Vale, emävale, tilasto

Suomessa on taas SDP:n johdolla vellonut keskustelu, jossa ennustetaan dramaattista romahdusta eläkejärjestelmään ellei kansa pikaisesti ala sikiämään lisää työntekijöitä.

Tilastokeskuksen tekemien väestöennusteiden mukaan työikäisten määrä ei Suomessa juurikaan muutu vuoteen 2060 mennessä. Sen sijaan eläkeikäisten määrä kaksinkertaistuu. Vuoteen 2020 mennessä eläkeikäisiä olisi 37 % enemmän kuin vuonna 2010. Kun viime vuosina kaikki kerätyt eläkemaksut ovat menneet saman vuoden eläkkeiden maksamiseen, on helppo päätellä, että eläkemaksut eivät enää riitä eläkkeisiin, vaikka kansantalouden velkakierre saataisiinkin katkaistua.

Keskustelu saa surulliseksi. Se on joko muunneltua totuutta poliitikkojen suusta tai viesti siitä, että tulevaisuudessa Suomella on vain yksi politiikka ylitse muiden: Rajat kiinni!

Sokea Reettakin näkee, että maahanmuutto korjaa tilanteen. Tulevaisuudessa harmaahapsiset suomalaiset nauttivat eläkkeestään aivan samalla tavalla kuin aikaisemmatkin sukupolvet, koska talous on löytänyt uusia vetureita, se on lisännyt työvoiman kysyntää ja kysyntään on vastattu sukupuoleen tai ihonväriin katsomatta.

Näin on tapahtunut koko maailmassa ja näin tapahtuu myös Suomessa. Poliitikkojen puheet ja väittelyt mistään muusta on pelkkää puppua.

Vaalitapakeskustelu on hakoteillä

Vaalitapakeskustelu kulkee taas kerran ihan lillukanvarsissa. YLE uutisoi tänään, että SDP on jälleen kiinnostunut ns. pitkien listojen listavaalien harkitsemisesta Ruotsin mallin mukaisesti. Perustelut puolesta ja vastaan keskittyivät kansalaisten ymmärtämiseen eri järjestelmistä, mutta kukaan ei kantanut huolta itse demokratiasta. Miten Suomi ja suomalaisten päätösvalta muuttuisi listavaaleissa. Ajattelu ja väittely on nyt ihan väärässä päässä asiaa.

Ensin pitää miettiä, että säilyykö meillä demokratia jos eduskunta-, kunta- tai vaikka maakuntavaalit siirrettäisiin puolueiden sisäisesti pidettäväksi. Listavaaleissa edustajiemme valinta tehdään puolueiden sisäisesti, eli vaalit käydään ensisijaisesti puolueiden sisällä ja vasta toissijaisesti kansallisesti. Se ei välttämättä ole huono malli, mutta puolueiden pitää silloin toimia demokraattisesti. Muuten koko valtio menettää demokratiansa.

Toistaiseksi johtavat puolueemme eivät toimi demokraattisesti. Ei edes oma puolueeni SDP, jossa emme ole vielä pystyneet pitämään jäsen per ääni vaaleja kertaakaan. Junttaamiselle herkkä monen äänen antaminen, tai äänien keskittäminen, ei ole demokraattinen tapa järjestää vaaleja. Ei edes alkeellisimmissa vaali-demokratian maissa.

Meillä on Suomessa joku ihmeellinen harhaluulo, että demokratian peruspilarimme olisivat erityisen vahvassa kunnossa. Epäilemättä juuri siitä syystä vaalisysteemi asiaa uskalletaan sorkkia. Listavaalit tarvitsevat erittäin vahvat demokratian instituutiot toimiakseen. Ruotsissa esimerkiksi vahvat kunnat ja moniasteinen oikeuslaitos ylläpitävät demokratialle välttämätöntä herkkää tasapainoa. Tukholmassa ei päätetä kaikista Ruotsin asioista. Hyvän hallinnon perinne on monarkian peruja ja vaikeasti monistettavissa tasavallassa. Suomalaiset kunnat ja käräjät ovat suhteellisen vahvoja, mutta eivät vastaavalla tasolla kuin Ruotsissa. 

Ehkä hyvinvointivaltiomme on luonut harhakuvan vahvasta ja hyvin voivasta demokratista ja nyt jopa politiikan ammattilaiset ovat tuudittautuneet uskomaan, että kaikki on hyvin. Kuitenkin juuri kunnissa demokratiamme heikkoudet nousevat useimmin esille. Hyvinvointivaltion hajottaminen on nostanut sekä oikeuslaitoksen, että kansalaisoikeuksien ongelmat esille. Onhan meillä oikeutemme, paitsi käytännössä. Kaikki tiedämme mitä tapahtuu, jos koitamme hakea oikeutta väärin laskutetusta ja perintään annetusta laskusta tai jos vaadimme isovanhemmillemme heille perustuslaissa kuuluvia oikeuksia julkisen sektorin palveluista.

Demokratian pilarit eivät todella ole Suomessa kovin vahvoja. Eivät edes laajassa kansainvälisessä vertailussa. Demokratiamme on nuori ja sen vahvistuminen on varsinkin viime vuosina ollut hataraa. Suunta on itse asiassa ollut aivan väärä. Olemme aktiivisesti heikentäneet demokratiaamme emmekä vahvistaneet sitä. Sitä on kutsuttu liberalismiksi. 

Tosiasiassa oikeuslaitoksemme on pahasti rapautunut ja yritykset sekä yhteisöt käyttävät sen heikkoutta häikäilemättä hyväkseen mm. vuokratyöasioissa tai vaikka rasistisissa rikoksissa. Perinteiset oikeudenmukaisuutta seuraavat instituutiot kuten kuluttaja-asiamies tai oikeusasiamies, tai yhdenvertaisuutta valvovat viranomaiset ovat voimattomia ja tuhannet kansalaiset ovat nykyään käytännössä sorretussa asemassa. Vapaa markkinatalous on yleensä vahvemman puolella ja sen nimeen on ollut muodikasta vannoa.

Nyt maahanmuuton lisääntyessä ehdotetaan jopa perustuslain muutoksia kansalaisten eriarvoistamiseksi. Viimeksi tänään uutisoitiin siitä miten poliisijohtaja erotteli kokonaisia ihmisryhmiä toisistaan ja sitä pidettiin ainakin uutisoinnin perusteella täysin normaalina. Sellainen ajattelu on lähempänä autoritaarisia erottelevia systeemejä (apartheidia) kuin demokratiaa. Demokratiaa ei ole, jos ihmisillä on eri ihmisoikeudet. Demokratia perustuu ihmisten vapauksiin ja oikeuksiin.

Suunta on väärä ja esimerkkejä on monta. Oma parlamenttimme menettää valtaansa Euroopan Unionille, joka ei ole pystynyt demokratisoitumaan. Lainsäädännöstä yli puolet tehdään Euroopan Unionissa ja myös Euroopan Unioni kulkee väärään suuntaan. Byrokratia voittaa ja demokratia häviää. Samalla talouden valta on vuosikymmenten saatossa pienentänyt demokraattisen päätöksenteon valtaa oleellisesti. Edes budjettia Eduskunta ei enää käytännössä päätä, vaan sen kädet on sidottu vain kymmenyksiin jo ennakkoon sitoomusvaltuuksin sovituista tai virkamiesesityksistä. Eduskunnan päätösvallasta voidaan väitellä periaatetasolla, mutta käytännöstä ei. Suomen 270 miljardin euron bruttokansantuotteesta Eduskunnassa päätetään suuntaviivoja arviolta noin parin prosentin verran. Se on vain kymmenyksiä siitä mitä Suomessa parhaimmillaan päätettiin kansanvaltaisesti. Loput jätetään nykyään niin sanotusti markkinavoimille päätettäväksi. Ehkä se on globalisaation tuomaa, ehkä sisäpolitiikkaa. Totuus kuitenkin on, että demokratia on kriisissä eikä sen instituutiot ole enää vahvoja. Raha-politiikka on annettu kokonaan kansalaisten päätöksenteon ulkopuolelle. Kuluttajaliikettä ei ole eikä muitakaan vastavoimia sisältä eriarvoistuvaa ay-liikettä lukuunottamatta.

Edes kuntien päätöksenteko ei ole Suomessa vielä kehittynyt normaalin länsimaisen demokratian tasolle, jossa oppositio rakentuisi kriittiseksi vastavoimaksi äänestäjien valitseman enemmistön päätöksille. Äänestäjällä ei siis ole mahdollisuutta kilpailuttaa päättäjiä vaaleissa ja sitä myöden pitää edustajiaan vastuullisina. Kansalaiset ovatkin vuosien mittaan täysin vieraantuneet kuntavaaleista ja äänestysprosentti on hälyyttävän alhainen, kehitysmaiden demokratian tasolla. Kunnilla on kuitenkin Suomessa verotusoikeus ja siellä päätetään käytännössä merkittäviä kansalaisten elämään liittyviä asioita.

Normaalisti demokratiaa valvotaan myös vapaiden kansalaisten rakentamien instituutioiden toimesta. Listavaalisysteemeissä tämä on erityisen tärkeää, koska demokraattisten instituutioiden kuten vaalien toteuttaminen jätetään yhteisöille eivätkä ne ole valtion hallinnoimia. Suomessa kuitenkin sekä media sekä normaalia demokratiaa valvovat kansalaisjärjestöt ovat kovin keskittyneitä, sekä pahimmillaan vielä jopa valtion ylläpitämiä. Suomen Pravdasta puhuminen ei todellakaan ole mikään vitsi. Eikä siitä, että vahvat mediatalot haluavat selvästi vaikuttaa vaalituloksiin sekä yleisellä tasolla että yksittäisten henkilöiden valinnoissa. Toimivassa demokratiassa tämän kaltainen toiminta ei olisi mahdollista, koska valtaa käyttävän median kilpailija nostaisi asian esille. Suomessa se on kuitenkin maan tapa. Listavaaleissa tämä sisäinen vaikuttaminen korostuisi, koska vaikuttaminen tehtäisiin puolueissa. Lobbareien ja poliittisten päätoimittajien rooli korostuisi, eikä niiden intressissä ole puolueen rivijäsenien vallan korostaminen. Pikemminkin päin vastoin. 

Suomessa on nyt muodikasta vihata Venäjää, tai itse asiassa kaikki maahanmuuttajia. Puhutaan trollaamisesta ja hybridi-sodankäynnistä. Mieleen onkin monesti juolahtanut, että jos joku suuri ja mahtava todella haluaisi Suomen itsenäisyyteen vaikuttaa eihän se kovin vaikeaa olisi. Ostaisi vain Suomen Pravdan ja nostaisi sillä omat ehdokkaansa valtion asioista päättämään. Kritiikittä se menisi Suomesa läpi. Listavaaleissa vielä helpommin.

Listavaalit ovat siis hyvä vaali-systeemi sellaisissa maissa, joissa on vahvat, itsenäiset ja tehokkaasti toimivat demokratian rakenteet. Suomen nykyinen trendi on kuitenkin täysin päinvastainen. Suomi purkaa kansalaisten mahdollisuuksia päättää asioista ja siksi listavaalit olisivat huono ratkaisu Suomelle. Poliittisten puolueiden tehtävä on kansanliikkeenä paitsi kosiskella kansaa, niin myös ajaa jäseniensä etuja. Toteuttaa historiallista tehtäväänsä. Listavaaleista haaveilevien kannattaisikin toteuttaa sitä mistä puhuvat. Aloittaa omasta puolueesta ja pitää siellä ensimmäiset demokraattiset vaalit.

http://yle.fi/uutiset/sdpssa_intoa_listavaaleille__kokoomus_vihreat_rkp_ja_kd_kriittisia/8567225

VR irtisanomisten epäpyhä allianssi

VR irtisanoo, kertoivat uutisotsikot loppuvuodesta. Päätös on luonnollinen jatkumo sille huonolle johtamiselle, miten valtion rautateitä on johdettu jo toista vuosikymmentä. Rautatiet ovat Sveitsissä tunnettuja kellontarkasta aikataulussa pysymisestään ja maailmankuulu esimerkki sveitsiläisestä huolellisuudesta. Kelloja ja laatutuotteita myydään rautateiden osaamisella. Sveitsi menestyy. Zurihin rautatieaseman kello on täsmällisyyden ikoni. Suomessa rautateillä ei ole toistakymmentä vuotta toiminut kuin se kuuluisa vessa.

Suomessa tavoitteet ovat rautateiden osalta muualla. Ne halutaan yksityistää. Ennen yksityistämistä, valtionomisteisen yhtiön pitää olla tappiollinen. Muuten kilpailua ei voida synnyttää eikä rakentaa siitä yksityishenkilöille voitollista. VR:n pitää olla myös pienempi, jotta yksityisille yrittäjille tulee asteittain tilaa toimia. Käytännössä tämä tarkoittaa valtion monopolin hyvän ja kannattavan toiminnan alas ajoa ja huonon sekä tappiollisen toiminnan korostamista. Asemat ja asiakaspalvelu lopetetaan, mutta kalliit infrastruktuuri-hankkeet saa jäädä. Alasajo tehdään asteittain, mutta systemaattisesti. Tässä mielessä valtionohjaus on onnistunut erinomaisesti. Omistajan tahtoa kunnioitetaan. Valtion nykyinen johto nimenomaan haluaa, etteivät rautatiet toimi asiallisesti. Kansa kärsii, mutta ohjaajilla on visio tulevaisuudesta. 

VR päätti vuoden lopulla irtisanoa 157 työntekijää. Irtisanomiset kohdistuivat ensisijaisesti asiakaspalveluun, minnekäs muualle. Samalla suljettiin asiakkaille tärkeitä asemia. Tulevaisuudessa asiakas saa ylihintaista suklaata ja kahvia tarjottavan useaan kertaan matkan aikana, mutta kaikki liikkumiseen, logistiikkaan ja turismiin liittyvät asiakaspalvelut poistetaan. Kahvin myynti on helppo ulkoistaa. Siihen ei juuri ammattitaitoa tarvita. Jäljelle jäi vielä neuvoteltavaksi 420 työntekijän irtisanomiset. Marraskuussa irtisanotut 157 työntekijää päätettiin yt-neuvottelujen tuloksena poistaa viimeksi taloon tulleista sopimuksista. Päätös oli looginen nimenomaan valtionohjauksen alasajo toiveiden kannalta. Rautatieläisten ammattiliittojen kanssa oli myös helppo päästä tästä periaatteesta sopimukseen. Eihän nuoremmat työntekijät ole edenneet pääluottamusmiehiksi tai ay-liikkeen virkoihin. Vanhemmat ja kokeneemmat työntekijät niissä valtaa käyttävät. Omat pitivät siis puolta. Tekivät diilin nuorempien työntekijöiden selän takana. Hyvillä palkoilla olevat 50- ja 60-luvulla syntyneet jäivät taloon ja samasta työstä puolella palkoilla olevat ja vähemmän ay-uralla edenneet 80- ja 90-luvulla syntyneet saivat lähteä. Omistajalle johtajat pääsivät kertomaan suurista irtisanomisnumeroista. Vanhemmista sopimuksista jos oltaisiin lähdetty irtisanomaan, niin samoihin säästöihin oltaisiin päästy vain 7-80 työntekijän irtisanomisella. Yhtiön tai asiakkaan etua ei tällä politiikalla ajatella. 

Siinä mielessä poliittisen oikeiston ja nykyisen porvarihallituksen toive yksityistämisestä on hyvä, että yksityinen firma ei näin käyttäytyisi. Ainoastaan ylipolitisoitunut valtion monopoli voi päätyä näin kieroon tulokseen. Yksityinen yhtiö ajattelisi aina yhtiön ja sen osakkeenomistajien etua. Totta on ettei yksityinen firma ehdoin tahdoin pitäisi kokeneempia työntekijöitä tuplapalkalla, vaan pyrkisi menestykseen tuplamäärällä pienempipalkkaisia. Tulos yritettäisiin maksimoida ja pitää irtisanomiset minimissä. Toisaalta huomattava on myös se, että jos ammattiyhdistys pitäisi työntekijöiden puolta tasapuolisesti ja ilman hyvä veli-verkostoja niin sekin pyrkisi pitämään irtisanomiset minimissä. Nyt toveri ei ollut ihan niin tärkeä kuin kaveri. Yksi on aina vähän toista tasapuolisempi sanottiin Neuvostoliitossa.

Number of the day is 8. Russian based conglomerate Rosatom is building 8 nuclear power units to South Africa

Rosatom is supplying 8 nuclear power units to South Africa, writes the legendary Russian ITAR-TASS today. These power plants are to produce 9600 megawatts to the power-hungry emerging country by 2030. Currently South Africa and the entire continent of Africa has one nuclear power plant supplying about 5% of the country's need. South Africa is the second largest economy on the continent after Nigeria. The nuclear power plant is here in Cape Town, just a stone throw away from our beautiful Cape Winelands in Koeberg, right by the Atlantic beaches.

What makes this news significant, is it's impact regionally. It is eye-opening, because the entire emerging Southern African region economic growth has been stagnated for years due to lack of affordable electricity. The hikes in electricity prices have exceeded any other inflation by almost three fold. Moreover, even huge economic hubs and emerging cities like Cape Town and Johannesburg have been subject to continuous blackouts. Huge investments have therefore been made into natural gas, coal and even clean tech green solutions like solar and hydro energy all across the region. 9,6 billion USD railroad from Botswana coal mines to the coast of Namibia, multi-billion Norwegian investments in Angola, hundreds of millions for natural gas drilling in Namibia. Those are just to name a few. The Russians have been active everywhere, whether it's with their traditional allies in Mozambique and Angola or the Kudu gas fields in Namibia. The big question is, what is going to happen to these projects now that Russians scored big elsewhere? Are they going to whither away as unprofitable and South Africa will continue to supply the entire region just straight from the grid? Or are they going to go forward and the region is going to become not only the area for extremely cheap labor, but also World record affordable energy.

Most regional countries are to renew their agreements to decades to come with South African ESKOM this year and the coming. This - I am sure - is not by co-incidence. The talks have been postponing from 2012 already and it now makes sense why. South Africa needed to secure their own interest first and the Russians played at many fronts. The situation is best described with the saying: first come, first served. Southern Africa has abundance of resources, but few are utilized up to now.

They say that the originally Gasprom owned Kudu gas fields in Namibia or the Angolan-Norwegian cooperation for the hydro-energy in South-Eastern Angola could both alone electrify the entire region for decades to come. But how is this new situation going to now alter the market and the viability of those projects. What if these 8 new nuclear power plants, these other projects and the new found natural gas in Mozambique are all going to be harnessed? We'll get electricity for free or we'll start selling it to the World or to the rest of the continent. Electrical main grid makers wake up! They say that the population in Africa could five fold in the next 85 years. Economies grow faster than anywhere in the World.

The potential in Africa are just mind-blowing. One must just hope that the decisions just be sufficiently forward thinking.

Nerd's look on the World Cup - Which continent should have more places

I live in Africa, so it is natural for me to hear lots of grumble about African teams being discriminated agains when it comes to selection of World Cup countries. More specifically, how many places different continents get into their Continental qualifying games of the total 32. The argument was recently raised again by my fellow football enthusiast, africanist and dear friend Iina Soiri. Mother of our young Finnish football star Pyry with Namibian decent.

Currently:

Africa: 5
Asia and Oceania: 4
Europe: 13
North America: 4
South America: 6

I might agree with her argument, that it would benefit the game immensely to include more African teams in to the selection, but would it be fair to have more than 5 of 32 countries from Africa? Have they earned more places with their recent performances? We could argue the case from athletic perspective, considering cultural aspects enriching the game or look into the finances of these emerging economies and think about the future. But what do the numbers say? How well did the African nations fare against other continents?

Lie, Total Lie, Statistics
First, the five African countries scored 12 points between them and two advanced from the group stages: Nigeria and Algeria. Passing rate from the group stages was therefore 40% and African nations scored 2,4 points on average.

In comparison 13 European nations had six teams advance from the group stages, giving Europe 46% passing rate with total 61 points scored. That gives European nations 4,7 points average per nation.

Altogether there were 135 points scored by 32 nations, giving the group stages an average of 4,4 points per nation. That said, African nations fared almost half below average and European nations just above average.

Then it doesn't come to as a surprise to anyone that followed the games that the Americas fared extraordinarily well and on the contrary the Oceania and Asian countries simply seem to have failed in everything. Zero of four made it through and total 3 points were scored combined by the Asia and Oceania countries. That is mere 0,75 points per team. Zero wins, three draws and 9 losses from 12 games.

Quite to the contrary, South American countries had most success, over shadowing almost every other Continent by stunning winning record. Five of six (83%) South American countries advanced and six countries combined incredible total 41 points. On average the South American countries scored 6,8 points. That's almost two wins and a draw from three matches. That's amazing and although I haven't done a historical study on it yet, it certainly deserves one. Is it greatest success by a continent ever?

What certainly does seem the greatest and historic success is North America's results, 3/4 (75%) of them making it out of the group stages. Four nations Mexico, Honduras, Costa Rica and United States scored 18 points combined, giving an average of 4,5. Almost the number of Europe and above the average of 4,4. The Lilliputians of Soccer have arrived!

Who is over- and who is underrepresented?
Back to the original question then, who is over- and who is underrepresented. Clearly Africa with their average 2,4 points and Asia with 0,75 points should lose some places into the next World cup as they scored way below the average, 4,4 points per nation.

Vice versa underrepresented were the Americas, when 8 of 10 teams made it off the groups and both North and South America scored way above average. With simple calculations then, here are the results how mathematics would argue various continents should be represented in the next World Cup in 2018:

Africa would lose two places into the World Cup and only 3 countries should make it with 12 points.
Europe should have 14 countries, increase of one.
Asia should lose three and have only one.
North America should stay with four. And,
South America should increase their number by four to 10 countries in the next World Cup.

Africa 5 --> 3
Europe 13 --> 14
Asia and Oceania 4 --> 1
North America 4 --> 4
South America 6 --> 10

Älä puhu työpaikoista istuvillasi

Tekoja, ei puheita. Niitä nyt odotetaan.

Eurovaaleihin valmistautuessa kummatkin päähallituspuolueet, SDP ja Kokoomus, ovat valinneet vaaliteemakseen työn. Työtä pitää tehdä ja uusia työpaikkoja on saatava. SDP on pitänyt sitä teemanaan jo muutaman vuoden ja tänään Kokoomus julkaisi TV-mainoksensa samasta asiasta. Viime viikolla valtakunta kuhisi SDP:n uuden puheenjohtajavalinnan jälkeen tulevista vaikeista hallitusneuvotteluista. On siksi ehkä parasta korostaa asioita, jotka saattaisivat kovin mahdottoman oloisen tilanteen ratkaista. Yksi näistä asioista itsestään selvästi on työllisyyden parantaminen. Puheenjohtaja Antti Rinne löi ensimmäisenä päivänään nuijanvarressa YLE:n kameralle madonluvut pöytään. 160 000 teollisuuden työpaikkaa on menetetty ja 340 000 työttömän tilanne on korjattava.

Parempi Eurooppa syntyy työstä from Kokoomus on Vimeo.

Samaan realiteettiin rakennemuutoksesta joutuu myös Kokoomuksen seuraava pääneuvottelija, pääministeriksi valittava puheenjohtaja. Kokoomus on lisäksi tehnyt selväksi mielipiteensä, että tempputyöllistämisellä ei teollisuuden rakennemuutosta saa korjatuksi. Vapaavuorelle esimerkiksi tuntuu kovin vaikealta niellä edes Turun telakan kaupan edistäminen valtion rahoilla. SDP:llä ja Kokoomuksella on tässä asiassa selkeä ideologinen ero. SDP ja varsinkin Rinteen SDP saattaisi elvyttää keynesiläisittäin myös valtion rahoilla. Tarkasti ottaen valtion omaisuutta myymällä saaduilla rahoilla. Toisaalta voisin kuvitella, että Rinteen SDP:lle ei esimerkiksi VR:n, Finnairin tai vaikkapa Itellan esimerkki väkisin saneeraamisesta ja tahallisesta köyhdyttämisestä myyntivalmiiksi tunnu hyvältä. Tavoite on siis yhteinen, mutta hyväksyttävät keinot kovin erilaiset. Ideologiaa on luvattu puolustaa ”porukoille” nyt vahvemmalla kädellä.

Mistä siis voitaisiin olla samaa mieltä? Miten rakentaa työpaikkoja niin, että sekä työnantaja että työntekijäpuoli voisivat sen yhdessä hyväksyä. Ensimmäisiä ajatuksia laitetaan varmasti viennin varaan. Jos suomalaisyhtiöt menestyisivät ulkomailla, siitä epäilemättä syntyy Suomeen myös työtä. Laivanvarustus ei ole menneisyyden ala, siitä tunnutaan nyt taas olevan yhtä mieltä. Peliteollisuudesta tykkää kaikki Jungnerista Stubbiin ja kohta myös virallinen Suomi herää kasvavien markkinoiden mahdollisuuksiin suomalaisille yhtiöille. Huomataan, että kasvavat markkinat ovat maailmassa huomattavasti laajempi ilmiö, kuin vain Kiina.

Lähestytäänkin asian ydintä ja niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, juuri tällä hetkellä politiikka ja kilpailu valtapuolueissa vie ajatusta oikeaan suuntaan. Suurten yhtiöiden johdossa ollaan edelleen hyvin konservatiivisia, joitain harvoja poikkeuksia lukuunottamatta, mutta johtavat poliitikot ovat tukiryhmineen jo kilpailun paineessa asiaan havahtuneet. Maailman niin sanotut kasvavat markkinat ovat muuttuneet radikaalisti viimeisen vuosikymmenen aikana ja kiihtyvästi viimeisen kolmen vuoden aikana. Ne eivät ole enää kaikissa muodoin geopoliittisesti todennettavissa, kuten peliteollisuus esimerkiksi on todistanut. Pelejä ja ohjelmistoja ostetaan netissä ja osittain jopa valuutoilla, joita ei kansallisvaltiot kontrolloi. Netti on markkinapaikka ja markkinoita on kasvanut klustereiksi kansallisvaltioiden sisälle. Lisäksi ilmansuunta kaikkein suurimmalle kasvulle on vaihtunut Idästä Etelään, tai jopa Suomesta katsottuna pitkälle Lounaaseen.

Olen monesti tuonut esille esimerkkejä Nigeriasta. Viidessäkymmenessä vuodessa väkilukunsa yli viisinkertaistanut Afrikan jättiläinen ohitti tänä vuonna kansantaloutena Etelä-Afrikan ja on nyt Afrikan suurin kansantalous. Jos valitaan rikkain 5 miljoonaa ruotsalaisia ja 5 miljoonaa nigerialaista, niin nigerialaisten tulot ovat lähes tuplat ruotsalaisiin verrattuna. Dangotet ovat ohittaneet Wallenbergit. Ostovoima on siis massiivinen, klusterina, 160 miljoonan muun nigerialaisen ympäröimänä. Samalla tavoin voitaisiin puhua Angolasta, jossa kansantalous on kymmenkertaistunut rauhan aikana kahdessatoista vuodessa. Vastaavia nousuja ei ole nähty kuin Suomessa ja Japanissa, tai ehkä Etelä-Koreassa toisen maailmansodan jälkeen. Suur-bisnestä konsultoiva KPMG arvioi maailman Top 5 mielenkiintoisinta bisneskohdetta löytyvän kaikki Sub-Saharan Afrikasta.

Miksemme siis löisi rahojamme kiinni sinne mistä löytyy tulosta? Suomalaisteollisuuden vienti miljardin ihmisen Afrikkaan oli viime vuonna noin 1,7 Mrd euroa. Vastaavasti vienti yli 1,3 miljardin ihmisen Kiinaan oli noin 2,6Mrd euroa. Jokainen afrikkalainen tuotti Suomeen työpaikkoja 1,7€ per henkilö ja jokainen kiinalainen 1,9€ per henkilö. Sanomattakin on selvää, että mihin suomalaiset vientiponnistelut ovat kohdistuneet viime vuosina. Pelkästään jos virallisen Suomen vienninedistämismatkoja lasketaan niin niitä voidaan laskea Afrikkaan tehtäneen yhden käden sormilla laskien ja Kiinaan sadoissa määrin. Tulokset puhukoon puolestaan. Suomen kauppatase Kiinaan on noin kaksi miljardia tappiolla ja Afrikkaan miljardin voitolla. Kun narulla työnnetään niin paluumatkalla on saatu paljon kauppaa aikaiseksi.

Mitäpä jos hallitusneuvotteluihin istuvat uudet puoluejohtajat kesäkuussa ottaisivatkin parhaan asiantuntemuksensa käyttöön ja loisivat strategian, josta todella Suomeen saataisiin niitä uusia työpaikkoja. Ihan pelkällä maalaisjärjellä ja vuosikymmenten aikana luoduilla verkostoillamme saisimme jo valtavasti aikaiseksi. Uusia markkinoita yrityksillemme avatuiksi.

Esimerkiksi:

Suomessa tehdään maailman parhaita, ekologisesti kestäviä ja kemikaaleja sisältämättömiä, allergiaystävällisiä vaippoja. Nigeriassa on 44 miljoonaa vaippaikäistä lasta. Suomesta vaippoja ei Nigeriaan ole kuitenkaan tarjolla.

Tänä vuonna tulee 50-vuotta siitä kun ensimmäinen Namibialainen opiskelija, Ministeri Nickey Iyambo, saapui Suomeen opiskelemaan lääkäriksi. Suomi on vuosikymmenten aikana kouluttanut kehitysyhteistyövaroin lukemattoman määrän afrikkalaisia insinöörejä, lääkäreitä, opettajia, farmaseutteja, ohjelmoija ja niin edelleen, mutta ei meillä ole mitään tietoa missä he nykyään palvelevat. Ei ole alumnia, kuten Oxfordin yliopistolla tai Sorbonnesta valmistuneilla. Ei ole valtion verkostoa, kuten Kiinalaisilla. Edes Suomen suurlähetystöt eivät tunne suomea puhuvia paikallisiaan. Monesti tilanne tulkitaan loukkaavana.

Esimerkit yritystoimintaan ja suomalaiseen viennin edistämiseen ovat hyvin konkreettisia. Afrikan satamat esimerkiksi joidenka kraanat ja nosturit ovat pääosin kahden suomalaisen yrityksen sinne myymiä ovat joko Ranskalaisen tai Anglo-Amerikkalaisen yhtiön operoimia. Koulutus näiden suomalaisten koneiden operoimiseen ranskalais- tai englantilaisyhtiölle tehdään kuitenkin Suomessa. Afrikkalaiset opiskelevat Suomessa toimiakseen ja tuottaakseen voittoa ranskalaisille. Eikö olisi viisaampaa ylläpitää suhdetta koulunpenkiltä, satamien hallintoon ja nostureita valmistavaan yhtiöön? Olla antamatta työtä ranskalaisille ja hävitä tarjouskilpailut kiinalaisille.

Sama järjetön verkostojen puuttumattomuus koetaan myös tele-alalla. Usein suomalaisyhtiö ja suomalaiset insinöörit ovat perustaneet mobiili-verkot lähes jokaiseen Afrikan maahan. Jopa suuret verkko-operaattorit ovat useasti alkuperältään suomalaisia. Kenelläkään Suomessa ei kuitenkaan ole

Olympiavoittaja Johanna Benson, suomea puhuva Ministeri Iyambo
ja valtapuolue Swapon perustaja Toivo ya Toivo
vaimoineen Suomen suurlähetystön vastaanotolla  

eläviä suhteita näihin maihin, jotka valmistautuvat nyt laajakaistoihin, 4G verkon investointeihin, puhumattakaan kaikkeen siihen liiketoimintaan joka liittyy älypuhelimiin, tabletteihin, palveluihin ja ohjelmistoihin. Useat Afrikan maat valmistautuvat kymmenien-, satojen- jopa miljardin euron investointeihin kansainvälisten partnereidensa kanssa tällä sektorilla, mutta suomalaisia ei näy.

Suomalaiset ovet Kiinassa ja kiinalaiset ovat Afrikassa. Kumman luulet tuntevan Kiinan kasvunäkymät paremmin?

Team Finland raapaisi sitä ajatusta, joka pitäisi nyt oivaltaa ja toteuttaa. Meillä on jo se kaikki joka menestyksekkääseen vienninedistämiseen ja menestyksekkäisiin kauppoihin Afrikassa tarvitaan.

Nyt tarvitaan vain tahto saada Suomeen työpaikkoja. Kysypä itseltäsi hiljakseen, mistä niitä merentutkimusaluksia tai loistoristeilijöitä tulevaisuudessa tilataan. Kaksi viimeisintä Rauman telakan laivaa tilattiin Eteläiseen Afrikkaan ja usean jyrkkää talouskasvua kokevan Afrikan maan BKT:sta jopa kolmannes tulee turismista.

Rinteen toiveet SDP:n dominoinnista ovat ennenaikaisia

Puheenjohtajaehdokas Antti Rinteen toiveet SDP:n dominoinnista hallituksessa tai kehysriihineuvotteluissa ovat ennenaikaisia. Kokoomus on tiukasti vallankahvassa ja jos Rinne valitaan puheenjohtajaksi, ei SDP:llä ole edessään kuin huonoja vaihtoehtoja.

Ben Zyskowicz tyrmäsi tänään SDP:n puheenjohtajuutta tavoittelevan Antti Rinteen kaavailut kehysriihipaketin avaamisesta, siis uusista hallitusneuvotteluista (US 6.5.2014). Ben muistutti, että Kokoomus on edelleen suurin puolue ja valitsee tarvittaessa kumppaninsa hallitusneuvotteluihin, tai on valitsematta ja jatkaa entiseen tapaan. SDP on siis vapaa lähtemään hallituksesta. Kehysriihessä sovittua pakettia ei avata.

Ehkä on siis aiheellista lähteä spekuloimaan mitä Kokoomus tällä ulostulolla tarkoittaa. Pidin ensin Benin ulostuloa neuvottelutaktiikkana, mutta tarkemmin ajatellen he taitavat olla tosissaan. Vaihtoehtoja heillä on monia, mutta vain yksi niistä on todennäköinen. Kokoomus voisi Vapaavuoren johdolla aloittaa uudet hallitusneuvottelut, repiä Rinteen vaatimuksesta kehysriihipaketin auki ja näyttää taas kerran tossukalta, kun SDP:stä ja ammattiyhdistysliikkeestä älähdetään. En pidä tätä todennäköisenä vaihtoehtona. Jan Vapaavuorta ei Kokoomuksen johtoon tiskirätiksi valita.

Kokoomus voisi myös pyrkiä rakentamaan enemmistöhallitusta ilman SDP:tä ja rakentaa uutta kehysriihtä, mutta onnistumisen mahdollisuudet olisivat vuoden 2011 vuottakin pienemmät. Sillä nyt oppositiossa viruneet Keskusta ja PerSut keräävät koko ajan ääniä laariin seuraavia vaaleja odotellessa. Oppositiopolitiikka on toiminut heille hyvin. Toisin sanoen, Eero Heinäluoman rakentama pelote Kokoomukselle SDP-PerSu yhteistyöstä ei enää toimi, koska (1) Timo Soini ei enää halua hallitukseen vuodeksi ja (2) koska Kokoomus ei enää epäonnistu, jos se ei saa enemmistöhallitusta aikaiseksi. Olisikin poliittinen itsemurha PerSuilta lähteä hallitukseen enää vuodeksi.

Ainut realistinen vaihtoehto onkin, että Kokoomus ylläpitäisi hallitusta vaikkei sillä ole enemmistöä Eduskunnassa. Tämä ns. ”neljän vähemmistöhallitus” voisi käytännössä ylläpitää toimintakykyään, jos SDP Rinteen johdolla lähtisi hakemaan parempaa tulosta seuraaviin vuoden päästä pidettäviin vaaleihin oppositiosta. Tilanne on nimittäin 2011 Eduskuntavaaleista muuttunut sillä tavoin, että Eduskunta on hallituksen merkittävimmät päätökset tälle hallituskaudelle jo hyväksyneet ja Kokoomus voisi siksi käytännössä johtaa maata myös vähemmistöhallituksen johdossa. Koko kansakuntaa varmaan myös sitten muistutettaisiin, että kuka Suomessa vastuun oikein kantaa. Kokoomus voittaisi taas ja SDP häviäisi.

Eduskunnalla on tietysti valta repiä vanhat päätöksensä ja tehdä uusia, mutta tämä vaihtoehto on vielä epätodennäköisempi kuin mikään hallitusneuvotteluvaihtoehdoista. Jokaisella kansanedustajallakin on jo vaalit näköpiirissä.

Toisin sanoen, jos niin onnettomasti kävisi, että Rinne puheenjohtajaksemme tänä viikonloppuna huudettaisiin, hän ei todennäköisesti ensimmäistä vaalilupaustaan pitäisi vaatimalla kehysriihipaketin avaamista. Neljä päivää puoluekokouksen jälkeen pidetään YLE:n suuri Eurovaalien puheenjohtaja-tentti ja siinä tilanteessa uudelta puheenjohtajalta viimeistään prässättäisiin ulos vastaus, että syökö hän neljässä päivässä vaalilupauksensa ja ottaa itselleen herkullisen ministerin palkan. Vai taktikoiko hän SDP:n oppositioon kalastelemaan vähemmän politiikkaa ymmärtävien ääniä, kun päätökset on SDP:n kanssa hallituksessa kuitenkin käytännössä jo tehty.

Kummassakin tapauksessa SDP häviäisi railakkaasti tämänhetkisestä kannatuksestaan. Kyllä kansa tietää.

JK. Tilanteen suuri ironia on se, että Jutta Urpilainen on tehnyt aivan ennen näkemättömän kovan listan ehdokkaita SDP:lle Eurovaaleissa ja voi hyvin olla, että tyypillisesti henkilövaaleina pidettävissä Eurovaaleissa SDP:lle tuleekin kannatuksen kasvua vuoden 2009 Eurovaaleihin verrattuna. Eurovaalien voitto taas saattaisi luoda positiivisen momenttumin oppositioon heittäytyneelle Rinteen SDP:lle ja sitä kautta mahdollisuuden menestykseen myös 2015 Eduskuntavaaleissa. Mutta tämä olisi kyllä harvinaisen riskaabeli strategia. 

Kannatan siis puheenjohtajallemme jatkokautta, koska Eurovaalimenestys tänä vuonna luo Jutan johtamalle SDP:lle hyvät mahdollisuudet voittaa myös Eduskuntavaaleissa 2015. Jutta Urpilainen todella on osoittanut olevansa vastuunkantaja.

JK 2. Kirjoitan Kapkaupungista Helsingin ja Seinäjoen välisistä asioista. Se on globalisaatiota. Puolueessamme on tunnetusti seinät leveällä.