sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Päivän luku - Stadin demareiden Google näkyvyyksiä

Viime viikolla mut valittiin Stadin demari-piirin vaalitiedotusryhmän vetäjäksi. Meillä on pieni budjetti ja hyvä ryhmä kokeneita kampanjapäälliköitä, kuuluisimpana ehkä entinen puoluesihteeri ja Europarlamentaarikko Ulpu Iivari. Ryhmässä on hyvä henki ja aijomme löytää tavan jolla korostaa nimenomaan Stadin demari-ehdokkaiden profiilia koko puolueen tiedottamisen lisänä. Erityisesti lisäarvosta olemme puhuneet paljon, miten osaamme vaikuttaa pienillä resursseilla tehokkaimmin.

Eilen ilmestynyt Hesarin kuukausiliite googletti julkkiksia ja sai mielenkiintoisia "kuuluisuuslukemia" (s. 12). Sofi Oksanen 767 000 osumaa, Linus Torvalds 1,3 miljoonaa osumaa ja niin edelleen. Nykypoliitikkojen mittelöissä ilmestyi seuraavanlaisia lukemia: Olli Rehn 528 000, Mari Kiviniemi 267 000, Martti Ahtisaari 255 000, Alexander Stubb 246 000 ja niin edelleen. Jatkoin listaa googlettamalla tunnetuimpia demari-nimiä: Jutta Urpilainen 72 100, Mikael Jungner 164 000, Kimmo Kiljunen 56 700, Eero Heinäluoma 67… Sitten muistin, että Stadin demarithan pitivät juuri esivaalit kansanedustajaehdokkaista. Minkähänkaltaista julkisuusarvoa Google antaisi heille? Erityisen mielenkiintoiseksi spekulaation tekee tulevat piirihallituksen valinnat seuraavista viidestä ehdokkaasta, jotka eivät vaaleilla läpi päässeet tai eivät niihin osallistuneet. Esimerkiksi Nasima Razmyarin nimellä Google antaa 18 300 osumaa tai Petra Paasilinna nimellä 17 300 osumaa. Pidetään näitä lukuja vaikka jonkin näköisenä benchmarkina tai alarajana (Google-näkyvyys) uskottavuudelle.


Edustaja Esivaalitulos; Google-iskuja

Eero Heinäluoma 10654 ääntä; 67 600 osumaa
Erkki Tuomioja 9281 ääntä; 136 000 osumaa
Pilvi Torsti 6684 ääntä; 5 660 osumaa
Rakel Hiltunen 5279 ääntä; 30 100 osumaa
Päivi Lipponen 5177 ääntä; 31 000 osumaa
Sara Paavolainen 5050 ääntä; 40 600 osumaa
Arto Bryggare 4308 ääntä; 11 900 osumaa
Ilkka Taipale 4279 ääntä; 23 900 osumaa
Osku Pajamäki 3787 ääntä; 4 720 osumaa
Reijo Paananen 3227 ääntä; 29 200 osumaa
Tarja Kantola 2870 ääntä; 27100 osumaa
Timo Kontio 2527 ääntä; 14 000 osumaa
Matti Niemi 2501 ääntä; 14 300 osumaa
Tarja Tenkula 2420 ääntä; 2 590 osumaa
Tomi Sevander 2333 ääntä;
1 460 osumaa

Ja sitten nimet, jotka eivät tulleet esivaaleissa valituiksi...

Susanna Haapalainen 2008 ääntä; 12 700 osumaa
Jouko Malinen 1852 ääntä; 25 400 osumaa
Tapio Havasto 1852 ääntä; 625 osumaa
Hannu Jouhki
1727 ääntä; 15 300 osumaa
Jukka Järvinen
1674 ääntä; 27 300 osumaa
Kaarin Taipale
1577 ääntä; 10 100 osumaa
Tuomo Valokainen aka. Tumppi Varonen 1425 ääntä; 32 400 osumaa

FSD:n valinta Thomas Wallgren sai 92 000 osumaa ja eduskunnan jättävät Helsinkiläiset Jacob Söderman 42 000 ja Tuula Haatainen 20 100 osumaa.