keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Data ownership is feudal, when it should be freed to enable markets

Steve Wozniak, co-founder of Apple said it. Chris Hughes, co-founder of Facebook said it. The large data mining companies, should be paying us the users for the data we give them. Data is currently not private property. Our digital World hasn’t evolved to market economy. Data ownership is in fact currently feudal. Few corporations in the World can exercise profiteering from it, when users are subjected to serfdom.

Rule of law, the judicial branch of government to be exact, should be allowed to regulate the big data harvesting companies. Then civil liberties should be enforced, so that mobile users rights would be protected. Private data should be considered as private property. Free markets could then emerge allowing larger capital investments and innovation. Regulating just financial markets and considering just growth around blockchain is too feeble measure to tackle the entire problem.

Struggle for privacy and struggle to identify users have captured blockchain and financial technology development overall. Should the movement, which started with instant mobile money transfers be allowed to exist by decentralised system of contracts, leading to transactions. Or are we able to continue with centralised banking systems regulated nationally and with international agreements. Nobody wants to support a system, which enables drug lords or terrorist organisations transact anonymously. We don’t want to encourage digital tax heavens, nor enable dark web child pornography. Democratic processes, such as elections, should be freed from fake news and other illegal influence by social media. Not even Russian oligarchs would want to live without rule of law. Yet, Bitcoin transaction parties remain unidentifiable and breaches to personal data are commonplace.
Currently some cryptocurrency exchanges have been converted to identify their users and in this way the industry is trying to reach regulatory compliancy. Similarly, there are private add-ons that users can have to identify themselves to transact, but these are all voluntary. Structural regulatory solutions are still lagging and the political will is yet to be identified. The matter is about the profiles and the level of identification attached to them.
The push is to save cryptos and make them part of mainstream banking and international regulatory framework. Countering forces are there as well. Massive amounts of money enjoy operating in the dark and are willing to sponsor cyber-attacks on those who want to create solutions to make crypto transactions come to light. The battle lines are drawn. It’s a war on identification. The crypto is in the forefront, but herein lies the problem of private ownership of data as well. If one is not allowed to keep it private, it’s hard to insist on ownership.
But let’s look at the issue from broader perspective. Maybe the chain overall is one day going to become regulated and then the problem of unidentified money transactions is going to be solved.
Our banking system and therefore our governments are based on person’s national identity. The country of your birth identifies you the moment you’re born with birth certificate, digital or otherwise and you become a citizen. You get an identity number and the right to a passport. Moreover, this national identification gives you a set of rights and responsibilities as you grow older and become of legal age. You get a bank account, where you can put your salary, transact and pay your taxes. The government insists on transparency on your transactions to ensure there’s no tax avoidance. Pensions and credit systems are built on top of this. Most of us may not be aware, but we all already have a credit rating.
The modern version of this identification means, that you need your digital profile identified before making a mobile bank transaction or register to vote. With this, there is a rapid transition from national identification to corporate identification. Nation states easily outsource core functions of government to the markets, but when doing so they are mostly unaware of how is this ultimately going to play out.
It’s easily forgotten that the functions are built on the pillars of freedoms, like the freedom of owning private property and right to privacy; judicial system, free markets, civil society and competitive electorate. Like the civil liberties movements from India to America or South Africa have argued, citizenship rights should not only be ensured in law, but also in practice. What’s crucial therefore is to see the direction of where our market economy, governments and democracies are going with the digital transformation. Are they able to ensure civil liberties and citizens rights also in practice.
When discussing the existing disruption to the markets by big data and new financial technologies, this discussion on civil liberties becomes even more urgent. We may blame the populist day-to-day politics to its faults on the surface, but urgent attention should be paid on how to rectify the situation where the democratic fundamentals are under siege. We should all take measures to bolster the institutions our societies stand on and ensure our markets work freely and effectively. Democracies are built on citizenship and identification, free flow of information, competitive political system and freedoms ensured by the rule of law.
Regulators and democratic governments must therefore become aware of four main functions of government currently crumbling:

  1. 1. The Rule of Law.

  1. Data derived from every individual on this planet is being harvested by only few extremely powerful companies and even lesser number of governments, which have the capacity to crunch it. It is unsustainable and leads to excessive risk for manipulation.
    We must therefore make certain, that no one is above the law locally or internationally. We must ensure that our judicial systems reign supreme, our international agreements are in place and effective. Moreover, we must ensure individual civil liberties, like freedom to privacy and private property, are protected. And therefore we must insist, that data is private property just as much as land is.

  1. 2. Monopoly on National Identification.

  1. Governments based on well-functioning institutions of democracy, must remain with monopoly on (national) identification. National identity cannot be outsourced to private companies, nor private companies be allowed to replace national identities with their own digital identification and/or profile.
    Both our democracy and competitive markets, without monopolies or cartels, are built on the rule of law, the regulation of markets and therefore the monopoly of national identification. Breaking that monopoly, the authority to regulate, would lead to oligarchic societal structures and ultimately feudalism.

  1. 3. Right to Privacy.

  1. Nation states must ensure their citizens right to privacy. The European Union passed the General Data Protection Regulation (GDPR) directive, but it leaves gaping holes for the mobile operation systems and the like to exploit. Moreover, it’s policing is desperately underpowered and uneducated, and its jurisdiction is questionable. The rest of the World simply does not comply, leaving therefore EU citizens vulnerable.
    As an example: I am EU member state citizen, currently residing in the EU, but my most common form of digital identification is done by a foreign private bank, my telecom profiles are in three different countries, two of which are outside the EU, I transact in cryptocurrencies, which know no political jurisdiction and my social media and Uber profile are South African. I could easily also get an e-residence profile to myself from Estonia for my corporate accounts. Avoiding citizenship responsibilities has simply become too easy, because replacing national identification can be done on a whim.

  1. 4. Compliance to the Democratically Elected Governments and Therefore the Rules of the Free Markets.

  1. Big data companies and cryptocurrencies must comply with national authorities first and therefore submit to regulation, which ensures free and functioning markets. If this cannot be achieved, the result will be erosion of not only central banking systems, but systems of national identification and therefore democratic governance, as discussed above. The next step of erosion will be the market based banking systems all-inclusive and then free markets, because common rules can no longer be adhered. What’s clouded as FinTech disruption of centralised banking systems is in fact erosion of rights and responsibilities as citizens to transact in our democratically governed central bank and its select currency.
    Large and powerful autocratic dictatorships may find (unidentifiable) cryptocurrencies as an attractive tool to advance their sphere of influence and therefore foreign policy leverage, but disrupting our democratic governance and the power to regulate, is not in the interest of citizens of a democratic nation.
Cecil John Rhodes once dreamed of colonizing the entire World under the British Empire, which in his mind would lead to freedom of movement to all citizens, unified labor markets and ultimately to World peace. He didn’t however consider the slaves to be citizens and this is the problem similar to what we’re facing today.
Who and in which way do we identify a person with rights and civil liberties?

Just few years later after Rhodes ideas were shared, the communist revolutionsought to deliver similar utopian World. Both schools of thought strongly believed in totalitarian solutions and expected technological innovations resolve peoples’ welfare. Such thoughts have long rendered themselves useless. We rather sought to take the long and hard road building the institutions to ensure our freedoms and democracy, and therefore also competitive markets.
Yet now we seem to be allowing another technocratic utopian model with our never-ending faith on technological solutions to societal problems. Today your data is not yours to use as you please, but it’s harvested by the few and auctioned off without your knowledge or consent. Evidently the most powerful governments have started a battle to check the power of the biggest data mining companies like Google, Apple, Facebook or Amazon (the GAFA). All these efforts seem not only futile, but feudal.
The feudal reference is closer than you think. The monarch (the state) reprimands the nobility (GAFA) for their excess land use (data use) and burdening too heavy taxes (data sales) on the people. Thereby altering the balance of power between the ruler and the noblemen also in politics (the Facebook hearings). Taxes so heavy on peasants (the mobile users) seem like serfdom to the citizens and that is of course worrisome to the state with monopoly on the auxiliaries and responsibility for public order and safety.
When these discussions were held, Feudalism had started its long but natural process to end. No one in the middle-ages had thought of private land ownership, even post Magna Carta, but ultimately market economy emerged. The laws on private property were established and therefore market economy and the first industrial revolution were enabled.
Yes, I’ve also heard that Mark Zuckerberg once envisioned Facebook passport to its growing number of 2 billion users. The story doesn’t tell, whether he believed it to bring about World peace under one solution as well.
We should be discussing how crucial it is to our livelihood, that we own and control our digital identities and the data derived and sold from it. Like in the Battle of Barons in 1217, now the struggle is between the state and the World’s largest private companies.
We should take care of our civil liberties and enable market economy and the next industrial revolution.

(First published at Medium 6/2018)

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Vale, emävale, tilasto

Suomessa on taas SDP:n johdolla vellonut keskustelu, jossa ennustetaan dramaattista romahdusta eläkejärjestelmään ellei kansa pikaisesti ala sikiämään lisää työntekijöitä.
Tilastokeskuksen tekemien väestöennusteiden mukaan työikäisten määrä ei Suomessa juurikaan muutu vuoteen 2060 mennessä. Sen sijaan eläkeikäisten määrä kaksinkertaistuu. Vuoteen 2020 mennessä eläkeikäisiä olisi 37 % enemmän kuin vuonna 2010. Kun viime vuosina kaikki kerätyt eläkemaksut ovat menneet saman vuoden eläkkeiden maksamiseen, on helppo päätellä, että eläkemaksut eivät enää riitä eläkkeisiin, vaikka kansantalouden velkakierre saataisiinkin katkaistua.
Keskustelu saa surulliseksi. Se on joko muunneltua totuutta poliitikkojen suusta tai viesti siitä, että tulevaisuudessa Suomella on vain yksi politiikka ylitse muiden: Rajat kiinni!

Sokea Reettakin näkee, että maahanmuutto korjaa tilanteen. Tulevaisuudessa harmaahapsiset suomalaiset nauttivat eläkkeestään aivan samalla tavalla kuin aikaisemmatkin sukupolvet, koska talous on löytänyt uusia vetureita, se on lisännyt työvoiman kysyntää ja kysyntään on vastattu sukupuoleen tai ihonväriin katsomatta.

Näin on tapahtunut koko maailmassa ja näin tapahtuu myös Suomessa. Poliitikkojen puheet ja väittelyt mistään muusta on pelkkää puppua.

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Vaalitapakeskustelu on hakoteillä

Vaalitapakeskustelu kulkee taas kerran ihan lillukanvarsissa. YLE uutisoi tänään, että SDP on jälleen kiinnostunut ns. pitkien listojen listavaalien harkitsemisesta Ruotsin mallin mukaisesti. Perustelut puolesta ja vastaan keskittyivät kansalaisten ymmärtämiseen eri järjestelmistä, mutta kukaan ei kantanut huolta itse demokratiasta. Miten Suomi ja suomalaisten päätösvalta muuttuisi listavaaleissa. Ajattelu ja väittely on nyt ihan väärässä päässä asiaa.

Ensin pitää miettiä, että säilyykö meillä demokratia jos eduskunta-, kunta- tai vaikka maakuntavaalit siirrettäisiin puolueiden sisäisesti pidettäväksi. Listavaaleissa edustajiemme valinta tehdään puolueiden sisäisesti, eli vaalit käydään ensisijaisesti puolueiden sisällä ja vasta toissijaisesti kansallisesti. Se ei välttämättä ole huono malli, mutta puolueiden pitää silloin toimia demokraattisesti. Muuten koko valtio menettää demokratiansa.

Toistaiseksi johtavat puolueemme eivät toimi demokraattisesti. Ei edes oma puolueeni SDP, jossa emme ole vielä pystyneet pitämään jäsen per ääni vaaleja kertaakaan. Junttaamiselle herkkä monen äänen antaminen, tai äänien keskittäminen, ei ole demokraattinen tapa järjestää vaaleja. Ei edes alkeellisimmissa vaali-demokratian maissa.

Meillä on Suomessa joku ihmeellinen harhaluulo, että demokratian peruspilarimme olisivat erityisen vahvassa kunnossa. Epäilemättä juuri siitä syystä vaalisysteemi asiaa uskalletaan sorkkia. Listavaalit tarvitsevat erittäin vahvat demokratian instituutiot toimiakseen. Ruotsissa esimerkiksi vahvat kunnat ja moniasteinen oikeuslaitos ylläpitävät demokratialle välttämätöntä herkkää tasapainoa. Tukholmassa ei päätetä kaikista Ruotsin asioista. Hyvän hallinnon perinne on monarkian peruja ja vaikeasti monistettavissa tasavallassa. Suomalaiset kunnat ja käräjät ovat suhteellisen vahvoja, mutta eivät vastaavalla tasolla kuin Ruotsissa. 

Ehkä hyvinvointivaltiomme on luonut harhakuvan vahvasta ja hyvin voivasta demokratista ja nyt jopa politiikan ammattilaiset ovat tuudittautuneet uskomaan, että kaikki on hyvin. Kuitenkin juuri kunnissa demokratiamme heikkoudet nousevat useimmin esille. Hyvinvointivaltion hajottaminen on nostanut sekä oikeuslaitoksen, että kansalaisoikeuksien ongelmat esille. Onhan meillä oikeutemme, paitsi käytännössä. Kaikki tiedämme mitä tapahtuu, jos koitamme hakea oikeutta väärin laskutetusta ja perintään annetusta laskusta tai jos vaadimme isovanhemmillemme heille perustuslaissa kuuluvia oikeuksia julkisen sektorin palveluista.

Demokratian pilarit eivät todella ole Suomessa kovin vahvoja. Eivät edes laajassa kansainvälisessä vertailussa. Demokratiamme on nuori ja sen vahvistuminen on varsinkin viime vuosina ollut hataraa. Suunta on itse asiassa ollut aivan väärä. Olemme aktiivisesti heikentäneet demokratiaamme emmekä vahvistaneet sitä. Sitä on kutsuttu liberalismiksi. 

Tosiasiassa oikeuslaitoksemme on pahasti rapautunut ja yritykset sekä yhteisöt käyttävät sen heikkoutta häikäilemättä hyväkseen mm. vuokratyöasioissa tai vaikka rasistisissa rikoksissa. Perinteiset oikeudenmukaisuutta seuraavat instituutiot kuten kuluttaja-asiamies tai oikeusasiamies, tai yhdenvertaisuutta valvovat viranomaiset ovat voimattomia ja tuhannet kansalaiset ovat nykyään käytännössä sorretussa asemassa. Vapaa markkinatalous on yleensä vahvemman puolella ja sen nimeen on ollut muodikasta vannoa.

Nyt maahanmuuton lisääntyessä ehdotetaan jopa perustuslain muutoksia kansalaisten eriarvoistamiseksi. Viimeksi tänään uutisoitiin siitä miten poliisijohtaja erotteli kokonaisia ihmisryhmiä toisistaan ja sitä pidettiin ainakin uutisoinnin perusteella täysin normaalina. Sellainen ajattelu on lähempänä autoritaarisia erottelevia systeemejä (apartheidia) kuin demokratiaa. Demokratiaa ei ole, jos ihmisillä on eri ihmisoikeudet. Demokratia perustuu ihmisten vapauksiin ja oikeuksiin.

Suunta on väärä ja esimerkkejä on monta. Oma parlamenttimme menettää valtaansa Euroopan Unionille, joka ei ole pystynyt demokratisoitumaan. Lainsäädännöstä yli puolet tehdään Euroopan Unionissa ja myös Euroopan Unioni kulkee väärään suuntaan. Byrokratia voittaa ja demokratia häviää. Samalla talouden valta on vuosikymmenten saatossa pienentänyt demokraattisen päätöksenteon valtaa oleellisesti. Edes budjettia Eduskunta ei enää käytännössä päätä, vaan sen kädet on sidottu vain kymmenyksiin jo ennakkoon sitoomusvaltuuksin sovituista tai virkamiesesityksistä. Eduskunnan päätösvallasta voidaan väitellä periaatetasolla, mutta käytännöstä ei. Suomen 270 miljardin euron bruttokansantuotteesta Eduskunnassa päätetään suuntaviivoja arviolta noin parin prosentin verran. Se on vain kymmenyksiä siitä mitä Suomessa parhaimmillaan päätettiin kansanvaltaisesti. Loput jätetään nykyään niin sanotusti markkinavoimille päätettäväksi. Ehkä se on globalisaation tuomaa, ehkä sisäpolitiikkaa. Totuus kuitenkin on, että demokratia on kriisissä eikä sen instituutiot ole enää vahvoja. Raha-politiikka on annettu kokonaan kansalaisten päätöksenteon ulkopuolelle. Kuluttajaliikettä ei ole eikä muitakaan vastavoimia sisältä eriarvoistuvaa ay-liikettä lukuunottamatta.

Edes kuntien päätöksenteko ei ole Suomessa vielä kehittynyt normaalin länsimaisen demokratian tasolle, jossa oppositio rakentuisi kriittiseksi vastavoimaksi äänestäjien valitseman enemmistön päätöksille. Äänestäjällä ei siis ole mahdollisuutta kilpailuttaa päättäjiä vaaleissa ja sitä myöden pitää edustajiaan vastuullisina. Kansalaiset ovatkin vuosien mittaan täysin vieraantuneet kuntavaaleista ja äänestysprosentti on hälyyttävän alhainen, kehitysmaiden demokratian tasolla. Kunnilla on kuitenkin Suomessa verotusoikeus ja siellä päätetään käytännössä merkittäviä kansalaisten elämään liittyviä asioita.

Normaalisti demokratiaa valvotaan myös vapaiden kansalaisten rakentamien instituutioiden toimesta. Listavaalisysteemeissä tämä on erityisen tärkeää, koska demokraattisten instituutioiden kuten vaalien toteuttaminen jätetään yhteisöille eivätkä ne ole valtion hallinnoimia. Suomessa kuitenkin sekä media sekä normaalia demokratiaa valvovat kansalaisjärjestöt ovat kovin keskittyneitä, sekä pahimmillaan vielä jopa valtion ylläpitämiä. Suomen Pravdasta puhuminen ei todellakaan ole mikään vitsi. Eikä siitä, että vahvat mediatalot haluavat selvästi vaikuttaa vaalituloksiin sekä yleisellä tasolla että yksittäisten henkilöiden valinnoissa. Toimivassa demokratiassa tämän kaltainen toiminta ei olisi mahdollista, koska valtaa käyttävän median kilpailija nostaisi asian esille. Suomessa se on kuitenkin maan tapa. Listavaaleissa tämä sisäinen vaikuttaminen korostuisi, koska vaikuttaminen tehtäisiin puolueissa. Lobbareien ja poliittisten päätoimittajien rooli korostuisi, eikä niiden intressissä ole puolueen rivijäsenien vallan korostaminen. Pikemminkin päin vastoin. 

Suomessa on nyt muodikasta vihata Venäjää, tai itse asiassa kaikki maahanmuuttajia. Puhutaan trollaamisesta ja hybridi-sodankäynnistä. Mieleen onkin monesti juolahtanut, että jos joku suuri ja mahtava todella haluaisi Suomen itsenäisyyteen vaikuttaa eihän se kovin vaikeaa olisi. Ostaisi vain Suomen Pravdan ja nostaisi sillä omat ehdokkaansa valtion asioista päättämään. Kritiikittä se menisi Suomesa läpi. Listavaaleissa vielä helpommin.

Listavaalit ovat siis hyvä vaali-systeemi sellaisissa maissa, joissa on vahvat, itsenäiset ja tehokkaasti toimivat demokratian rakenteet. Suomen nykyinen trendi on kuitenkin täysin päinvastainen. Suomi purkaa kansalaisten mahdollisuuksia päättää asioista ja siksi listavaalit olisivat huono ratkaisu Suomelle. Poliittisten puolueiden tehtävä on kansanliikkeenä paitsi kosiskella kansaa, niin myös ajaa jäseniensä etuja. Toteuttaa historiallista tehtäväänsä. Listavaaleista haaveilevien kannattaisikin toteuttaa sitä mistä puhuvat. Aloittaa omasta puolueesta ja pitää siellä ensimmäiset demokraattiset vaalit.

maanantai 28. joulukuuta 2015

VR irtisanomisten epäpyhä allianssi

VR irtisanoo, kertoivat uutisotsikot loppuvuodesta. Päätös on luonnollinen jatkumo sille huonolle johtamiselle, miten valtion rautateitä on johdettu jo toista vuosikymmentä. Rautatiet ovat Sveitsissä tunnettuja kellontarkasta aikataulussa pysymisestään ja maailmankuulu esimerkki sveitsiläisestä huolellisuudesta. Kelloja ja laatutuotteita myydään rautateiden osaamisella. Sveitsi menestyy. Zurihin rautatieaseman kello on täsmällisyyden ikoni. Suomessa rautateillä ei ole toistakymmentä vuotta toiminut kuin se kuuluisa vessa.

Suomessa tavoitteet ovat rautateiden osalta muualla. Ne halutaan yksityistää. Ennen yksityistämistä, valtionomisteisen yhtiön pitää olla tappiollinen. Muuten kilpailua ei voida synnyttää eikä rakentaa siitä yksityishenkilöille voitollista. VR:n pitää olla myös pienempi, jotta yksityisille yrittäjille tulee asteittain tilaa toimia. Käytännössä tämä tarkoittaa valtion monopolin hyvän ja kannattavan toiminnan alas ajoa ja huonon sekä tappiollisen toiminnan korostamista. Asemat ja asiakaspalvelu lopetetaan, mutta kalliit infrastruktuuri-hankkeet saa jäädä. Alasajo tehdään asteittain, mutta systemaattisesti. Tässä mielessä valtionohjaus on onnistunut erinomaisesti. Omistajan tahtoa kunnioitetaan. Valtion nykyinen johto nimenomaan haluaa, etteivät rautatiet toimi asiallisesti. Kansa kärsii, mutta ohjaajilla on visio tulevaisuudesta. 

VR päätti vuoden lopulla irtisanoa 157 työntekijää. Irtisanomiset kohdistuivat ensisijaisesti asiakaspalveluun, minnekäs muualle. Samalla suljettiin asiakkaille tärkeitä asemia. Tulevaisuudessa asiakas saa ylihintaista suklaata ja kahvia tarjottavan useaan kertaan matkan aikana, mutta kaikki liikkumiseen, logistiikkaan ja turismiin liittyvät asiakaspalvelut poistetaan. Kahvin myynti on helppo ulkoistaa. Siihen ei juuri ammattitaitoa tarvita. Jäljelle jäi vielä neuvoteltavaksi 420 työntekijän irtisanomiset. Marraskuussa irtisanotut 157 työntekijää päätettiin yt-neuvottelujen tuloksena poistaa viimeksi taloon tulleista sopimuksista. Päätös oli looginen nimenomaan valtionohjauksen alasajo toiveiden kannalta. Rautatieläisten ammattiliittojen kanssa oli myös helppo päästä tästä periaatteesta sopimukseen. Eihän nuoremmat työntekijät ole edenneet pääluottamusmiehiksi tai ay-liikkeen virkoihin. Vanhemmat ja kokeneemmat työntekijät niissä valtaa käyttävät. Omat pitivät siis puolta. Tekivät diilin nuorempien työntekijöiden selän takana. Hyvillä palkoilla olevat 50- ja 60-luvulla syntyneet jäivät taloon ja samasta työstä puolella palkoilla olevat ja vähemmän ay-uralla edenneet 80- ja 90-luvulla syntyneet saivat lähteä. Omistajalle johtajat pääsivät kertomaan suurista irtisanomisnumeroista. Vanhemmista sopimuksista jos oltaisiin lähdetty irtisanomaan, niin samoihin säästöihin oltaisiin päästy vain 7-80 työntekijän irtisanomisella. Yhtiön tai asiakkaan etua ei tällä politiikalla ajatella. 

Siinä mielessä poliittisen oikeiston ja nykyisen porvarihallituksen toive yksityistämisestä on hyvä, että yksityinen firma ei näin käyttäytyisi. Ainoastaan ylipolitisoitunut valtion monopoli voi päätyä näin kieroon tulokseen. Yksityinen yhtiö ajattelisi aina yhtiön ja sen osakkeenomistajien etua. Totta on ettei yksityinen firma ehdoin tahdoin pitäisi kokeneempia työntekijöitä tuplapalkalla, vaan pyrkisi menestykseen tuplamäärällä pienempipalkkaisia. Tulos yritettäisiin maksimoida ja pitää irtisanomiset minimissä. Toisaalta huomattava on myös se, että jos ammattiyhdistys pitäisi työntekijöiden puolta tasapuolisesti ja ilman hyvä veli-verkostoja niin sekin pyrkisi pitämään irtisanomiset minimissä. Nyt toveri ei ollut ihan niin tärkeä kuin kaveri. Yksi on aina vähän toista tasapuolisempi sanottiin Neuvostoliitossa.

tiistai 23. syyskuuta 2014

Number of the day is 8. Russian based conglomerate Rosatom is building 8 nuclear power units to South Africa

Rosatom is supplying 8 nuclear power units to South Africa, writes the legendary Russian ITAR-TASS today. These power plants are to produce 9600 megawatts to the power-hungry emerging country by 2030. Currently South Africa and the entire continent of Africa has one nuclear power plant supplying about 5% of the country's need. South Africa is the second largest economy on the continent after Nigeria. The nuclear power plant is here in Cape Town, just a stone throw away from our beautiful Cape Winelands in Koeberg, right by the Atlantic beaches.

What makes this news significant, is it's impact regionally. It is eye-opening, because the entire emerging Southern African region economic growth has been stagnated for years due to lack of affordable electricity. The hikes in electricity prices have exceeded any other inflation by almost three fold. Moreover, even huge economic hubs and emerging cities like Cape Town and Johannesburg have been subject to continuous blackouts. Huge investments have therefore been made into natural gas, coal and even clean tech green solutions like solar and hydro energy all across the region. 9,6 billion USD railroad from Botswana coal mines to the coast of Namibia, multi-billion Norwegian investments in Angola, hundreds of millions for natural gas drilling in Namibia. Those are just to name a few. The Russians have been active everywhere, whether it's with their traditional allies in Mozambique and Angola or the Kudu gas fields in Namibia. The big question is, what is going to happen to these projects now that Russians scored big elsewhere? Are they going to whither away as unprofitable and South Africa will continue to supply the entire region just straight from the grid? Or are they going to go forward and the region is going to become not only the area for extremely cheap labor, but also World record affordable energy.

Most regional countries are to renew their agreements to decades to come with South African ESKOM this year and the coming. This - I am sure - is not by co-incidence. The talks have been postponing from 2012 already and it now makes sense why. South Africa needed to secure their own interest first and the Russians played at many fronts. The situation is best described with the saying: first come, first served. Southern Africa has abundance of resources, but few are utilized up to now.

They say that the originally Gasprom owned Kudu gas fields in Namibia or the Angolan-Norwegian cooperation for the hydro-energy in South-Eastern Angola could both alone electrify the entire region for decades to come. But how is this new situation going to now alter the market and the viability of those projects. What if these 8 new nuclear power plants, these other projects and the new found natural gas in Mozambique are all going to be harnessed? We'll get electricity for free or we'll start selling it to the World or to the rest of the continent. Electrical main grid makers wake up! They say that the population in Africa could five fold in the next 85 years. Economies grow faster than anywhere in the World.

The potential in Africa are just mind-blowing. One must just hope that the decisions just be sufficiently forward thinking.

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Nerd's look on the World Cup - Which continent should have more places

I live in Africa, so it is natural for me to hear lots of grumble about African teams being discriminated agains when it comes to selection of World Cup countries. More specifically, how many places different continents get into their Continental qualifying games of the total 32. The argument was recently raised again by my fellow football enthusiast, africanist and dear friend Iina Soiri. Mother of our young Finnish football star Pyry with Namibian decent.


Africa: 5
Asia and Oceania: 4
Europe: 13
North America: 4
South America: 6

I might agree with her argument, that it would benefit the game immensely to include more African teams in to the selection, but would it be fair to have more than 5 of 32 countries from Africa? Have they earned more places with their recent performances? We could argue the case from athletic perspective, considering cultural aspects enriching the game or look into the finances of these emerging economies and think about the future. But what do the numbers say? How well did the African nations fare against other continents?

Lie, Total Lie, Statistics
First, the five African countries scored 12 points between them and two advanced from the group stages: Nigeria and Algeria. Passing rate from the group stages was therefore 40% and African nations scored 2,4 points on average.

In comparison 13 European nations had six teams advance from the group stages, giving Europe 46% passing rate with total 61 points scored. That gives European nations 4,7 points average per nation.

Altogether there were 135 points scored by 32 nations, giving the group stages an average of 4,4 points per nation. That said, African nations fared almost half below average and European nations just above average.

Then it doesn't come to as a surprise to anyone that followed the games that the Americas fared extraordinarily well and on the contrary the Oceania and Asian countries simply seem to have failed in everything. Zero of four made it through and total 3 points were scored combined by the Asia and Oceania countries. That is mere 0,75 points per team. Zero wins, three draws and 9 losses from 12 games.

Quite to the contrary, South American countries had most success, over shadowing almost every other Continent by stunning winning record. Five of six (83%) South American countries advanced and six countries combined incredible total 41 points. On average the South American countries scored 6,8 points. That's almost two wins and a draw from three matches. That's amazing and although I haven't done a historical study on it yet, it certainly deserves one. Is it greatest success by a continent ever?

What certainly does seem the greatest and historic success is North America's results, 3/4 (75%) of them making it out of the group stages. Four nations Mexico, Honduras, Costa Rica and United States scored 18 points combined, giving an average of 4,5. Almost the number of Europe and above the average of 4,4. The Lilliputians of Soccer have arrived!

Who is over- and who is underrepresented?
Back to the original question then, who is over- and who is underrepresented. Clearly Africa with their average 2,4 points and Asia with 0,75 points should lose some places into the next World cup as they scored way below the average, 4,4 points per nation.

Vice versa underrepresented were the Americas, when 8 of 10 teams made it off the groups and both North and South America scored way above average. With simple calculations then, here are the results how mathematics would argue various continents should be represented in the next World Cup in 2018:

Africa would lose two places into the World Cup and only 3 countries should make it with 12 points.
Europe should have 14 countries, increase of one.
Asia should lose three and have only one.
North America should stay with four. And,
South America should increase their number by four to 10 countries in the next World Cup.

Africa 5 --> 3
Europe 13 --> 14
Asia and Oceania 4 --> 1
North America 4 --> 4
South America 6 --> 10

tiistai 13. toukokuuta 2014

Älä puhu työpaikoista istuvillasi

Tekoja, ei puheita. Niitä nyt odotetaan.

Eurovaaleihin valmistautuessa kummatkin päähallituspuolueet, SDP ja Kokoomus, ovat valinneet vaaliteemakseen työn. Työtä pitää tehdä ja uusia työpaikkoja on saatava. SDP on pitänyt sitä teemanaan jo muutaman vuoden ja tänään Kokoomus julkaisi TV-mainoksensa samasta asiasta. Viime viikolla valtakunta kuhisi SDP:n uuden puheenjohtajavalinnan jälkeen tulevista vaikeista hallitusneuvotteluista. On siksi ehkä parasta korostaa asioita, jotka saattaisivat kovin mahdottoman oloisen tilanteen ratkaista. Yksi näistä asioista itsestään selvästi on työllisyyden parantaminen. Puheenjohtaja Antti Rinne löi ensimmäisenä päivänään nuijanvarressa YLE:n kameralle madonluvut pöytään. 160 000 teollisuuden työpaikkaa on menetetty ja 340 000 työttömän tilanne on korjattava.

Samaan realiteettiin rakennemuutoksesta joutuu myös Kokoomuksen seuraava pääneuvottelija, pääministeriksi valittava puheenjohtaja. Kokoomus on lisäksi tehnyt selväksi mielipiteensä, että tempputyöllistämisellä ei teollisuuden rakennemuutosta saa korjatuksi. Vapaavuorelle esimerkiksi tuntuu kovin vaikealta niellä edes Turun telakan kaupan edistäminen valtion rahoilla. SDP:llä ja Kokoomuksella on tässä asiassa selkeä ideologinen ero. SDP ja varsinkin Rinteen SDP saattaisi elvyttää keynesiläisittäin myös valtion rahoilla. Tarkasti ottaen valtion omaisuutta myymällä saaduilla rahoilla. Toisaalta voisin kuvitella, että Rinteen SDP:lle ei esimerkiksi VR:n, Finnairin tai vaikkapa Itellan esimerkki väkisin saneeraamisesta ja tahallisesta köyhdyttämisestä myyntivalmiiksi tunnu hyvältä. Tavoite on siis yhteinen, mutta hyväksyttävät keinot kovin erilaiset. Ideologiaa on luvattu puolustaa ”porukoille” nyt vahvemmalla kädellä.

Mistä siis voitaisiin olla samaa mieltä? Miten rakentaa työpaikkoja niin, että sekä työnantaja että työntekijäpuoli voisivat sen yhdessä hyväksyä. Ensimmäisiä ajatuksia laitetaan varmasti viennin varaan. Jos suomalaisyhtiöt menestyisivät ulkomailla, siitä epäilemättä syntyy Suomeen myös työtä. Laivanvarustus ei ole menneisyyden ala, siitä tunnutaan nyt taas olevan yhtä mieltä. Peliteollisuudesta tykkää kaikki Jungnerista Stubbiin ja kohta myös virallinen Suomi herää kasvavien markkinoiden mahdollisuuksiin suomalaisille yhtiöille. Huomataan, että kasvavat markkinat ovat maailmassa huomattavasti laajempi ilmiö, kuin vain Kiina.

Lähestytäänkin asian ydintä ja niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, juuri tällä hetkellä politiikka ja kilpailu valtapuolueissa vie ajatusta oikeaan suuntaan. Suurten yhtiöiden johdossa ollaan edelleen hyvin konservatiivisia, joitain harvoja poikkeuksia lukuunottamatta, mutta johtavat poliitikot ovat tukiryhmineen jo kilpailun paineessa asiaan havahtuneet. Maailman niin sanotut kasvavat markkinat ovat muuttuneet radikaalisti viimeisen vuosikymmenen aikana ja kiihtyvästi viimeisen kolmen vuoden aikana. Ne eivät ole enää kaikissa muodoin geopoliittisesti todennettavissa, kuten peliteollisuus esimerkiksi on todistanut. Pelejä ja ohjelmistoja ostetaan netissä ja osittain jopa valuutoilla, joita ei kansallisvaltiot kontrolloi. Netti on markkinapaikka ja markkinoita on kasvanut klustereiksi kansallisvaltioiden sisälle. Lisäksi ilmansuunta kaikkein suurimmalle kasvulle on vaihtunut Idästä Etelään, tai jopa Suomesta katsottuna pitkälle Lounaaseen.

Olen monesti tuonut esille esimerkkejä Nigeriasta. Viidessäkymmenessä vuodessa väkilukunsa yli viisinkertaistanut Afrikan jättiläinen ohitti tänä vuonna kansantaloutena Etelä-Afrikan ja on nyt Afrikan suurin kansantalous. Jos valitaan rikkain 5 miljoonaa ruotsalaisia ja 5 miljoonaa nigerialaista, niin nigerialaisten tulot ovat lähes tuplat ruotsalaisiin verrattuna. Dangotet ovat ohittaneet Wallenbergit. Ostovoima on siis massiivinen, klusterina, 160 miljoonan muun nigerialaisen ympäröimänä. Samalla tavoin voitaisiin puhua Angolasta, jossa kansantalous on kymmenkertaistunut rauhan aikana kahdessatoista vuodessa. Vastaavia nousuja ei ole nähty kuin Suomessa ja Japanissa, tai ehkä Etelä-Koreassa toisen maailmansodan jälkeen. Suur-bisnestä konsultoiva KPMG arvioi maailman Top 5 mielenkiintoisinta bisneskohdetta löytyvän kaikki Sub-Saharan Afrikasta.

Miksemme siis löisi rahojamme kiinni sinne mistä löytyy tulosta? Suomalaisteollisuuden vienti miljardin ihmisen Afrikkaan oli viime vuonna noin 1,7 Mrd euroa. Vastaavasti vienti yli 1,3 miljardin ihmisen Kiinaan oli noin 2,6Mrd euroa. Jokainen afrikkalainen tuotti Suomeen työpaikkoja 1,7€ per henkilö ja jokainen kiinalainen 1,9€ per henkilö. Sanomattakin on selvää, että mihin suomalaiset vientiponnistelut ovat kohdistuneet viime vuosina. Pelkästään jos virallisen Suomen vienninedistämismatkoja lasketaan niin niitä voidaan laskea Afrikkaan tehtäneen yhden käden sormilla laskien ja Kiinaan sadoissa määrin. Tulokset puhukoon puolestaan. Suomen kauppatase Kiinaan on noin kaksi miljardia tappiolla ja Afrikkaan miljardin voitolla. Kun narulla työnnetään niin paluumatkalla on saatu paljon kauppaa aikaiseksi.

Mitäpä jos hallitusneuvotteluihin istuvat uudet puoluejohtajat kesäkuussa ottaisivatkin parhaan asiantuntemuksensa käyttöön ja loisivat strategian, josta todella Suomeen saataisiin niitä uusia työpaikkoja. Ihan pelkällä maalaisjärjellä ja vuosikymmenten aikana luoduilla verkostoillamme saisimme jo valtavasti aikaiseksi. Uusia markkinoita yrityksillemme avatuiksi.


Suomessa tehdään maailman parhaita, ekologisesti kestäviä ja kemikaaleja sisältämättömiä, allergiaystävällisiä vaippoja. Nigeriassa on 44 miljoonaa vaippaikäistä lasta. Suomesta vaippoja ei Nigeriaan ole kuitenkaan tarjolla.

Tänä vuonna tulee 50-vuotta siitä kun ensimmäinen Namibialainen opiskelija, Ministeri Nickey Iyambo, saapui Suomeen opiskelemaan lääkäriksi. Suomi on vuosikymmenten aikana kouluttanut kehitysyhteistyövaroin lukemattoman määrän afrikkalaisia insinöörejä, lääkäreitä, opettajia, farmaseutteja, ohjelmoija ja niin edelleen, mutta ei meillä ole mitään tietoa missä he nykyään palvelevat. Ei ole alumnia, kuten Oxfordin yliopistolla tai Sorbonnesta valmistuneilla. Ei ole valtion verkostoa, kuten Kiinalaisilla. Edes Suomen suurlähetystöt eivät tunne suomea puhuvia paikallisiaan. Monesti tilanne tulkitaan loukkaavana.

Esimerkit yritystoimintaan ja suomalaiseen viennin edistämiseen ovat hyvin konkreettisia. Afrikan satamat esimerkiksi joidenka kraanat ja nosturit ovat pääosin kahden suomalaisen yrityksen sinne myymiä ovat joko Ranskalaisen tai Anglo-Amerikkalaisen yhtiön operoimia. Koulutus näiden suomalaisten koneiden operoimiseen ranskalais- tai englantilaisyhtiölle tehdään kuitenkin Suomessa. Afrikkalaiset opiskelevat Suomessa toimiakseen ja tuottaakseen voittoa ranskalaisille. Eikö olisi viisaampaa ylläpitää suhdetta koulunpenkiltä, satamien hallintoon ja nostureita valmistavaan yhtiöön? Olla antamatta työtä ranskalaisille ja hävitä tarjouskilpailut kiinalaisille.

Sama järjetön verkostojen puuttumattomuus koetaan myös tele-alalla. Usein suomalaisyhtiö ja suomalaiset insinöörit ovat perustaneet mobiili-verkot lähes jokaiseen Afrikan maahan. Jopa suuret verkko-operaattorit ovat useasti alkuperältään suomalaisia. Kenelläkään Suomessa ei kuitenkaan ole
Olympiavoittaja Johanna Benson, suomea puhuva Ministeri Iyambo
ja valtapuolue Swapon perustaja Toivo ya Toivo
vaimoineen Suomen suurlähetystön vastaanotolla  
eläviä suhteita näihin maihin, jotka valmistautuvat nyt laajakaistoihin, 4G verkon investointeihin, puhumattakaan kaikkeen siihen liiketoimintaan joka liittyy älypuhelimiin, tabletteihin, palveluihin ja ohjelmistoihin. Useat Afrikan maat valmistautuvat kymmenien-, satojen- jopa miljardin euron investointeihin kansainvälisten partnereidensa kanssa tällä sektorilla, mutta suomalaisia ei näy.

Suomalaiset ovet Kiinassa ja kiinalaiset ovat Afrikassa. Kumman luulet tuntevan Kiinan kasvunäkymät paremmin?

Team Finland raapaisi sitä ajatusta, joka pitäisi nyt oivaltaa ja toteuttaa. Meillä on jo se kaikki joka menestyksekkääseen vienninedistämiseen ja menestyksekkäisiin kauppoihin Afrikassa tarvitaan.

Nyt tarvitaan vain tahto saada Suomeen työpaikkoja. Kysypä itseltäsi hiljakseen, mistä niitä merentutkimusaluksia tai loistoristeilijöitä tulevaisuudessa tilataan. Kaksi viimeisintä Rauman telakan laivaa tilattiin Eteläiseen Afrikkaan ja usean jyrkkää talouskasvua kokevan Afrikan maan BKT:sta jopa kolmannes tulee turismista.