Päivän luku on 69. 69 rauhanomaista mielenosoittajaa murhattiin raa'asti Etelä-Afrikassa tänä päivänä 47 vuotta sitten (21.3.1960). Tasan kolmekymmentä vuotta sen jälkeen 21.3.1990 seurasin vierestä kun apartheid Etelä-Afrikan lippu laskettiin Windhoekissa, Namibiassa ja uusi vapaa ja demokraattinen kansakunta oli syntynyt.
Tänään vietetään YK:n kansainvälistä rasismin vastaista päivää.
keskiviikko 21. maaliskuuta 2007
tiistai 20. maaliskuuta 2007
Päivän luvut
Yli 98 000 äänen vaalivoitto Kokoomukselle, yli 68 000 vaalivoitto Perussuomalaisille ja 89 000 äänen tappio SDP:lle.
Kantapäillä ollaan
Kantapäillä tai puolustuskannalla ollaan, siinä piilee vaalitappion syy. Puolueen imago on vanhojen ihmisten ja vanhoillisuuden värittämä. Yksi puoli asiasta on hyvinvointiyhteiskunnan puolustaminen, mutta vaalitappion kannalta ehkä tärkeämpää on huomata silti kuvat vanhoista ja vanhoillisista ihmisistä Helsingin Työväentalolta, SDP:n vaalinvalvojaisista.
Tämä on nyt tiukkaa tekstiä, mutta siihen on syytä. Ensin, aina ensin, on katsottava tappion tullessa peiliin. Vasta sitten tarkastellaan muita muuttujia. Ilolla otankin vastaan puoluehallituksen päätöksen käydä vaalitappioon johtaneet syyt läpi pohjamutia myöten. Toivon rohkeutta kiltin miehen maineessa olevalle Kalliomäelle.
Mitä siellä peilissä sitten näkyy? Putkonen ja Viialainen luomassa ja juonittelemassa työväenliikkeen julkikuvaa, ja vieläpä julkisuudessa! Voisiko sen ällöttävämpää ajatusta olla!? No, voisi. Jos Soinin rivit olisi yhtä sekaisin kuin työväenliikkeessä, Tony Halme olisi saattanut nousta julkisuuteen ääri-oikeiston vaalitaktikkona.
Silti vielä huolestuttavampaa kuin se, että tällaiset herrat pääsevät julkisuuteen vaalitaktikkoina on se että tällaiset herrat OVAT edelleen vaalitaktikkoina. Ei pidä syyttää julkisuutta, tai mainonnan epäonnistumista siitä että se vain paljasti totuuden. Työväenliike haisee tällä hetkellä vanhalta viinalta ja harmaapartaisilta ihmisraunioilta!
Peilissä näkyy myös paljon hyviä, kunnollisia ja kokeneita ihmisiä, mutta väsyneenä. Ei yli 60-vuotiailta ihmisiltä voi enää vaatia nuoren ihmisen kestävyyttä, innovatiivisuutta ja optimistisuutta. Mainonnan rooli on luonnollisesti näistä tehdyistä virheistä ylikorostunut. Vaalitulos tehdään kuitenkin kaduille jalkautumalla ja hyvään vaalitulokseen tarvitaan niin sanotusti otetta ja draivia. Aloittaisinkin syyn etsinnän tukiryhmien ikäjakaumaa tutkimalla.
Mitä muuta siellä peilissä näkyy? Eläkeläisiähän siellä pääosin näkyy ja pieni kourallinen turhautuneita, sliipattuja, kravattikaulaisia nuoria miehiä odottamassa. Ja merkitsevästi, eläkeläiset tekemässä, tanssimassa vielä viimeistä tanssia ja nuoret seinäruusuina, ujoina, kädet selän takana tai taskuissa, ilman pienintäkään elettä hakea tanssiin ketään muuta.
Nuori partasuinen toveri tuli työväentalon vaalinvalvojaisissa pohtimaan vaalitappiota ja toivoi suurimman osan työväenyhdistyksistä lopetettavan, koska ne ovat pystyyn kalkkeutuneita. Mielestäni työväenyhdistykset tulisi vaan kylmästi vallata ihmisillä, jotka vielä neljän vuoden kuluttua ovat hengissä. Ne jotka vallataan säilyvät, muut kuolevat. Se on ihan biologinen fakta. Reilun vuoden päästä on puoluekokous. Se voisi toimia motivaattorina nuoremmille. Tässä on tehtävää myös Kalevi Sorsa Säätiölle, peiliin katsomisesta puheen ollen.
Imago ja vaalien tekeminen on yksi asia, mutta teemat ovat sitten toinen. Suomi vanhenee, suuret ikäpolvet jäävät eläkkeelle. Suomessa on enenevässä määrin yli 60-vuotiaita ääniä. Oli siksi varmasti laskelmoitua ottaa vanhukset puolueen kärkiteemaksi. Lasketaan että aika on nyt eläkeläisten puolueelle kypsä.
Asiassa on kuitenkin sisäinen ristiriita. Yhtäältä eläkeläiset eivät itse koe itseänsä menetetyiksi tapauksiksi, ainoastaan yhteiskunnan tuella elätettäviksi, vaikka sitä mitä suurimmassa määrässä olisivatkin. Siksi eläkeläiset eivät äänestä eläkeläisten puoluetta. Vaan toivovat myös, aivan nuorempien ikäpolvien tavoin, edistyksellisyyttä ja innovatiivisuutta.
Lapsiperheiden asiat ovat usein mummuille ja vaareille paljon enemmän mielenpäällä kuin, että onko vanhainkodin jatkohoidossa tarpeeksi henkilökuntaa. Vanhainkotien hoidon tasosta ovat huolissaan eniten keski-ikäiset pariskunnat, joidenka omat vanhemmat ovat nyt laitostumassa. Vanhustenhoidon tasosta alkaa tällä hetkellä olla huolissaan siis se kaikkein pienin sukupolvi, ei suurin. Näin se menee.
Palveluiden tai hyvinvointiyhteiskunnan puolustaminen yleisemminkin on puolueelle ongelmallista. SDP:sta ja työväenliikkeestä on tullut poliittiset konservatiivit ja hyvinvointiyhteiskunnan muuttamiseen pyrkivistä porvareista liberaalit. Asetelma on meille epäedullinen. Kuka nyt taantumuksellisia haluaisi äänestää? Ei ainakaan vasemmistolaiset. Väittäisin ettei edes eläkeläiset.
Edessä onkin taktiikan täyskäännös tai liikkeen kuolema. Jaakonsaaren tai kolmaslinjalaisten ideologiaa en kannata, mutta liikkeen on nyt otettava aloite itselleen. On luotava visio paremmasta yhteiskunnasta kuin -03 puoluekokouksessa, siis 1903 puoluekokouksessa, ja lähdettävä ajamaan sitä. Tämän vision voisi alkaa vaikka siitä, että suomalainen vuokratyöntekijä ansaitsee 8 tuntisen työpäivän, viikonloppuvapaan ja loman kertymään tekemästään työstä.
Tämä on nyt tiukkaa tekstiä, mutta siihen on syytä. Ensin, aina ensin, on katsottava tappion tullessa peiliin. Vasta sitten tarkastellaan muita muuttujia. Ilolla otankin vastaan puoluehallituksen päätöksen käydä vaalitappioon johtaneet syyt läpi pohjamutia myöten. Toivon rohkeutta kiltin miehen maineessa olevalle Kalliomäelle.
Mitä siellä peilissä sitten näkyy? Putkonen ja Viialainen luomassa ja juonittelemassa työväenliikkeen julkikuvaa, ja vieläpä julkisuudessa! Voisiko sen ällöttävämpää ajatusta olla!? No, voisi. Jos Soinin rivit olisi yhtä sekaisin kuin työväenliikkeessä, Tony Halme olisi saattanut nousta julkisuuteen ääri-oikeiston vaalitaktikkona.
Silti vielä huolestuttavampaa kuin se, että tällaiset herrat pääsevät julkisuuteen vaalitaktikkoina on se että tällaiset herrat OVAT edelleen vaalitaktikkoina. Ei pidä syyttää julkisuutta, tai mainonnan epäonnistumista siitä että se vain paljasti totuuden. Työväenliike haisee tällä hetkellä vanhalta viinalta ja harmaapartaisilta ihmisraunioilta!
Peilissä näkyy myös paljon hyviä, kunnollisia ja kokeneita ihmisiä, mutta väsyneenä. Ei yli 60-vuotiailta ihmisiltä voi enää vaatia nuoren ihmisen kestävyyttä, innovatiivisuutta ja optimistisuutta. Mainonnan rooli on luonnollisesti näistä tehdyistä virheistä ylikorostunut. Vaalitulos tehdään kuitenkin kaduille jalkautumalla ja hyvään vaalitulokseen tarvitaan niin sanotusti otetta ja draivia. Aloittaisinkin syyn etsinnän tukiryhmien ikäjakaumaa tutkimalla.
Mitä muuta siellä peilissä näkyy? Eläkeläisiähän siellä pääosin näkyy ja pieni kourallinen turhautuneita, sliipattuja, kravattikaulaisia nuoria miehiä odottamassa. Ja merkitsevästi, eläkeläiset tekemässä, tanssimassa vielä viimeistä tanssia ja nuoret seinäruusuina, ujoina, kädet selän takana tai taskuissa, ilman pienintäkään elettä hakea tanssiin ketään muuta.
Nuori partasuinen toveri tuli työväentalon vaalinvalvojaisissa pohtimaan vaalitappiota ja toivoi suurimman osan työväenyhdistyksistä lopetettavan, koska ne ovat pystyyn kalkkeutuneita. Mielestäni työväenyhdistykset tulisi vaan kylmästi vallata ihmisillä, jotka vielä neljän vuoden kuluttua ovat hengissä. Ne jotka vallataan säilyvät, muut kuolevat. Se on ihan biologinen fakta. Reilun vuoden päästä on puoluekokous. Se voisi toimia motivaattorina nuoremmille. Tässä on tehtävää myös Kalevi Sorsa Säätiölle, peiliin katsomisesta puheen ollen.
Imago ja vaalien tekeminen on yksi asia, mutta teemat ovat sitten toinen. Suomi vanhenee, suuret ikäpolvet jäävät eläkkeelle. Suomessa on enenevässä määrin yli 60-vuotiaita ääniä. Oli siksi varmasti laskelmoitua ottaa vanhukset puolueen kärkiteemaksi. Lasketaan että aika on nyt eläkeläisten puolueelle kypsä.
Asiassa on kuitenkin sisäinen ristiriita. Yhtäältä eläkeläiset eivät itse koe itseänsä menetetyiksi tapauksiksi, ainoastaan yhteiskunnan tuella elätettäviksi, vaikka sitä mitä suurimmassa määrässä olisivatkin. Siksi eläkeläiset eivät äänestä eläkeläisten puoluetta. Vaan toivovat myös, aivan nuorempien ikäpolvien tavoin, edistyksellisyyttä ja innovatiivisuutta.
Lapsiperheiden asiat ovat usein mummuille ja vaareille paljon enemmän mielenpäällä kuin, että onko vanhainkodin jatkohoidossa tarpeeksi henkilökuntaa. Vanhainkotien hoidon tasosta ovat huolissaan eniten keski-ikäiset pariskunnat, joidenka omat vanhemmat ovat nyt laitostumassa. Vanhustenhoidon tasosta alkaa tällä hetkellä olla huolissaan siis se kaikkein pienin sukupolvi, ei suurin. Näin se menee.
Palveluiden tai hyvinvointiyhteiskunnan puolustaminen yleisemminkin on puolueelle ongelmallista. SDP:sta ja työväenliikkeestä on tullut poliittiset konservatiivit ja hyvinvointiyhteiskunnan muuttamiseen pyrkivistä porvareista liberaalit. Asetelma on meille epäedullinen. Kuka nyt taantumuksellisia haluaisi äänestää? Ei ainakaan vasemmistolaiset. Väittäisin ettei edes eläkeläiset.
Edessä onkin taktiikan täyskäännös tai liikkeen kuolema. Jaakonsaaren tai kolmaslinjalaisten ideologiaa en kannata, mutta liikkeen on nyt otettava aloite itselleen. On luotava visio paremmasta yhteiskunnasta kuin -03 puoluekokouksessa, siis 1903 puoluekokouksessa, ja lähdettävä ajamaan sitä. Tämän vision voisi alkaa vaikka siitä, että suomalainen vuokratyöntekijä ansaitsee 8 tuntisen työpäivän, viikonloppuvapaan ja loman kertymään tekemästään työstä.
keskiviikko 14. maaliskuuta 2007
Nokian yt-neuvottelut
Istuin eilen Nokialaisten kanssa iltaa. Vanha perinne, jota olen harrastanut kymmenisen vuotta. Teemani kavereille on aina ollut että hulluja ovat, etteivät järjestäydy. Vuonna 2004 lopussa ammattiliitoissa oli yli 2 miljoonaa jäsentä. Järjestäytymisaste oli siten opiskelijat, eläkeläiset, yrittäjät ja muut erityisryhmät pois jättäen tasan 69% (Ahtiainen, Lasse: Palkansaajien Järjestäytyminen vuonna 2004, MOL 2004). Nokialaisten järjestäytymisaste on selkeästi alempi. Ylemmät toimihenkilöt Nokialla eivät ole vuosien mittaan kokeneet olevansa ”työläisiä” tai ”duunareita” sanan vanhakantaisessa merkityksessä.
Eilen ei enää tarvinnut nostaa teemaa uudestaan esille. Tuska oli käsin kosketeltava nyt yt-neuvotteluiden alla. Keskustelu lähti Mikko Rönnholmin jo aiemmin pitämästä puheenvuorosta johon palattiin viime sunnuntain Hesarissa (HS 11.3.2007 E2). Naantalilainen Rönnholm ehdotti pari vuotta sitten, että väkeä irtisanovien yritysten johdoille ei maksettaisi optioita. Irtisanomiset tunnetusti nostavat hetkellisesti yrityksen osakkeen kurssia ja siten epäreiluja optiovoittoja johdolle. Ilmiö ajaa ns. kvartaalitalouteen ja siten on yhteiskunnalle erittäin haitallista. Yrityksien eduksikaan tätä ilmiötä ei voi laskea. Voitot menevät spekulanttien taskuun eivät investointeihin.
Nokialla työskentelevien ystävieni mielestä Nokia on huippu esimerkki siitä, miten kaikkien aikojen tulosta tekevä yritys ei sitoudu Suomen lakiin ja pyrkii irtisanomaan työläisiä samaan aikaan kun johtajat käärivät huimia optioita. Bonus-palkkojen poistaminen aikana jolloin irtisanotaan, on ymmärrettävää, mutta miten ylimmän johdon palkitseminen voi jäädä? Suu suppua myöden sano, jos on pula-aika, mutta tässä tapauksessa oma suu on pussin suuta lähempänä.
Mielenkiintoista oli myös kuulla ainakin minulle uudesta globalisaation ja erityisesti euro-alueen ilmiöstä, eli irtisanomis-shoppaamisesta. Saksassahan on tunnetusti työväenliike saanut hyvän irtisanomissuojan työläisille aikaiseksi. Suomessa taas on ajettu ”työelämän joustoja” jo 90-luvun porvarihallituksesta asti. Elinkeinoelämä on hyvin saanut jotkut demaritkin uskoteltua siitä, että joustoilla voidaan varmistaa hyvä talouskasvu kunhan koko kansantaloudessa työpaikkoja riittää. Nyt vaan ongelmaksi on kasvanut ns. Irlannin malli, jossa talouskasvu jatkuu mutta pitkäaikaistyöttömyys kaivautuu poteroihinsa. On työvoimapula ja työttömyyttä samaan aikaan.
Nokialaisten päällimmäisenä huolena oli kuitenkin Siemens fuusio ja sen kautta tulevat paljon puhutut irtisanomiset, nyt käytävien yt-neuvotteluiden päälle. Saksalaisia on vaikeampi irtisanoa kuin Suomalaisia, kolahtaako siis fuusion kautta tulevat irtisanomiset juuri Nokia Networksille ja vanhat Siemensin työntekijät Saksassa saavatkin pitää työpaikkansa?
Suomi, maailman kilpailukykyisin maa!
Onko tämä myös malli tulevaisuuden Euroopalle? Yritykset kilpailuttavat osavaltioita verojen alhaisuudesta ja työllisyysturvan heikkoudesta. Kuulostaa kovasti siltä keskustelulta, jota käytiin Yhdysvalloissa 90-luvun lopulla. Yliopisto-osavaltioni New York oli silloin helisemässä kun naapuriosavaltiot alensivat sekä arvonlisä- että yritysverotusta. Yritykset siirtyivät, työpaikat siirtyivät ja tunnetusti joustoihin tottunut amerikkalainen duunari siirtyi työn perässä. Ei se mikään sattuma ole, että Amerikassa on maailman ylivoimaisesti suurimmat väliaikaisen asumisen asuma-alueet ja omistusasunnot ovat vain ylemmän keskiluokan harrastus. Suurin osa kansasta elää vuokralla.
Taidankin tästä lähteä taas ensiasuntoni parkettia laittamaan! Pysyy tulevaisuudenkuva hieman valoisampana…
Eilen ei enää tarvinnut nostaa teemaa uudestaan esille. Tuska oli käsin kosketeltava nyt yt-neuvotteluiden alla. Keskustelu lähti Mikko Rönnholmin jo aiemmin pitämästä puheenvuorosta johon palattiin viime sunnuntain Hesarissa (HS 11.3.2007 E2). Naantalilainen Rönnholm ehdotti pari vuotta sitten, että väkeä irtisanovien yritysten johdoille ei maksettaisi optioita. Irtisanomiset tunnetusti nostavat hetkellisesti yrityksen osakkeen kurssia ja siten epäreiluja optiovoittoja johdolle. Ilmiö ajaa ns. kvartaalitalouteen ja siten on yhteiskunnalle erittäin haitallista. Yrityksien eduksikaan tätä ilmiötä ei voi laskea. Voitot menevät spekulanttien taskuun eivät investointeihin.
Nokialla työskentelevien ystävieni mielestä Nokia on huippu esimerkki siitä, miten kaikkien aikojen tulosta tekevä yritys ei sitoudu Suomen lakiin ja pyrkii irtisanomaan työläisiä samaan aikaan kun johtajat käärivät huimia optioita. Bonus-palkkojen poistaminen aikana jolloin irtisanotaan, on ymmärrettävää, mutta miten ylimmän johdon palkitseminen voi jäädä? Suu suppua myöden sano, jos on pula-aika, mutta tässä tapauksessa oma suu on pussin suuta lähempänä.
Mielenkiintoista oli myös kuulla ainakin minulle uudesta globalisaation ja erityisesti euro-alueen ilmiöstä, eli irtisanomis-shoppaamisesta. Saksassahan on tunnetusti työväenliike saanut hyvän irtisanomissuojan työläisille aikaiseksi. Suomessa taas on ajettu ”työelämän joustoja” jo 90-luvun porvarihallituksesta asti. Elinkeinoelämä on hyvin saanut jotkut demaritkin uskoteltua siitä, että joustoilla voidaan varmistaa hyvä talouskasvu kunhan koko kansantaloudessa työpaikkoja riittää. Nyt vaan ongelmaksi on kasvanut ns. Irlannin malli, jossa talouskasvu jatkuu mutta pitkäaikaistyöttömyys kaivautuu poteroihinsa. On työvoimapula ja työttömyyttä samaan aikaan.
Nokialaisten päällimmäisenä huolena oli kuitenkin Siemens fuusio ja sen kautta tulevat paljon puhutut irtisanomiset, nyt käytävien yt-neuvotteluiden päälle. Saksalaisia on vaikeampi irtisanoa kuin Suomalaisia, kolahtaako siis fuusion kautta tulevat irtisanomiset juuri Nokia Networksille ja vanhat Siemensin työntekijät Saksassa saavatkin pitää työpaikkansa?
Suomi, maailman kilpailukykyisin maa!
Onko tämä myös malli tulevaisuuden Euroopalle? Yritykset kilpailuttavat osavaltioita verojen alhaisuudesta ja työllisyysturvan heikkoudesta. Kuulostaa kovasti siltä keskustelulta, jota käytiin Yhdysvalloissa 90-luvun lopulla. Yliopisto-osavaltioni New York oli silloin helisemässä kun naapuriosavaltiot alensivat sekä arvonlisä- että yritysverotusta. Yritykset siirtyivät, työpaikat siirtyivät ja tunnetusti joustoihin tottunut amerikkalainen duunari siirtyi työn perässä. Ei se mikään sattuma ole, että Amerikassa on maailman ylivoimaisesti suurimmat väliaikaisen asumisen asuma-alueet ja omistusasunnot ovat vain ylemmän keskiluokan harrastus. Suurin osa kansasta elää vuokralla.
Taidankin tästä lähteä taas ensiasuntoni parkettia laittamaan! Pysyy tulevaisuudenkuva hieman valoisampana…
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)