Hakkarainen pilasi Soinin tien pääministeriksi

Spekuloin aiemmassa blogissani, että helpoin tapa tehdä hallitus tässä uudessa poliittisessa tilanteessa olisi SDP:n ja PerSujen löytää toisensa. Vaihtoehto olisi lyhytnäköinen, mutta selvästikin houkutteleva, kun Kokoomus on vallantunnossaan paaluttanut sekä asiakysymykset että ministeri-salkut niin vahvasti itselleen. Soini taas olisi henkilökohtaisesti ollut näissä SDP:n ja PerSujen välisissä keskusteluissa erittäin vahvoilla pääministeriksi. Niin suurta on nyt kansansuosio ollut hänelle. Urpilaisen ja muiden SDP:n hallitusneuvottelijoiden olisi ollut vaikea vastustaa hänen vaatimuksiaan pääministerin salkusta. Toisaalta jos PerSut olisivat saaneet ykköspaikan, Demarit olisivat sitten saaneet kaiken muun. Pienemmät puolueet oltaisiin otettu täyttämään salkkujakoa.

Puhun imperfektissä, menneessä muodossa. Hakkarainen nimittäin, tämä 15 minuutin kuuluisuutta hamunnut takametsien tammitikka, pilasi Soinilta kaiken. Innosta puhkuen hän pölähti pitkän matkan takaa nakuttamaan kameroiden eteen neronleimauksensa. Harvinainen muuttolintu kun on, emme tule Hakkaraista sittemmin Suomen politiikassa näkemään.

Hakkarainen puheillaan pilasi Soinin tien pääministeriksi, koska SDP:llä ei ole nyt tämän julkisuuden jälkeen vaihtoehtoa tehdä yhteistyötä pelkästään PerSujen kanssa. Julkisuus ohjailee niin paljon nyky-politiikan valintoja, että SDP:n omat rivit rakoilisivat jos yhteistyötä ehdotettaisiin ainoastaan Hakkaraisten ja Halla-ahojen puolueen kanssa.

Hakkarais-raukka, vai pitäisikö sanoa reppana (www.rasistionreppana.fi), pelasikin nerokkaasti Kataisen ja Kokoomuksen pussiin. Enää ei SDP voi kilpailuttaa kahta mahdollista hallituskumppaniaan toisiaan vastaan, kumpi antaa paremman paketin yhteistyölle. Enää ei Soini voi yrittää vakuuttaa SDP:tä yhteistyöhön. Kokoomusta ei SDP voi enää jättää rannalle.

Kataisesta tulee siis pääministeri, mutta kuka SDP:stä ottaa valtionvarainministerin salkun? Entä kenestä tulee ulkoministeri? Petasiko Soini ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajuudellaan itselleen ulkoministerin salkkua kolmen suuren hallituksessa? Entä mitä se sitten tarkoittaisi Suomen EU-politiikalle, erityisesti jos EU kriittisyydellä kansansuosiota hamuavasta Niinistöstä tulee Presidentti?

Seuraavina päivinä ja kuukausina nähdään miten Suomi-neitoa ohjataan. Selvää on, että Suomi on kovassa murroksen tilassa. Stabiilia tilannetta ei ole näköpiirissä ihan vähään aikaan. Pysyvällä epävakauden tilalla tulee olemaan myös vaikutuksensa talouteen.

Hallitusspekulaatiota

Oikeiden töiden ohessa en malta olla spekuloimatta vaalien jälkeisenä päivänä tulevia hallitusneuvotteluita. Aloitetaan faktoista. Keskusta (-16 paikkaa) ja Vihreät (-5 paikkaa) ovat käytännössä jo ilmoittaneet siirtyvänsä oppositioon. Yhtä selvää on, että PerSuja (yht. 39 paikkaa) ei voi jättää hallituksen ulkopuolelle. Hallitusneuvotteluissa oikeasti mukana olevat suuret puolueet ovat siis suurin puolue Kokoomus (44 paikkaa), oppositiota johtanut SDP (42 paikkaa) ja suurvoiton ottaneet PerSut (+34 paikkaa). Sen jälkeen peli onkin sitten aivan auki. Joitain suuntaviivoja voidaan kuitenkin jo arvailla.

Aloitetaan Kokoomuksen mahdollisuuksista. Kataisen ainut mahdollisuus on saada PerSut ja SDP kummatkin hallitukseen. Ainoastaan PerSujen kanssa tehty oikeiston ja ääri-oikeiston allianssi RKP:llä ja KD:llä maustettuna ei saa taakseen tarvittavaa tukea Eduskunnassa (yht. 98 paikkaa). Toisaalta Vasemmistoliiton (15) olisi täysin mahdotonta mennä tämänkaltaiseen hallitukseen.

SDP:llä sitävastoin on muikea tilanne neuvotteluihin. Se voi valita joko Kokoomuksen ja PerSujen kanssa tehdyn erittäin vahvan koaliition, tai PerSujen ja Vasemmistoliiton kanssa tehdyn oppositiokoaliition. Jälkimmäinen näyttää Demareiden ja itse asiassa myös PerSujen kannalta paremmalta vaihtoehdolta, ainakin lyhyellä tähtäimellä asiaa katsottuna.

Kokoomuksen johtamassa hallituksessa ensinnäkin kynnyskysymykseksi saattaa nousta Portugalin lainan allekirjoittaminen. Soini nosti tänään asian jo ykkösagendaksi. Toisaalta Katainen on paaluttanut Kokoomuksen kannan ja ei sitä varmaankaan muuta. Lisäksi hallituksen salkkujaosta tulisi tässä vaihtoehdossa erinomaisen vaikea. Kokoomus epäilemättä suurimpana näistä puolueista olettaa itselleen vähintään kaksi korkeimman tason ministeri-salkkua. Pääministeriksi Katainen, Ulkominiseriksi Stubb, Puolustusministeriksi Häkämies ja niin edelleen. Mitä jäisi siis SDP:lle ja Soinille, sekä Soinin puolueessa erittäin vahvan listan tehneille Suomen Sisulaisille? Luulen että puolueiden sisäisen kamppailun takia Sinipunapersu -hallituksesta tulee mahdoton. Suurimmat päätökset tehtäisiin akselilla Katainen-Stubb-Häkämies-Urpilainen-Heinäluoma-Soini-Halla-aho. Kuulostaako mahdolliselta? Enemmän politiikkaa seuraavat osaavat varmaan arvioida.

PerSut ja SDP saavat enemmän, jos tekevät oppositiosta tulevan hallituksen ja houkuttelevat aina valmiin RKP:n mukaan. Vanha nyrkkisääntö on, että vahvan hallituksen saa jos hallituksen takana on yli 110 Eduskuntapaikkaa. SDP (42), PerSut (39), Vas (15), KD (6) ja RKP (9) paikkaa saisivat yhteensä 111 paikkaa taakseen. Todennäköisintä onkin, että Timo Soinista tehdään pääministeri. Äänikuningas, tasaisimmin koko Suomesta ääniä saanut puolue ja valtavan äänivyöryn puolueelleen tuonut henkilö on nyt Presidentillisessä nosteessa. Neuvotteluissa pääministerin paikasta SDP:n kanssa hän on ohittamaton.

Toisaalta, tämän saadakseen Demareiden tulee saada kaikki muut avainministeriöt. Juttasta tulee Ulkominiseri, Heinäluomasta Valtionvarainminiseri, Jungnerista Liikenneministeri, Heli Paasiosta Työ- ja Elinkeinominiseri ja niin edelleen. PerSut ja heidän äärioikeistolaissiipi Halla-ahon johdolla saavat haaveilemansa Sisäasiainminiserin paikan. Arhinmäelle voidaan jakaa Opetusminiserin salkku, RKP:lle ja Wallinille sopii Ulkomaankauppa- ja Kehitysyhteistyöministerin salkku. Kuuden paikan Kristilliset suostuvat tietysti mihin salkkuun tahansa.

Tämä siis lyhytnäköisesti. Suurin puolue jätettäisiin hallituksen ulkopuolelle ja siitä syntyisi äänivyöry Kokoomukselle ja Niinistölle Presidentinvaaleissa. Sitten hallituspuolueet häviäisivät seuraavat kuntavaalit ja loppu tälle koaliitiolle nähtäisiin seuraavissa Eduskuntavaaleissa, jossa uuden uudistuksen tehneet Keskusta ja entistä vahvempi Kokoomus ja Vihreät tulisivat vaaleihin uudella ryminällä. Hallitus saattaisi kaatua jopa ennen vaalikauden loppua. Ei siksi, etteikö Soini-Urpilainen-Heinäluoma akseli toimisi, mutta siksi että PerSut eivät tule kestämään ryhmänä tai puolueena Eduskunnassa neljää vuotta. On siellä nyt niin monta kylähullua Arkadianmäellä, jotka eivät yksinkertaisesti puoluekuriin suostu.

Päivän luku - Stadin demareiden Google näkyvyyksiä

Viime viikolla mut valittiin Stadin demari-piirin vaalitiedotusryhmän vetäjäksi. Meillä on pieni budjetti ja hyvä ryhmä kokeneita kampanjapäälliköitä, kuuluisimpana ehkä entinen puoluesihteeri ja Europarlamentaarikko Ulpu Iivari. Ryhmässä on hyvä henki ja aijomme löytää tavan jolla korostaa nimenomaan Stadin demari-ehdokkaiden profiilia koko puolueen tiedottamisen lisänä. Erityisesti lisäarvosta olemme puhuneet paljon, miten osaamme vaikuttaa pienillä resursseilla tehokkaimmin.

Eilen ilmestynyt Hesarin kuukausiliite googletti julkkiksia ja sai mielenkiintoisia "kuuluisuuslukemia" (s. 12). Sofi Oksanen 767 000 osumaa, Linus Torvalds 1,3 miljoonaa osumaa ja niin edelleen. Nykypoliitikkojen mittelöissä ilmestyi seuraavanlaisia lukemia: Olli Rehn 528 000, Mari Kiviniemi 267 000, Martti Ahtisaari 255 000, Alexander Stubb 246 000 ja niin edelleen. Jatkoin listaa googlettamalla tunnetuimpia demari-nimiä: Jutta Urpilainen 72 100, Mikael Jungner 164 000, Kimmo Kiljunen 56 700, Eero Heinäluoma 67… Sitten muistin, että Stadin demarithan pitivät juuri esivaalit kansanedustajaehdokkaista. Minkähänkaltaista julkisuusarvoa Google antaisi heille? Erityisen mielenkiintoiseksi spekulaation tekee tulevat piirihallituksen valinnat seuraavista viidestä ehdokkaasta, jotka eivät vaaleilla läpi päässeet tai eivät niihin osallistuneet. Esimerkiksi Nasima Razmyarin nimellä Google antaa 18 300 osumaa tai Petra Paasilinna nimellä 17 300 osumaa. Pidetään näitä lukuja vaikka jonkin näköisenä benchmarkina tai alarajana (Google-näkyvyys) uskottavuudelle.

Edustaja Esivaalitulos; Google-iskuja

Eero Heinäluoma 10654 ääntä; 67 600 osumaa
Erkki Tuomioja 9281 ääntä; 136 000 osumaa
Pilvi Torsti 6684 ääntä; 5 660 osumaa
Rakel Hiltunen 5279 ääntä; 30 100 osumaa
Päivi Lipponen 5177 ääntä; 31 000 osumaa
Sara Paavolainen 5050 ääntä; 40 600 osumaa
Arto Bryggare 4308 ääntä; 11 900 osumaa
Ilkka Taipale 4279 ääntä; 23 900 osumaa
Osku Pajamäki 3787 ääntä; 4 720 osumaa
Reijo Paananen 3227 ääntä; 29 200 osumaa
Tarja Kantola 2870 ääntä; 27100 osumaa
Timo Kontio 2527 ääntä; 14 000 osumaa
Matti Niemi 2501 ääntä; 14 300 osumaa
Tarja Tenkula 2420 ääntä; 2 590 osumaa
Tomi Sevander 2333 ääntä; 1 460 osumaa

Ja sitten nimet, jotka eivät tulleet esivaaleissa valituiksi...

Susanna Haapalainen 2008 ääntä; 12 700 osumaa
Jouko Malinen 1852 ääntä; 25 400 osumaa
Tapio Havasto 1852 ääntä; 625 osumaa
Hannu Jouhki 1727 ääntä; 15 300 osumaa
Jukka Järvinen 1674 ääntä; 27 300 osumaa
Kaarin Taipale 1577 ääntä; 10 100 osumaa
Tuomo Valokainen aka. Tumppi Varonen 1425 ääntä; 32 400 osumaa

FSD:n valinta Thomas Wallgren sai 92 000 osumaa ja eduskunnan jättävät Helsinkiläiset Jacob Söderman 42 000 ja Tuula Haatainen 20 100 osumaa.

SDP:n maahanmuuttotyöryhmän raportti suurennuslasin alla

Luin raportin heti sen ilmestyttyä, mutta päätin olla kommentoimatta sitä heti ensilukemalta. Sulattelin ja rauhoittelin itseäni, ja luin raportin uudelleen. Sitten sulattelin tekstiä uudelleen. Yritin parhaani mukaan pohtia rakentavia kommentteja raporttiin, koska vilpittömästi toivon puolueeni vielä rakentavan meille kaikille parempaa tulevaisuutta. Jotain perustavaa laatua olevaa virhettä raportissa tuntui kuitenkin olevan, mutta kun en oikein ymmärtänyt mitä siinä sanottiin, oli vaikea lähteä kommentoimaan. Annoin ajan kulua vielä vähän lisää.

Nyt kuitenkin kaksi päivää raportin julkaisemisen jälkeen, aika on kypsä kommentoinnille. Löysin sisääntulokulmankin ja se on puolueen sisällä käytävä vääntö kansallismielisyydestä.

Reilu ja hallittu maahanmuuttopolitiikka – SDP:n maahanmuuttotyöryhmän raportti 12.8.2010

Mitä jos ihmiset olisivat vain ihmisiä SDP:lle? Ikään, sukupuoleen tai yhteiskuntaluokkaan katsomatta, ilman että heitä eroteltaisiin maahanmuuttajiin ja kantasuomalaisiin. Mitä jos palkansaajat olisivat vain palkansaajia ammattiyhdistysliikkeelle ihonväriin, uskontoon tai etniseen taustaan katsomatta? Mitä jos suomenniemelle aikaisemmin tai myöhemmin muuttaneet olisivatkin tasa-arvoisessa asemassa työpaikoilla, vuokra-asuntojonossa tai ravintolajonossa? Nämä kysymykset nousivat mieleen SDP:n maahanmuuttotyöryhmän raporttia lukiessa.

Suomi on jakautunut yhteiskuntaluokkiin pahemmin kuin koskaan sitten hyvinvointiyhteiskunnan alkuvuosien. Suomi eriarvoistuu edelleen jyrkkää vauhtia ja tämän kärjistyvän luokkataistelun ytimessä on, kaksi poliittista tekijää ylitse muiden, työväenpuolue SDP ja maahanmuuttajat. Kaikkein törkeimmin luokkarajaa suomessa ylläpidetään nykyään maahanmuuttaja- ja kantasuomalaisten työläisten välillä. Samasta lajittelijan tai ravintolatyöntekijän työstä tummaihoinen suomalainen saa puolet siitä palkasta mitä valkoihoinen suomalainen. Tämä siksi, että kantasuomalainen on työehtosopimuksen mukaisessa vakituisessa työsuhteessa ja maahanmuuttaja tekee saman työn vuokratyöläisenä.

Työväenliike ja SDP sen poliittisen osana on ainut uskottava poliittinen puolue, joka työväen eriarvoistamista on vastustanut. Työnantajapuolta edustavat puolueet ajavat omistajiensa asiaa, eli mielellään näkevät työntekijäpuolen rivit hajallaan. Bussikuskit, siivoojat, tiskaajat, rakennusmiehet ja tehdastyöläiset, eli ”karvaperseduunarit” kuten Timo Soini tyylikkyydelleen uskollisena sanoi, taas ovat jo nyt ja vielä enemmän tulevaisuudessa maahanmuuttajia. Tämän tien valitsimme kun liityimme Euroopan Unioniin.

Tästä syystä SDP:n maahanmuuttotyöryhmän raportti 2010 on lähes vedenjakajan asemassa koko työväenliikkeen historiassa. Ketä Uusi SDP edustaa? Vanha totuus kun on, että kun yhdelle kumartaa se karvainen näkyy sitten sille toiselle.

Asia ei ole ihan yksinkertainen työväenliikkeelle. Linjavalinta menee siinä katsotaanko menneisyyteen vai tulevaisuuteen. Ajetaanko niiden palkansaajien etuja, jotka ovat nyt liittojen jäseniä ja vakituisessa työsuhteessa, eli puolustetaanko saavutettuja etuja, vai puolustetaanko kaikkien palkansaajien, myös vuokratyöläisten ja maahanmuuttajien etuja?

Kovassa työpaikka- tai liittotasolla tehdyssä palkkataistelussa kokonaisuuden näkeminen voi olla joskus vaikeaa, kun liitossa olevat vakituiset työntekijät ovat lakossa ja vuokratyöläisenä toimivat maahanmuuttajat toimivat rikkureina. Houkutus ajaa siinä tapauksessa vain vakituisessa työsuhteessa olevien etuja ja polkea yhteisymmärryksessä työnantajan kanssa vuokratyöläisen etuja on suuri. Valitettavasti tämän houkutuksen luomassa epäpyhässä allianssissa vedetäänkin sitten käytännössä uudenlainen luokkaraja, luokkaraja ihonvärin ja rodun mukaan. Rasistista luokkarajaa.

Kumpaa kantaa siis uusi SDP:n maahanmuuttopoliittisen työryhmän raportti vetää? Perussuomalaiset tai pesäpallomailoin rikkureita vastustavat fasistit Pasilan lajittelukeskuksessa ovat puolensa valinneet, mutta entäpä sosialidemokraatit?

Ruoditaan näistä lähtökulmista raportti otsikko otsikolta:

Esipuhe – Maassa maan tavalla

Kuulin Juttan maassa maan tavalla –puheen ja keskustelunavauksen paikan päällä Vantaalla. Ehdin jopa puhua asiasta neuvonantajansa kanssa hieman ennen puheen pitämistä. Ystäväni alusti tulevaa, kun tunsi minut maahanmuuttoasiain aktivistina: ”Mitä sanoisit meidän puolueessa vahvasti esillä oleville maahanmuuttokriitikoille?” Elettiin aikaa jälkeen Metalliliiton johdon ja senaikaisen ay-lobbarin Matti Putkosen yhteistä hyökkäystä Juttaa vastaan. Heille ilmeisesti Timo Soinin puheet duunareiden tarpeista olivat uponneet kuin sulaan voihin ja nyt oli Juttan tehtävä vastata puolueen sisältä tulleeseen kritiikkiin. Syntyi maassa maan tavalla –puhe Vantaalle. Tätä historiaa vasten ei ollut kovin yllättävää, että Putkonen erosi nyt SDP:stä ja siirtyi Timo Soinin kampanjaveturiksi. Ääripäiden ideologiat ovat aina olleet lähellä toisiaan.

Maassa maan tavalla ei ole vanha suomalainen sananlasku, vaan se on käännös vanhasta Rooman valtakunnan aikaisesta sanonnasta. Se on kristinuskon alkutaipaleelle asettuva yli 1600 vuotta vanha sananlasku, jonka St. Ambrosen sanotaan sanoneen pappiskollegalleen 387 AD. Siinä hyvän kristityn oletetaan toimivan maassa maan tavalla (eikä paastota vääränä päivänä). Sanonnan alkuperäinen muoto on ”When in Rome, do as the romans do” tai Latinaksi ”si fueris Rōmae, Rōmānō vīvitō mōre; si fueris alibī, vīvitō sicut ibi”.

Maahanmuuttokeskustelussa asian tekee ajankohtaiseksi sen kulttuuriassimilaatiota vaativa ajattelu. Vähintään keskiajalta ja inkvisitiosta asti sitä on sellaisena käytetty Eurooppalaisessa maahanmuuttokeskustelussa. Assimilaatio, eli meidän kulttuuriin alistuminen, on integraation, eli rauhanomaisen kulttuurien välisen yhteiselon vastakohta ja sen ytimessä on suurvalta-ajattelulle tyypillinen imperialistinen ajattelu.

Roomalaiset valloittaessaan suurimman osan sitä maailmaa jonka ymmärsivät, kokivat pääkaupunkiin tulevan maahanmuuton uhkana omalle kulttuurilleen. Syntyi käsite, että roomalaiset ja heidän kulttuurinsa on arvokkaampaa kuin valloitettujen maiden germaanien, egyptiläisten, israelilaisten tai gallien barbaariset tavat. Käsite laajeni nimenomaan maassa maan tavalla lauseella rikkomaan myös aatelisrajat. Roomalainen kadunmieskin oli luokkayhteiskunnassa korkeammalla kuin gallien tai muiden alistettujen kansojen aatelinen. Nopeasti ajattelu levisi kristinuskon mukana ympäri Eurooppaa. Myös vahvimmat Martin Luther King Jr:n ja kansalaisliikkeen vastustajat Yhdysvalloissa käyttivät maassa maan tavalla – slogania puolustaessaan amerikkalaista elämäntapaa ”the american way of life”.

Jutan puhe ja maahanmuuttoraportin alkusanat ovat muuten ihan asiaa, mutta sloganin käyttäminen otsikossa vie huomion kaikelta muulta, kaikelta sinänsä ihan hyvältä. Poliittiset spin-tohtorit voivat maailman tappiin asti todistella jotain muuta, mutta länsimaisen kulttuurin dna:han iskostettu lause ei muuksi muutu. Sillä vaaditaan alistumaan meidän kulttuuriimme. 1 - 0 kantasuomalaiset vastaan kaikki suomalaiset.

Raportin toisessa asiakokonaisuudessa käsitellään työperäistä maahanmuuttoa.

Sosialidemokraattinen puolue löysi viisastenkiven yli sata vuotta sitten ja kirjoitti sen Forssassa paperille. Kaikille työläisille tuli yhdenvertaisesti saada vähintään minimipalkka, kahdeksantuntinen työpäivä. Lisäksi vaadittiin yleistä kouluvelvollisuutta, jotta työläisten lapset pääsisivät kouluun ja piti saada kieltolaki, jotta… no kaikki tietävät miksi. Ja viimeiseksi uskonto julistettiin yksityisasiaksi, eikä sitä toivottu valtion hoitoon sekoitettavan.

Sittemmin viitisenkymmentä vuotta sosialidemokraattisessa hyvinvointi Suomessa on muistettu muistuttaa, että kaikki julistuksen tavoitteet on saavutettu kirkon ja valtion erottamista lukuun ottamatta.[i] Nyt kuitenkin 2010-luvulla kymmenillä tuhansilla keskiverto maahanmuuttajataustaisella siivoojalla, ravintolatyöntekijällä, postinjakajalla tai tehdastyöntekijällä ei ole 8-tuntista työpäivää, viikonloppuvapaita tai edes vuosilomia. Tämä siksi, että vuokratyötä ostetaan työntekijältä aina päivä tai tunti kerrallaan.

Mitä asiaan sanoo Uusi SDP ja maahanmuuttotyöryhmän raportti? Se vastustaa jyrkästi kaksien työmarkkinoiden syntymistä, sillä on kaikille palkansaajille huonoksi, jos työnantaja voi aina vaihtaa ”hankalan” liittoon kuuluvan työntekijän ”joustavalla” vuokratyöläisellä. Tässä onkin SDP:n ja Kokoomuksen tai muiden porvaripuolueiden suurin maahanmuuttopolitiikan ero. Porvaripuolueet pyrkivät avoimeen työperäiseen maahanmuuttoon, koska sillä lyödään ay-liike polvilleen ja SDP yrittää ohjata valtion politiikkaa ”hallittuun” työperäisen maahanmuuton vastaanottamiseen.[ii] SDP vaatii raportissaan kaikkea mahdollista valtion ja työmarkkinajärjestöjen kontrollia työperäiselle maahanmuutolle.

SDP:n raportti on tietysti aivan oikeassa tässä asiassa, mutta metodi millä asiaa ehdotetaan parannettavan, on täysin perse edellä puuhun kiipeämistä. Tuskin kukaan demarikaan (aikuisten) oikeasti uskoo, että poliisin, veroviranomaisen, tarkastajien tai kaikkein naurettavimmillaan (epäilemättä Kari Rajamäen ehdottamana) rajaviranomaisten resursseja kasvattamalla voitaisiin jo täysin käsiin levähtänyt ongelma saada jollain tavalla kuriin. Tai jos näin uskoo, niin uskoo sitten varmasti myös totalitaariseen yhteiskuntaan ja sen mahdollisuuksiin kontrolloida ihmiselämää ja markkinoita.

Halpatyön käyttämisen ongelman ratkaisemiseksi ei voi olla kuin yksi ratkaisu, näin työväenliikkeen näkemyksen kannalta. Ja se on työväen keskinäinen solidaarisuus. Törkeät palkkaerot ja ihmisten erottelu heidän taustaan perustuen ratkeavat tasan sillä hetkellä, kun duunarit sanovat työnantajalleen, että me ei tehdä töitä, jos kaveri saa samasta työstä huonompaa palkkaa kuin minä. Tai vaihtoehtoisesti jos liitto sanoo työnantajapuolelle, että me emme työntekijöitämme erottele etnisen taustan perusteella. Vuokratyöläiselle on saatava sama palkka ja samat edut kuin vakituiselle työntekijällemme. Suomen laissa ja työehtojen sopimuksissa on pitäydyttävä. Raportissa tähän suuntaan ajattelua edustaa yksi kohta, yksi kohta yhdeksää viranomaisrajoitusta vastaan.

Niin on valtionhoitopuolueen ratkaisuja nämä raportin esittämät keinot, että pahaa tekee. Silti raportti kun periaatteessa kuitenkin vaatii yhdenvertaisuutta, niin vertailumme ketä Uusi SDP edustaa tasoittuu. 1 – 1 kantasuomalaiset vastaan kaikki suomalaiset.

Seuraavaksi raportti puhuu humanitaarisesta maahanmuutosta, eli pakolaisuudesta ja kotoutumisesta. Raportti ei oikeastaan ota kantaa kiintiöpakolaisten määrään tai muihin maahanmuuttokriitikoiden hyökkäyksiin. Yleinen viesti on, että pidetään kaikki ennallaan eikä kasvateta määrää yhtään lähemmälle 24 kertaa enemmän pakolaisia ottavan Ruotsin tasolle. Pitäydytään siis edelleen SMP:n Sulo ”Suti” Aittoniemen luomalla linjalla. Linjalla jota Ruotsin äärioikeisto Ruotsidemokraatit ihailevat maahanmuuttopolitiikan ihannemalliksi.

Silti ainut silmiinpistävä humanitaarisen maahanmuuton linjaus raportissa oli Kokoomuksen Ben Zyskovitzin (ei niinkään Arto Satosen (kok.)) pakolais-linjausten myötäileminen. Kolmansista maista tulevien pakolaisten blokkaaminen ja EU:n maahanmuuttopolitiikan vaatimista systemaattisemmaksi, on käytännössä vain halpa populistinen keino vaikeuttaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevien YK:n pakolaisten tuloa Suomeen. Euroopan Unionin jäsenmaiden politiikat tässä asiassa ovat niin kaukana toisistaan, ettei ole vuosikymmeniin todennäköistä, että yhteistä toimivaa linjaa tultaisiin saamaan aikaiseksi. Jokainen EU maa elää markkinataloudessa ja maahanmuuttopolitiikka seuraa markkinoiden ja maiden kansallisen politiikan tuulia. Zyskovitzin puheet onkin laajalti tuomittu kansalaisjärjestöissä Suomen allekirjoittamien kansainvälisten sopimusten vastaisiksi. Täysin käsittämätöntä, että SDP seuraa raportissaan nyt tätä linjaa.

Kotoutumisen ongelmiin SDP halusi lisää resursseja, aivan kuten muutkin suuret puolueet, mutta hyviä esimerkkejä kotouttamisesta jäin raportista kaipaamaan (erityisesti kun olin ehtinyt antaa Kokoomukselle vastaavaan raporttiin viran puolesta useita omiani.) Työllistymisen nostaminen kotoutumisen ykköskeinoksi oli erinomainen asia, mutta vaihtoehdottomuus loisti raportista jos maahanmuuttajien 24% työttömyyttä ei sitten pystytäkään ratkaisemaan. Tämä vaihtoehdottomuus on erityisen silmiinpistävää, kun SDP:n asiantuntijaryhmissä on yleensä toiminut erityisen paljon kolmannen sektorin osaamista. Olisi luullut, että erityisesti tässä kohtaa SDP olisi osannut olla toisia puolueita asiantuntevampi ja ennen kaikkea innovatiivisempi.

Mihin Uusi SDP siis kulkee näitten kahden viimeisen raportista löytyvän kohdan mukaan, kansallismieliseen vai kansainväliseen suuntaan, kantasuomalaisten vai koko Suomen kansan etuja ajavaksi liikkeeksi?

Humanitaarisen maahanmuuton poliittinen linjaus näyttää paperilla suoraan sanoen kansallismielisemmältä kuin mitä on julkisuudessa annettu ymmärtää. Jutan julkaisutilaisuuden puheessa esimerkiksi korostettiin SDP:n lämmintä linjaa humanitaariselle maahanmuutolle, vaikka työperäistä maahanmuuttoa halutaankin rajoittaa. Tälle linjalle on raportissa myös kaikupohjaa. Toisaalta, kaikkein heikoimmassa asemassa olevien pakolaisten sulkeminen pois kokonaan lähentelee Eurooppalaisen ääri-oikeiston puheenvuoroja. Kansallismielisyys siis voitti tämän ristiriitaisen kappaleen, tilanne 2 – 1.

Kotouttamisen ongelmista puhuminen ja siihen lisäresurssien vaatiminen taas on jo itsessään kaikkien suomalaisten etujen ajamista ja selvästi kansallismielisten politiikan vastaista. Tilanne tasoittuu siis loppumetreillä 2 – 2.

Selvyyttä tai linjaa tästä raportista ei siis löydy. Ehkä näin on ollut tarkoituskin. Kirjoittajilla on ollut kieli keskellä suuta tasapainoillessa puolueen sisällä vetäviin ristivetoihin ja toisaalta taustoja on annettava vaaliväittelyihin valmistauduttaessa. Ehkä on kuitenkin hyvä merkki, että SDP ei ole kokonaan lähtenyt taaksepäin katsovien konservatiivien matkaan. Vielä on uudella SDP:llä toivoa. Putkonenkin jo vaihtoi puoluetta.

Ps. Faktaikkunat saivat minulta erityistä plussaa. Maahanmuuttokeskustelua käydään harvoin faktoihin perustuen vaan useimmiten mielipiteet perustuvat erilaisten stereotypioihin uskomiseen. Luo uskottavan kuvan perehtyneisyydestä, kun mielipiteen vierellä on ”faktalaatikko” vaikka faktojakin voi nostaa esille valikoiden.

---

[i] http://fi.wikipedia.org/wiki/Forssan_ohjelma

[ii] http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/08/vuokratyo_kasvaa_myos_teollisuudessa_1899828.html

Puoluesihteeriehdokas Lari Kankaan esittelypuhe

Punainen on rakkauden väri

Punainen on rakkauden väri, väittelimme posket punaisena joskus parikymmentä vuotta sitten Kokoomusnuorten kanssa. Niiltä ajoilta muistan myös nuoren Juttan posket punaiset, rakkauden väriset. Taisi silloin myös yhden erityisen kokoomusnuoren poskia punertaa enteilevästi. Silloin oli asennetta ja virtaa. Samaa virtaa haikailee puolueeseen ilmeisesti vastavalittu puoluesihteeri Jungner, positiivisuutta ja tekemisen meininkiä. Toverit sanoisivat, aatteen paloa, rakkauden väristä sellaista.

Puoluekokouksesta muuten on jo kaikki mielenkiintoinen sanottu. Hieno kokous, hieno fiilis, hienot linjaukset, hyvät valinnat… hyvä-hyvä-hyvä! Nyt sanoista teoiksi. Ei pelkällä pyhällä hengellä, sano. Tarvitaan ennennäkemättömiä ponnistuksia kaikilta meiltä, jotta porvareiden systemaattinen eriarvoistamisen politiikka saadaan pysäytettyä, pohjoismainen hyvinvointivaltio pelastetaan ja saamme takaisin sen kilpailuedun globalisaation pyörteessä, jolla olemme aikaisemminkin pärjänneet: Konsensus, TUPO, ilmainen koulutus, neuvola, lakko-oikeus, yhdistymisenvapaus, kunnan terveyskeskus, kunnan urheilukenttä, oikeusasiamies, vähemmistövaltuutettu, vanhainkoti ja niin edelleen. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Pienellä kansalla ja kansantaloudella kun ei ole muuta mahdollisuutta, kuin käyttää tärkein luonnonvaramme, ihmiset, mahdollisimman tehokkaasti hyödykseen. Mitä tasa-arvoisempi yhteiskunta osaamme olla, sen paremmin myös heikommassa asemassa olevat ihmiset (yhteiskuntaluokat, sanoisi sosialisti) voivat olla osana yhteiskunnan rattaiden pyörittämistä. Tarvitaan ”kansanvallan niskalenkki markkinavoimista”, kuten Katainenkin oivalsi sosialidemokraattisesti kapitalismin ongelmia hoitaessaan Kreikassa.

Henkilökohtaisesti Joensuun puoluekokous oli yksi elämän highlighteista, kuten ehdin toveri Jungnerille todeta koko puoluesihteerikiertueesta kisan ratkettua. Tappio oli karvas, sitä ei ole kieltäminen. Varsinkin tulos oli monta kymmentä ääntä pienempi kuin luulin. Vaikeaa oli siinä kameroiden edessä hymyillä. Kukas sitä nyt lämpimikseen turpaansa ottaa! Mutta toisaalta, kokonaisuus oli hieno! En olisi uskonut, että tykkään noin paljon käydä piiriryhmien kanssa puhumassa politiikkaa. En olisi uskonut, että pidän noin paljon kilpailusta ja väittelemisestä. Jokainen tapaaminen oli innostava ja tuntui merkitykselliseltä. Kun kiertue loppui, tuntui siltä, että harmi että loppui niin nopeasti. Kaikista hienoimpia tapahtumia olivat Oulun, Varsinais-Suomen, Pirkanmaan ja Kymeen piirin järjestämät yhteiset puoluesihteeripaneelit, joissa väittelyn kautta pureuduttiin eri mielipiteisiin ja kysymyksiin vielä tavallista piirin esittelytapahtumaa paremmin. Kyllä taas kerran tuli Aristoteleen oivallus todistetuksi, totuus löytyy väittelystä.

Puoluesihteerikisan aikana ja varsinkin sen huipentumasta Joensuussa, puoluesihteerikandidaattien esittelypuheenvuoroista, mieleen juolahti useampaan kertaan toinen elämäni highlight, peli Ukrainassa Kiovan Dynamoa vastaan kymmenen vuotta sitten. Pelasin silloin Teamware ToPon riveissä ja ilmeisesti niin hyvin, että pääsin ottelun jälkeiseen lehdistötilaisuuteen valmentaja Krikunin kanssa edustamaan joukkuettani. Kolme televisiokameramiestä kertoivat tilaisuuden jälkeen kattaneensa livenä yli 50 miljoonaa katsojaa pelkästään Ukrainassa ja Venäjällä. NEBL-ottelut näytettiin silloin laajalti koko Euroopassa. Se oli ns. liigalisenssi ehtona, että jokaisen mukana olevan mestariseuran piti varmistaa laaja TV-näkyvyys kotimaassa. Vain ToPo ja Suomi petkuttivat tätä sopimusta.

Hävisimme sen ottelun 51 pistettä (muistaakseni 124-73) ja ottelun suurin tähti oli puolustamani Stanislav ”Slava” Medvedenko, joka seuraavana kautena siirtyikin Los Angeles Lakersiin voittamaan 2001-02 kauden NBA mestaruuden. Slava teki 24 pistettä ja minä kaksi. Silti jo lehdistötilaisuudessa, hikisenä, uupuneena ja sekä henkisesti että fyysisesti ihan murskattuna, minun oli vaikea pidätellä hymyäni. Olin henkilökohtaisesti saavuttanut jotain merkittävää, vaikka tappio olikin brutaali. Sain nyt täyspäiväisesti keskittyä urheiluun, vaikka aina olin kuvitellut olevani amatööri. Tilanne oli vähän sama kuin puoluesihteerikisassa. Ei kukaan olisi muutamaa kuukautta sitten uskonut, että pidän puhetta kameroiden edessä Joensuussa, rivimies Helsingistä. Amatööri sai kisata politiikan ammattilaisliigassa.

Nousu osaksi ammattilaisjoukkuetta oli ollut koripallossa nopea. Vain puolitoista vuotta ennen Kiovan ottelua pelasin ykkösdivisioonan viimeistä sijaa pitävässä Panttereissa. Panttereiden kokoonpanosta pudottuani, paiskoin seuran ovet pysyvästi kiinni, lähdin harjoittelemaan aamuin ja illoin vielä kovempaa ja lopulta sain mahdollisuuden päästä ToPon yli 25 pelaajan harjoittelurinkiin. Nousu Eurooppalaisen koripallon parrasvaloihin oli ollut siis hurja. Pääsin tekemään jotain, mitä moni minua huomattavasti parempi pelaaja voi vain haaveilla.

Politiikka on kuitenkin paljon kovempaa kuin urheilu. Urheilussa peli on leikkiä ja showta. Politiikassakin on paljon shown elementtejä, mutta kilpailusta on leikki kaukana. Toisaalta kertoo hienosta ja demokraattisesta poliittisesta liikkeestä, että verokorttinsa porvarilla pitävä rivimieskin voi nousta kilpailemaan puolueen johtopaikoista.

Suurin kiitos tästä mahdollisuudesta menee niille muutamalle kouralliselle tukijoita, jotka aktiivisuudellaan, päättäväisyydellään ja aatteen palolla nostivat minut kisaan mukaan. Varmaa on, että puolue menestyäkseen tarvitsee teitä suurella sydämellä asiaa ja rakkaudella aatetta edistäviä myös tulevaisuudessa.

Juttu Demariin

Osallistuin viime viikolla suuren piirin puoluekokousedustajien kutsumana puoluesihteeriehdokkaiden haastatteluun. Puheenjohtaja avasi keskustelun kysymällä: ”Ketä sä luulet olevasi?” Hän oli ilmeisesti edellisen haastattelun lumoissa. Siinä oli puhuttu johtajuudesta. Ihmettelin kysymystä ja ihmettelen yhä.

Kysymys antoi kuitenkin mahdollisuuden kertoa miksi olen ehdokkaana. Se on aiheellinen kysymys. Ainakin itse jouduin pohtimaan sitä vakavasti.

Puoluesihteerin valitsee puoluekokous niistä ehdokkaista, joita puoluekokouksessa on esitetty. Maan tavaksi on kuitenkin muodostunut, että ehdokkaaksi haluavat ilmoittautuvat kutsumalla lehdistön kuulemaan ilmoittautumisen ”puoluesihteerikisaan”. Omalle osalleni tuli harkita ehdokkuuttani sen jälkeen kun kolmesta helsinkiläisestä yhdistyksestä oli kerrottu aikeesta esittää minua ehdokkaaksi puoluekokouksessa. Tämän taustalla ei ole sen kummempi juttu kuin että tunnemme toisemme yhteistyöstä vaalikampanjoiden aikoina. Viimeisin kokemus oli Paasilinnan Petran eurovaalikampanja. Tulos 17 785 ääntä ei ollut ensikertalaiselle huono, eikä puolueelle merkityksetön. Se oli hyvän ehdokkaan ja innostuneen yhteistyön aikaansaannos. Oli kiva olla mukana.

Toinen lähtökohta lähteä mukaan tavoittelemaan puoluesihteerin paikkaa on kunnioitukseni kansanvaltaa kohtaan. Kokemukseni kehitysmaista ovat opettaneet miten suuriin ongelmiin demokratian puute voi johtaa. Kansanvalta toteutuu puolueiden kautta. Niitä tarvitaan ja niidenkin on ansaittava kansalaisten kunnioitus. Aikamme ilmiö on kansanvallan nakertaminen. Se haastaa poliittiset puolueet uudistumaan, kansanvallan puolustamiseksi.

Kolmas syy hyväksyä haaste, olla käytettävissä ehdokkaana, oli puheenjohtajan kanssa käyty keskustelu jossa hän kannusti osallistumaan kilpaan, mutta varoitti samaan hengenvetoon: ”Siellä on huomenna ilmoittautumassa todella kova ehdokas.” En siinä puhelussa puheenjohtajalta lupaa kysynyt, mutta kokemus luontevasta yhteistyöstä on hyvä lähtökohta. Epämieluisa valinta puolestaan olisi heikko pohja yhteistyölle.

Näistä syistä vastasin Hakaniemen, Kallion ja Toukolan yhdistysten esityksiin myöntävästi. Sain suostumalla mahdollisuuden esittää ajatuksiani laajemmin ja pidin hyvänä asiana testata voiko järjestötyöllä nousta merkittäviin järjestötehtäviin.

Järjestödemokratiasta

Suomalainen tai paremminkin vielä pohjoismainen yhteiskuntamalli pohjaa kansalaisten aktiivisuuteen. Urheilujärjestöt, kansalaistoiminta, konfliktinehkäisy työ, kansainvälinen solidaarisuustyö jne. ovat tarjonneet mahdollisuuden tehdä yhdessä. Poliittisilla puolueilla on tärkeä osa kanavoida kansalaisten käsityksiä ja kamppailla osastaan kansanvallasta. Poliittisiin puolueisiin liitytään vaikuttamisen toivossa. Se on osallistumista keskusteluihin, väittelyihinkin ja ennen kaikkea tekemistä yhteisten tavoitteiden toteuttamiseksi - mandaatin ja vallan saamista siihen.

Poliittisia puolueita tarvitaan, mutta ne ovat onttoja ilman jäseniä. Jäsenkampanjat eivät toimi ilman sisältöä. Sisältö syntyy alhaalta ylöspäin ja vaikuttamisen mahdollisuuksia antamalla. Arkipäivän vaikuttaminen on osallistumista päätöksentekoon kunnan tasolla. Palattuani Afrikasta asuin pari vuotta Naantalissa, jonka työväenyhdistykseen kuuluin. Siellä oli omaksuttu tapa käsitellä säännöllisesti kaupungin eri luottamuselinten esityslistat ennen kokouksia. Yhdistyksen jäsenelle tuli vaikutusmahdollisuus joka viikko. Netti on tullut tukemaan tässä työssä tarvittavaa kaksisuuntaista tiedonvaihtoa. Naantalin Ty on esimerkki käytännön poliittisesta toiminnasta. Huolissani olen yhdistysten vaikutusmahdollisuuksista suuremmissa kunnissa. Ongelma kärjistyy kuntaliitosten myötä. Talous ajaa näihin yhdistymisiin, mutta sitä ei pidä tehdä demokratian kustannuksella. Makrotalous ei ole tärkeämpää kuin mikrotaloudet. Demokratian puolustaminen on arkista aherrusta.

Perusyhdistysten välillä on vaihdettava hyviä kokemuksia entistä ponnekkaammin. Järjestöllistä uudistumista on jatkettava. Pidän onnistuneina muotoina perusyhdistysten puheenjohtajien tapaamisia. Piirien ja kunnallisjärjestöjen rooleja on syytä kehitellä.

Vaaleista

Kansanvalta ei kata Suomessakaan kaikkea. Kasvava osa vallasta on markkinavoimilla. Kasvottomat markkinat pyrkivät vaikuttamaan politiikkaan myös rahan voimalla. Vaalirahoituksessa ilmenneet väärinkäytökset selkiyttävät toivottavasti pelisääntöjä.

Presidentti Obaman vaalitaistelua on syystä ihailtu. Vähemmälle havainnolle on jäänyt se, että Yhdysvalloissa rajoitetaan lailla vaalirahoitusta tiukemmin kuin Suomessa uskalletaan edes esittää. Opiksi voi ottaa niistä menetelmistä, joilla uutta tekniikkaa hyväksi käyttäen kerättiin samalla hyväksyntää ehdokkaalle ja rahaa kampanjan rahoittamiseksi. Molemmissa menestyttiin, mutta niihin tarvittiin paljon vapaaehtoisia tekijöitä. Mielelläni opiskelisin tuliko Facebookissa Obaman kampanjaan lahjoittaneista Demokraattisen puolueen äänivaltaisia jäseniä, ja jos ei, niin mikä oli se kynnys ryhtyä vaikuttamaan jatkuvasti?

Porvarillisesta taustasta kumpuaa yksilöiden esiinmarssi maksetulla julkisuudella. Ideologia siitä, että onnellisuus on pelkästään itsestä kiinni. Sosialidemokraateille luontuu yhteinen tekeminen – yhteisöllisyys. Sen täytyy onnistua saman puolueen ehdokkaiden välillä, jopa samassa vaalipiirissä.

Kaksi tavoitetta talouteen

Kapitalismille on ominaista rikkaiden rikastuminen ja köyhien köyhtyminen. Sellaisen olemme sosialismistamme oppineet. Tilastojen osoittamana tämä ilmiö on palannut viime vuosina myös Suomeen. Se haastaa sosialidemokratian. Tilannetta ei helpota havainto porvarihallituksen elämisestä velaksi. Taloudellisen tasa-arvon toteuttaminen on onnistunut sosialidemokraattisella politiikalla parhaiten silloin kun uutta kasvua on ollut jaettavissa. Tasa-arvoinen yhteiskunta taas on kyennyt osallistamaan kansalaiset yhteiskunnan rattaiden pyörittämiseen paremmin kuin jyrkästi eriarvoistavat kapitalistiset kansantaloudet.

Porvarillinen politiikka ei ole tasa-arvoa viime vuosina rakentanut. Viime vaalien alla kauhisteltiin Heinäluoman Eeron visioimista parin miljardin liikkumavarasta tuleville uudistuksille tulevaksi vaalikaudeksi. Sitä pidettiin liian kalliina. Sittemmin porvarihallitus on lisännyt valtion velkaa toistakymmentä miljardia ja syönyt tulevaisuuden eväitä luomatta kasvua ja työllisyyttä.

Tuoreet tilastot kertovat myös, että Suomen kilpailukyky on pudonnut. Se on huolestuttavaa verrattuna Ruotsiin, joka on pitänyt suhteellisen kilpailukykynsä. Tätäkin tärkeämpi mittari on suomalaisten maastamuutto. Se on varsinkin nuorten ja koulutettujen ikäpolvien ilmiö. Nuoret äänestävät jaloillaan, koska menestymisen mahdollisuudet keskittyvät yhä harvempiin käsiin. Tarvitaan myös kilpailukykyä pitää kansalaiset tekemässä työtä suomalaisen hyvinvoinnin tueksi. Suomi tarvitsee kilpailukykyä saada investointeja sekä tuotantoon että ihmisiin.

Kansainvälisen talouden viimeaikaiset tapahtumat ovat osoittaneet kuinka rajoittamaton kapitalismi voi tuhota markkinatalouden terveetkin osat. On opittu vaatimaan demokratiaa suitsimaan markkinoita. Eikö tämä tilanne ole kuin tilaus sosialidemokratialle? Maailma etsii sitä minkä me teemme. Tämä taitaakin olla se neljäs syy miksi olen ehdokkaana.