tiistai 13. toukokuuta 2008

Rasisti on reppana


Rasisti on reppana – kampanja on Suomen Palloliiton yhdenvertaisuushankkeen päälle rakennettu näkyvyyskampanja, jonka tavoitteena on tukea jo olemassa olevaa rasismin vastaista koulutustyötä kaikille Suomen jalkapallotoimijoille. Hankkeen tavoitteena on tehdä rasismin vastaisesta teemasta pysyvä lisä kaikkeen Suomen Palloliiton ja sen piirien koulutuksiin ja sitä kautta vaikuttaa jatkuvasti Palloliiton 1050 seuran kenttään. Hanke on kolmevuotinen ja kestäviä tuloksia mitataan vuonna 2010. Suomen Palloliitolla on 115 000 lisenssin maksanutta jäsentä ja jalkapallotoimijoita lasketaan olevan vähintään puoli miljoonaa toimijaa. Jalkapalloperheellä todella on merkitystä Suomalaisen yhteiskunnan kehittäjänä.

Ensin on kuitenkin pantava oma talo kuntoon ennen kuin lähdetään rinta rottingilla muualle neuvomaan. Yhdenvertaisuushanke aloitti toimintansa vuoden 2006 lopulla ja keskittyi ensimmäisenä toimintavuotenaan rasismi-selvityksen tekemiseen Suomalaisessa jalkapallossa. Tiedettiin että rasismia kyllä on Suomessa, mutta sitä ei vielä tiedetty onko sitä, ja jos on niin kuinka paljon, ja missä sitä on Suomalaisessa jalkapallossa. Arvailuja ja väitteitä asiasta kyllä riitti.

147 ottelua ja muutama sata erotuomariraporttia seurattiin ja evaluoitiin vuoden aikana. Usealle sadalle erotuomarille tehtiin lisäksi asennekysely Suomen Poliisin ja Helsingin Yliopiston teettämän mallin mukaisesti. Erotuomareille annetaan myös mahdollisuus raportoida asiasta tarkemmin. Tulokset olivat pysähdyttäviä. Ongelmaa on enemmän kuin luultiin ja nimenomaan ruohonjuuritasolla. Selkeästi oli havaittavissa, että mitä alemmaksi divaritasoa mennään, sen suuremmaksi ongelmat kasvoivat. Helsingin ja Uudenmaan piirin viitosdivarissa voidaan katsoa olevan ongelmaa yli 13 -kertaisesti liigatasoon verrattaessa. Onneksi Suomalaisista fani-katsomoista ei kuitenkaan löytynyt yhtä suurta ongelmaa kuin mitä pohjoismaalaiset veljemme joutuvat kokemaan. Asian kanssa kannattaa olla kuitenkin varuillaan.

Korkeimmille divaritasoille noustaessa säännöt olivat selkeämmin ymmärretty ja kilpailu kovempaa, joten kaikkiin typeryyksiin ei vain ole niin paljon varaa. Aladivareissa on lisäksi enemmän niin sanottuja etnispohjaisia joukkueita, joukkueita jotka ovat rakentuneet vain yhtä etnistä ryhmää edustavista pelaajista. Jonkinmoinen ongelma sekin, vaikka ehkä se kertoo enemmän siitä että jo olemassa olevat seurat eivät vielä ole osanneet ottaa kaikenvärisiä futareita osaksi toimintaansa.

Rasismi on paitsi jalkapallon sääntöjen vastaista, myös rikos Suomen laissa. Siinä mielessä myös rasismilla syyttely on rikoksesta syyttelyä. Toisaalta jalkapallo on usein maahanmuuttajan ensimmäinen integroija Suomalaiseen yhteiskuntaan, se ensimmäinen tuttu asia täysin muuten vieraassa ympäristössä. Jalkapallon kasvu lajina Suomessa onkin vahvasti liittynyt siirtolaisten määrän kasvuun myös Suomessa aivan kuten muualla Euroopassa. Fiksut seurat kuten TamU ja HJK, tai pienemmistä esimerkkinä vaikka Närpes Kraft FF, ovatkin ottaneet kasvusta osansa. Työ monikulttuuristen futaajien integroimisesta vaatii kuitenkin osaamista ja siihen Suomen Palloliitto rakentaa valmentajille, seurajohtajille, erotuomareille ja muille jalkapallotoimijoille työkaluja. Palloliiton tavoitteena on rakentaa jalkapallosta selkeästi suurin laji suomessa ja kasvaa 5 % vuodessa siten että meitä lisenssillä futaajia on hiukan reilun kymmenen vuoden päästä vuonna 2020 yli 250 000.

Shefki Kuqi, Hetemaj’in veljekset, Eremenkot ja nyt viimeisimmin vaikka Nicholas Otaru ovat maajoukkuejalkapalloa seuraaville tuttuja nimiä ja hieno osoitus siitä mitä Suomessa jalkapallon saralla osataan. Suomalainen jalkapallo on pitkään osannut löytää voimaa monikulttuurisuudesta, aina A-maajoukkuetasolle asti. Parhaat pelaa ja parhaat valitaan uskontoon, rotuun tai etniseen taustaan katsomatta. Se on ainut tapa Suomalaisen jalkapallonkin menestyä. Rasisti vaan on reppana.

Suomen Palloliiton yhdenvertaisuushanke kiertää tämän vuoden aikana kouluttamassa paitsi useita satoja erotuomareita, valmentajia ja seurajohtajia suoraan, niin myös 12 piirin kautta koko Suomalaisen jalkapallokentän. Viestin viemisen vahvistamiseksi tehdään myös TV-kampanjaa YLE:n ja omien maajoukkuetähtiemme avulla, luodaan Veikkausliigan ja liiga-seurojen avulla 28 tapahtumaa kesän sarjakierroksille, näytään muissakin urheilutapahtumissa ja kruununa pohjalla ollaan kaikin mahdollisin tavoin näkyvillä Suomessa pidettävissä UEFA Women’s EURO2009 kisoissa. Tampereellakin ollaan ja näytään varmasti toistakymmentä kertaa ennen kuin hanke 2009 vuoden loppuun mennessä päättyy. Mielenkiintoista ja hauskaa tulee varmasti olemaan kaikilla, ja jos reppanoita näkyy, ymmärretään heitä ja ohjataan fiksummalle tielle. Ihmisiä ne rasistitkin on ;-)

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Rasismi on paitsi jalkapallon sääntöjen vastaista, myös rikos Suomen laissa.

Minkä pykälän mukaan rasismi on rikos? Käsittääkseni laki ei tällä hetkellä tunne ajatusrikoksia.

Anonyymi kirjoitti...

http://www.hs.fi/urheilu/artikkeli/Jalkapalloturnaus+keskeytettiiin+tappelun+vuoksi+Kuopiossa/1135236408475

Anonyymi kirjoitti...

Minkä pykälän mukaan rasismi on rikos?

Nimenomaan. Suomessa on yhä mielipiteenvapaus ja siihen kuuluvat myös "väärät" mielipiteet niin kauan kuin niillä ei syyllistytä herjaukseen/kunnianloukkaukseen tms. Laissa on kyllä syrjintäsäännökset ja miten niitä tulee noudattaa. Blogin pitäjän kannattaisi erottaa toisistaan myös perusteeton ja perusteltu kritiikki maahanmuuttoa kohtaan. Edellinen on rasismia ja jälkimmäinen laillista sananvapauden käyttöä (tai "väärä" mielipide).

Ihminen on luonnostaan epäluuloinen kaikkea vierasta kohtaan ja täysin erilaisesta kulttuuripiiristä (vaikka nyt esimerkiksi pohjoisafrikasta) tuleva ihminen ei todellakaan ole pelkkä "mahdollisuus". Myös maahanmuuttajien täytyy osoittaa, että he kunnioittavat isäntämaan tapoja ja kulttuuria. Ylhäältäpäin puolipakolla syötetty asennekasvatus ("väärät" mielipiteet...) vain ärsyttää ja saa aikaan vastareaktion. Kuten tämän postauksen.