisin ja mahdottominkin tavoin. Itse toivottaisin kaikki maailman ihmiset tervetulleiksi maksamaan veroja ja rakentamaan parempaa Suomea. Työperäinen siirtolaisuus pitäisi saada kasvuun. Meillä on jo nyt yhteiskuntamme kriittisimmillä aloilla työvoimapula ja maakunnat toivovat yrittäjiä ja veroäyrin maksajia. Pakolaisten auttamiseenkin, joka on muuten ihan eri asia kuin siirtolaisuus, meillä on varaa vähintään siinä missä muilla pohjoismaillakin. Kyllä me osaamme vaikka vaikeittenkin tapauksien integroimisen.
Työ aikuisille ja aktiivinen vapaaehtoistoiminta lapsille ovat paras tapa integroitua Suomalaiseen yhteiskuntaan. Kunhan pelisäännöt pidetään reiluina, yhteisillä pelisäännöillä kasvaa molemmin puoleinen luottamus ja integraatiota syntyy kuin luonnostaan. Tähän työhön 09 Helsinki Human Rights –säätiöllä tähdätään.
Elämä on parasta huumetta, eikun… liikunta on parasta huu… eikun liikunnalla mukaan meidän juttuun… eikun… Kuka keksii paremman sloganin? Kohta jyrähtää taas Pratesin 86 -kiloinen basso, ”missä markkinointi- ja sponsorinhakusuunnitelma?!”
perjantai 6. heinäkuuta 2007
Number of the day
Percentage of Finnish Development Aid to Africa going directly to the budgets of African governments: Over 50%
lauantai 2. kesäkuuta 2007
Finnish basketball finances in dire straits
Would there be viable organised players association in Finland, I’m sure they’d be thrilled of the latest developments in the Finnish basketball. Finnish top league Korisliiga teams have jointly agreed to limit the number of foreign players in Finland for this season, again. Higher demand for local players and limited supply has therefore raised the salaries of the Finnish passport players dramatically. Any trade union could be proud to achieve such salary increases over ten years, nevertheless in few months! No hard feelings, I have many good friends still playing. Veterans like Maurizio Pratesi are finding his new spring in basketball while teams from Joensuu, Helsinki, Karkkila and Porvoo are rumoured to be shopping for his favours. Pasi Kauha gets to play yet another season in Uusikaupunki. Good for them, the players that is! They’ve earned every cent they’ve got. Problem is though, what happens to the clubs finances? Where is the money supposed to be coming from?
Last seasons attempt to free the player movements from two Americans to at some cases even seven or eight Americans per team was considered too much too quickly. The idea was that more supply to the player market would make the market more competitive and therefore decrease the salaries in Finnish basketball, therefore making the club finances more viable.
Nevertheless, quite the opposite happened. Coach Kaminen’s notorious roster at Porvoo, for example, saw dozen odd foreign players (20 if pre-season is included) pass through, seven of which ultimately stayed to play the three losing play-offs games. Games were played in Porvoo where Finnish players didn’t even take a shot in a game. Finnish players took four shots, one of which was made, in the three play offs games Porvoo lost. All this is of course bad for the sponsorship income and gate receipts and extremely bad for the spending side of things. It’s a pity that the TV documentary for this season in Porvoo was censored by the club board!
Similar situation was too often the case also in other towns. Diminishing incomes and extended expenditure made of course the financial situation of smaller clubs totally impossible. Previously smaller clubs had had maximum four to five professional players contracted. Now with the influx of all those Americans, plus or minus 20 000 each, the complete roster was receiving full-time wages. The club had become fully professional although the management wasn’t. Spending was professional, but the money making wasn’t. Bad combination!
Budgets doubled or tripled depending on the insanity or unprofessionalism of the management and the club boards ultimately responsible of these issues. The league had become fully professional without any more money flowing to the cash box. Latter part of the season was played mostly with the sponsorship money received for the 2007-08 season and this is where we are now. The new season hasn’t even started yet, but half of the income’s already spent.
For our international readers this kind of professional player trade of the season past might seem normal, as the leagues have been professional for awhile, but for Finnish fans it caused an outrage. Biggest speculation in the local papers was usually spent on the again-new-American-aid-players release papers from the previous club, or whether the new “rainmaker” could actually play in the upcoming event or not. The normal speculation about the matchups and power balances of the upcoming events were non-existent, because no one knew who was going to be on the court. Not even the coaches! Would I be a betting man, I would have definitely complained to Veikkaus or Nordicbet about this out-of-control situation. Local fans would simply never know who would play for their team this week. Not much fun for fans, even less so for sponsors paying for all this nonsense. Coach Dettman of the NT said, “The highest level season ever”. I’d respond one-on-one maybe, but obviously not in team play.
Again, all this, BAD FOR BUSINESS!
Here lays the problem, looking at the upcoming season the financial situation of the clubs seems to go from bad to worse, even though dramatic pull-back with the American aid players is achieved. The national media seems mostly be concerned about the few hundred thousand Euro loss of the Federation, which of course is incredible, but much worse situation is lurking underneath the surface. Finnish top league teams are broke, because they receive most of their funds from the sponsors, not from the gate receipts as it is foolishly often discussed in the media. With the possible exception of Uusikaupunki, gate receipts constitute only 10 to 20% of the total income.
Therefore media coverage, which brings in sponsors, is vital. Last season the media coverage, especially TV coverage, was dramatically reduced. With lesser exposure sponsorship moneys were in decline. This equation with dramatically increasing player wages makes even a lesser economic brain to see red.
Why aren’t clubs able to keep budget discipline then and are willing to live in this kind of “bubble economy”; pay taxes late, not pay compulsory insurances, urheilijasosialiturva, and sometimes even pay salaries late? Well that’s another story, but I would start rectifying the situation with demanding a professional audit to all Korisliiga clubs accounts before receiving the right to play at the top level.
Incidentally, this week the Federation decides whether clubs are financially eligible to play in the Korisliiga. Previously professional auditing has not been required from the clubs.
Last seasons attempt to free the player movements from two Americans to at some cases even seven or eight Americans per team was considered too much too quickly. The idea was that more supply to the player market would make the market more competitive and therefore decrease the salaries in Finnish basketball, therefore making the club finances more viable.
Nevertheless, quite the opposite happened. Coach Kaminen’s notorious roster at Porvoo, for example, saw dozen odd foreign players (20 if pre-season is included) pass through, seven of which ultimately stayed to play the three losing play-offs games. Games were played in Porvoo where Finnish players didn’t even take a shot in a game. Finnish players took four shots, one of which was made, in the three play offs games Porvoo lost. All this is of course bad for the sponsorship income and gate receipts and extremely bad for the spending side of things. It’s a pity that the TV documentary for this season in Porvoo was censored by the club board!
Similar situation was too often the case also in other towns. Diminishing incomes and extended expenditure made of course the financial situation of smaller clubs totally impossible. Previously smaller clubs had had maximum four to five professional players contracted. Now with the influx of all those Americans, plus or minus 20 000 each, the complete roster was receiving full-time wages. The club had become fully professional although the management wasn’t. Spending was professional, but the money making wasn’t. Bad combination!
Budgets doubled or tripled depending on the insanity or unprofessionalism of the management and the club boards ultimately responsible of these issues. The league had become fully professional without any more money flowing to the cash box. Latter part of the season was played mostly with the sponsorship money received for the 2007-08 season and this is where we are now. The new season hasn’t even started yet, but half of the income’s already spent.
For our international readers this kind of professional player trade of the season past might seem normal, as the leagues have been professional for awhile, but for Finnish fans it caused an outrage. Biggest speculation in the local papers was usually spent on the again-new-American-aid-players release papers from the previous club, or whether the new “rainmaker” could actually play in the upcoming event or not. The normal speculation about the matchups and power balances of the upcoming events were non-existent, because no one knew who was going to be on the court. Not even the coaches! Would I be a betting man, I would have definitely complained to Veikkaus or Nordicbet about this out-of-control situation. Local fans would simply never know who would play for their team this week. Not much fun for fans, even less so for sponsors paying for all this nonsense. Coach Dettman of the NT said, “The highest level season ever”. I’d respond one-on-one maybe, but obviously not in team play.
Again, all this, BAD FOR BUSINESS!
Here lays the problem, looking at the upcoming season the financial situation of the clubs seems to go from bad to worse, even though dramatic pull-back with the American aid players is achieved. The national media seems mostly be concerned about the few hundred thousand Euro loss of the Federation, which of course is incredible, but much worse situation is lurking underneath the surface. Finnish top league teams are broke, because they receive most of their funds from the sponsors, not from the gate receipts as it is foolishly often discussed in the media. With the possible exception of Uusikaupunki, gate receipts constitute only 10 to 20% of the total income.
Therefore media coverage, which brings in sponsors, is vital. Last season the media coverage, especially TV coverage, was dramatically reduced. With lesser exposure sponsorship moneys were in decline. This equation with dramatically increasing player wages makes even a lesser economic brain to see red.
Why aren’t clubs able to keep budget discipline then and are willing to live in this kind of “bubble economy”; pay taxes late, not pay compulsory insurances, urheilijasosialiturva, and sometimes even pay salaries late? Well that’s another story, but I would start rectifying the situation with demanding a professional audit to all Korisliiga clubs accounts before receiving the right to play at the top level.
Incidentally, this week the Federation decides whether clubs are financially eligible to play in the Korisliiga. Previously professional auditing has not been required from the clubs.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)