maanantai 28. joulukuuta 2015

VR irtisanomisten epäpyhä allianssi

VR irtisanoo, kertoivat uutisotsikot loppuvuodesta. Päätös on luonnollinen jatkumo sille huonolle johtamiselle, miten valtion rautateitä on johdettu jo toista vuosikymmentä. Rautatiet ovat Sveitsissä tunnettuja kellontarkasta aikataulussa pysymisestään ja maailmankuulu esimerkki sveitsiläisestä huolellisuudesta. Kelloja ja laatutuotteita myydään rautateiden osaamisella. Sveitsi menestyy. Zurihin rautatieaseman kello on täsmällisyyden ikoni. Suomessa rautateillä ei ole toistakymmentä vuotta toiminut kuin se kuuluisa vessa.

Suomessa tavoitteet ovat rautateiden osalta muualla. Ne halutaan yksityistää. Ennen yksityistämistä, valtionomisteisen yhtiön pitää olla tappiollinen. Muuten kilpailua ei voida synnyttää eikä rakentaa siitä yksityishenkilöille voitollista. VR:n pitää olla myös pienempi, jotta yksityisille yrittäjille tulee asteittain tilaa toimia. Käytännössä tämä tarkoittaa valtion monopolin hyvän ja kannattavan toiminnan alas ajoa ja huonon sekä tappiollisen toiminnan korostamista. Asemat ja asiakaspalvelu lopetetaan, mutta kalliit infrastruktuuri-hankkeet saa jäädä. Alasajo tehdään asteittain, mutta systemaattisesti. Tässä mielessä valtionohjaus on onnistunut erinomaisesti. Omistajan tahtoa kunnioitetaan. Valtion nykyinen johto nimenomaan haluaa, etteivät rautatiet toimi asiallisesti. Kansa kärsii, mutta ohjaajilla on visio tulevaisuudesta. 

VR päätti vuoden lopulla irtisanoa 157 työntekijää. Irtisanomiset kohdistuivat ensisijaisesti asiakaspalveluun, minnekäs muualle. Samalla suljettiin asiakkaille tärkeitä asemia. Tulevaisuudessa asiakas saa ylihintaista suklaata ja kahvia tarjottavan useaan kertaan matkan aikana, mutta kaikki liikkumiseen, logistiikkaan ja turismiin liittyvät asiakaspalvelut poistetaan. Kahvin myynti on helppo ulkoistaa. Siihen ei juuri ammattitaitoa tarvita. Jäljelle jäi vielä neuvoteltavaksi 420 työntekijän irtisanomiset. Marraskuussa irtisanotut 157 työntekijää päätettiin yt-neuvottelujen tuloksena poistaa viimeksi taloon tulleista sopimuksista. Päätös oli looginen nimenomaan valtionohjauksen alasajo toiveiden kannalta. Rautatieläisten ammattiliittojen kanssa oli myös helppo päästä tästä periaatteesta sopimukseen. Eihän nuoremmat työntekijät ole edenneet pääluottamusmiehiksi tai ay-liikkeen virkoihin. Vanhemmat ja kokeneemmat työntekijät niissä valtaa käyttävät. Omat pitivät siis puolta. Tekivät diilin nuorempien työntekijöiden selän takana. Hyvillä palkoilla olevat 50- ja 60-luvulla syntyneet jäivät taloon ja samasta työstä puolella palkoilla olevat ja vähemmän ay-uralla edenneet 80- ja 90-luvulla syntyneet saivat lähteä. Omistajalle johtajat pääsivät kertomaan suurista irtisanomisnumeroista. Vanhemmista sopimuksista jos oltaisiin lähdetty irtisanomaan, niin samoihin säästöihin oltaisiin päästy vain 7-80 työntekijän irtisanomisella. Yhtiön tai asiakkaan etua ei tällä politiikalla ajatella. 

Siinä mielessä poliittisen oikeiston ja nykyisen porvarihallituksen toive yksityistämisestä on hyvä, että yksityinen firma ei näin käyttäytyisi. Ainoastaan ylipolitisoitunut valtion monopoli voi päätyä näin kieroon tulokseen. Yksityinen yhtiö ajattelisi aina yhtiön ja sen osakkeenomistajien etua. Totta on ettei yksityinen firma ehdoin tahdoin pitäisi kokeneempia työntekijöitä tuplapalkalla, vaan pyrkisi menestykseen tuplamäärällä pienempipalkkaisia. Tulos yritettäisiin maksimoida ja pitää irtisanomiset minimissä. Toisaalta huomattava on myös se, että jos ammattiyhdistys pitäisi työntekijöiden puolta tasapuolisesti ja ilman hyvä veli-verkostoja niin sekin pyrkisi pitämään irtisanomiset minimissä. Nyt toveri ei ollut ihan niin tärkeä kuin kaveri. Yksi on aina vähän toista tasapuolisempi sanottiin Neuvostoliitossa.