Vaalitapakeskustelu on hakoteillä

Vaalitapakeskustelu kulkee taas kerran ihan lillukanvarsissa. YLE uutisoi tänään, että SDP on jälleen kiinnostunut ns. pitkien listojen listavaalien harkitsemisesta Ruotsin mallin mukaisesti. Perustelut puolesta ja vastaan keskittyivät kansalaisten ymmärtämiseen eri järjestelmistä, mutta kukaan ei kantanut huolta itse demokratiasta. Miten Suomi ja suomalaisten päätösvalta muuttuisi listavaaleissa. Ajattelu ja väittely on nyt ihan väärässä päässä asiaa.

Ensin pitää miettiä, että säilyykö meillä demokratia jos eduskunta-, kunta- tai vaikka maakuntavaalit siirrettäisiin puolueiden sisäisesti pidettäväksi. Listavaaleissa edustajiemme valinta tehdään puolueiden sisäisesti, eli vaalit käydään ensisijaisesti puolueiden sisällä ja vasta toissijaisesti kansallisesti. Se ei välttämättä ole huono malli, mutta puolueiden pitää silloin toimia demokraattisesti. Muuten koko valtio menettää demokratiansa.

Toistaiseksi johtavat puolueemme eivät toimi demokraattisesti. Ei edes oma puolueeni SDP, jossa emme ole vielä pystyneet pitämään jäsen per ääni vaaleja kertaakaan. Junttaamiselle herkkä monen äänen antaminen, tai äänien keskittäminen, ei ole demokraattinen tapa järjestää vaaleja. Ei edes alkeellisimmissa vaali-demokratian maissa.

Meillä on Suomessa joku ihmeellinen harhaluulo, että demokratian peruspilarimme olisivat erityisen vahvassa kunnossa. Epäilemättä juuri siitä syystä vaalisysteemi asiaa uskalletaan sorkkia. Listavaalit tarvitsevat erittäin vahvat demokratian instituutiot toimiakseen. Ruotsissa esimerkiksi vahvat kunnat ja moniasteinen oikeuslaitos ylläpitävät demokratialle välttämätöntä herkkää tasapainoa. Tukholmassa ei päätetä kaikista Ruotsin asioista. Hyvän hallinnon perinne on monarkian peruja ja vaikeasti monistettavissa tasavallassa. Suomalaiset kunnat ja käräjät ovat suhteellisen vahvoja, mutta eivät vastaavalla tasolla kuin Ruotsissa. 

Ehkä hyvinvointivaltiomme on luonut harhakuvan vahvasta ja hyvin voivasta demokratista ja nyt jopa politiikan ammattilaiset ovat tuudittautuneet uskomaan, että kaikki on hyvin. Kuitenkin juuri kunnissa demokratiamme heikkoudet nousevat useimmin esille. Hyvinvointivaltion hajottaminen on nostanut sekä oikeuslaitoksen, että kansalaisoikeuksien ongelmat esille. Onhan meillä oikeutemme, paitsi käytännössä. Kaikki tiedämme mitä tapahtuu, jos koitamme hakea oikeutta väärin laskutetusta ja perintään annetusta laskusta tai jos vaadimme isovanhemmillemme heille perustuslaissa kuuluvia oikeuksia julkisen sektorin palveluista.

Demokratian pilarit eivät todella ole Suomessa kovin vahvoja. Eivät edes laajassa kansainvälisessä vertailussa. Demokratiamme on nuori ja sen vahvistuminen on varsinkin viime vuosina ollut hataraa. Suunta on itse asiassa ollut aivan väärä. Olemme aktiivisesti heikentäneet demokratiaamme emmekä vahvistaneet sitä. Sitä on kutsuttu liberalismiksi. 

Tosiasiassa oikeuslaitoksemme on pahasti rapautunut ja yritykset sekä yhteisöt käyttävät sen heikkoutta häikäilemättä hyväkseen mm. vuokratyöasioissa tai vaikka rasistisissa rikoksissa. Perinteiset oikeudenmukaisuutta seuraavat instituutiot kuten kuluttaja-asiamies tai oikeusasiamies, tai yhdenvertaisuutta valvovat viranomaiset ovat voimattomia ja tuhannet kansalaiset ovat nykyään käytännössä sorretussa asemassa. Vapaa markkinatalous on yleensä vahvemman puolella ja sen nimeen on ollut muodikasta vannoa.

Nyt maahanmuuton lisääntyessä ehdotetaan jopa perustuslain muutoksia kansalaisten eriarvoistamiseksi. Viimeksi tänään uutisoitiin siitä miten poliisijohtaja erotteli kokonaisia ihmisryhmiä toisistaan ja sitä pidettiin ainakin uutisoinnin perusteella täysin normaalina. Sellainen ajattelu on lähempänä autoritaarisia erottelevia systeemejä (apartheidia) kuin demokratiaa. Demokratiaa ei ole, jos ihmisillä on eri ihmisoikeudet. Demokratia perustuu ihmisten vapauksiin ja oikeuksiin.

Suunta on väärä ja esimerkkejä on monta. Oma parlamenttimme menettää valtaansa Euroopan Unionille, joka ei ole pystynyt demokratisoitumaan. Lainsäädännöstä yli puolet tehdään Euroopan Unionissa ja myös Euroopan Unioni kulkee väärään suuntaan. Byrokratia voittaa ja demokratia häviää. Samalla talouden valta on vuosikymmenten saatossa pienentänyt demokraattisen päätöksenteon valtaa oleellisesti. Edes budjettia Eduskunta ei enää käytännössä päätä, vaan sen kädet on sidottu vain kymmenyksiin jo ennakkoon sitoomusvaltuuksin sovituista tai virkamiesesityksistä. Eduskunnan päätösvallasta voidaan väitellä periaatetasolla, mutta käytännöstä ei. Suomen 270 miljardin euron bruttokansantuotteesta Eduskunnassa päätetään suuntaviivoja arviolta noin parin prosentin verran. Se on vain kymmenyksiä siitä mitä Suomessa parhaimmillaan päätettiin kansanvaltaisesti. Loput jätetään nykyään niin sanotusti markkinavoimille päätettäväksi. Ehkä se on globalisaation tuomaa, ehkä sisäpolitiikkaa. Totuus kuitenkin on, että demokratia on kriisissä eikä sen instituutiot ole enää vahvoja. Raha-politiikka on annettu kokonaan kansalaisten päätöksenteon ulkopuolelle. Kuluttajaliikettä ei ole eikä muitakaan vastavoimia sisältä eriarvoistuvaa ay-liikettä lukuunottamatta.

Edes kuntien päätöksenteko ei ole Suomessa vielä kehittynyt normaalin länsimaisen demokratian tasolle, jossa oppositio rakentuisi kriittiseksi vastavoimaksi äänestäjien valitseman enemmistön päätöksille. Äänestäjällä ei siis ole mahdollisuutta kilpailuttaa päättäjiä vaaleissa ja sitä myöden pitää edustajiaan vastuullisina. Kansalaiset ovatkin vuosien mittaan täysin vieraantuneet kuntavaaleista ja äänestysprosentti on hälyyttävän alhainen, kehitysmaiden demokratian tasolla. Kunnilla on kuitenkin Suomessa verotusoikeus ja siellä päätetään käytännössä merkittäviä kansalaisten elämään liittyviä asioita.

Normaalisti demokratiaa valvotaan myös vapaiden kansalaisten rakentamien instituutioiden toimesta. Listavaalisysteemeissä tämä on erityisen tärkeää, koska demokraattisten instituutioiden kuten vaalien toteuttaminen jätetään yhteisöille eivätkä ne ole valtion hallinnoimia. Suomessa kuitenkin sekä media sekä normaalia demokratiaa valvovat kansalaisjärjestöt ovat kovin keskittyneitä, sekä pahimmillaan vielä jopa valtion ylläpitämiä. Suomen Pravdasta puhuminen ei todellakaan ole mikään vitsi. Eikä siitä, että vahvat mediatalot haluavat selvästi vaikuttaa vaalituloksiin sekä yleisellä tasolla että yksittäisten henkilöiden valinnoissa. Toimivassa demokratiassa tämän kaltainen toiminta ei olisi mahdollista, koska valtaa käyttävän median kilpailija nostaisi asian esille. Suomessa se on kuitenkin maan tapa. Listavaaleissa tämä sisäinen vaikuttaminen korostuisi, koska vaikuttaminen tehtäisiin puolueissa. Lobbareien ja poliittisten päätoimittajien rooli korostuisi, eikä niiden intressissä ole puolueen rivijäsenien vallan korostaminen. Pikemminkin päin vastoin. 

Suomessa on nyt muodikasta vihata Venäjää, tai itse asiassa kaikki maahanmuuttajia. Puhutaan trollaamisesta ja hybridi-sodankäynnistä. Mieleen onkin monesti juolahtanut, että jos joku suuri ja mahtava todella haluaisi Suomen itsenäisyyteen vaikuttaa eihän se kovin vaikeaa olisi. Ostaisi vain Suomen Pravdan ja nostaisi sillä omat ehdokkaansa valtion asioista päättämään. Kritiikittä se menisi Suomesa läpi. Listavaaleissa vielä helpommin.

Listavaalit ovat siis hyvä vaali-systeemi sellaisissa maissa, joissa on vahvat, itsenäiset ja tehokkaasti toimivat demokratian rakenteet. Suomen nykyinen trendi on kuitenkin täysin päinvastainen. Suomi purkaa kansalaisten mahdollisuuksia päättää asioista ja siksi listavaalit olisivat huono ratkaisu Suomelle. Poliittisten puolueiden tehtävä on kansanliikkeenä paitsi kosiskella kansaa, niin myös ajaa jäseniensä etuja. Toteuttaa historiallista tehtäväänsä. Listavaaleista haaveilevien kannattaisikin toteuttaa sitä mistä puhuvat. Aloittaa omasta puolueesta ja pitää siellä ensimmäiset demokraattiset vaalit.

http://yle.fi/uutiset/sdpssa_intoa_listavaaleille__kokoomus_vihreat_rkp_ja_kd_kriittisia/8567225

VR irtisanomisten epäpyhä allianssi

VR irtisanoo, kertoivat uutisotsikot loppuvuodesta. Päätös on luonnollinen jatkumo sille huonolle johtamiselle, miten valtion rautateitä on johdettu jo toista vuosikymmentä. Rautatiet ovat Sveitsissä tunnettuja kellontarkasta aikataulussa pysymisestään ja maailmankuulu esimerkki sveitsiläisestä huolellisuudesta. Kelloja ja laatutuotteita myydään rautateiden osaamisella. Sveitsi menestyy. Zurihin rautatieaseman kello on täsmällisyyden ikoni. Suomessa rautateillä ei ole toistakymmentä vuotta toiminut kuin se kuuluisa vessa.

Suomessa tavoitteet ovat rautateiden osalta muualla. Ne halutaan yksityistää. Ennen yksityistämistä, valtionomisteisen yhtiön pitää olla tappiollinen. Muuten kilpailua ei voida synnyttää eikä rakentaa siitä yksityishenkilöille voitollista. VR:n pitää olla myös pienempi, jotta yksityisille yrittäjille tulee asteittain tilaa toimia. Käytännössä tämä tarkoittaa valtion monopolin hyvän ja kannattavan toiminnan alas ajoa ja huonon sekä tappiollisen toiminnan korostamista. Asemat ja asiakaspalvelu lopetetaan, mutta kalliit infrastruktuuri-hankkeet saa jäädä. Alasajo tehdään asteittain, mutta systemaattisesti. Tässä mielessä valtionohjaus on onnistunut erinomaisesti. Omistajan tahtoa kunnioitetaan. Valtion nykyinen johto nimenomaan haluaa, etteivät rautatiet toimi asiallisesti. Kansa kärsii, mutta ohjaajilla on visio tulevaisuudesta. 

VR päätti vuoden lopulla irtisanoa 157 työntekijää. Irtisanomiset kohdistuivat ensisijaisesti asiakaspalveluun, minnekäs muualle. Samalla suljettiin asiakkaille tärkeitä asemia. Tulevaisuudessa asiakas saa ylihintaista suklaata ja kahvia tarjottavan useaan kertaan matkan aikana, mutta kaikki liikkumiseen, logistiikkaan ja turismiin liittyvät asiakaspalvelut poistetaan. Kahvin myynti on helppo ulkoistaa. Siihen ei juuri ammattitaitoa tarvita. Jäljelle jäi vielä neuvoteltavaksi 420 työntekijän irtisanomiset. Marraskuussa irtisanotut 157 työntekijää päätettiin yt-neuvottelujen tuloksena poistaa viimeksi taloon tulleista sopimuksista. Päätös oli looginen nimenomaan valtionohjauksen alasajo toiveiden kannalta. Rautatieläisten ammattiliittojen kanssa oli myös helppo päästä tästä periaatteesta sopimukseen. Eihän nuoremmat työntekijät ole edenneet pääluottamusmiehiksi tai ay-liikkeen virkoihin. Vanhemmat ja kokeneemmat työntekijät niissä valtaa käyttävät. Omat pitivät siis puolta. Tekivät diilin nuorempien työntekijöiden selän takana. Hyvillä palkoilla olevat 50- ja 60-luvulla syntyneet jäivät taloon ja samasta työstä puolella palkoilla olevat ja vähemmän ay-uralla edenneet 80- ja 90-luvulla syntyneet saivat lähteä. Omistajalle johtajat pääsivät kertomaan suurista irtisanomisnumeroista. Vanhemmista sopimuksista jos oltaisiin lähdetty irtisanomaan, niin samoihin säästöihin oltaisiin päästy vain 7-80 työntekijän irtisanomisella. Yhtiön tai asiakkaan etua ei tällä politiikalla ajatella. 

Siinä mielessä poliittisen oikeiston ja nykyisen porvarihallituksen toive yksityistämisestä on hyvä, että yksityinen firma ei näin käyttäytyisi. Ainoastaan ylipolitisoitunut valtion monopoli voi päätyä näin kieroon tulokseen. Yksityinen yhtiö ajattelisi aina yhtiön ja sen osakkeenomistajien etua. Totta on ettei yksityinen firma ehdoin tahdoin pitäisi kokeneempia työntekijöitä tuplapalkalla, vaan pyrkisi menestykseen tuplamäärällä pienempipalkkaisia. Tulos yritettäisiin maksimoida ja pitää irtisanomiset minimissä. Toisaalta huomattava on myös se, että jos ammattiyhdistys pitäisi työntekijöiden puolta tasapuolisesti ja ilman hyvä veli-verkostoja niin sekin pyrkisi pitämään irtisanomiset minimissä. Nyt toveri ei ollut ihan niin tärkeä kuin kaveri. Yksi on aina vähän toista tasapuolisempi sanottiin Neuvostoliitossa.