maanantai 25. tammikuuta 2010

Miss Suomi

Kirjoitan tätä missikisojen aattona, luettuani Hesarin kolumnin ja feministi-lehti Tulvan päätoimittajan inspiroimana. Kaikkea en ymmärtänyt mitä hän kirjoitti, mutta viisailta ja punnituilta sanoilta ne vieraatkin lauseet näytti. Missikisat ja niiden kritiikki ovat tietysti hänen osaamisensa ydinaluetta. Yksi lause jäi erityisesti soimaan niin, että sormet hakivat näppäimistölle,

”Joukossa tuntuu joka vuosi olevan joku koulukiusaaja, myymälävaras, nisti tai tuleva alastonmalli. Ja miksi ei olisi? Missitarjokkaat tulevat pääosin lähiöistä, maalta tai maahanmuuttajien parista. Ei siellä mitään parhaiden perheiden eliittikoulut käyneitä tyttäriä näy.”

Osuvasti sivallettu.

Liityin viime vuonna kahteen facebook-ryhmään, jossa fanitettiin jotain maahanmuuttajaryhmän missikandidaattia. Ensimmäinen niistä oli Lontoossa ja toinen Yhdysvalloissa, muistaakseni New Yorkissa. Eurooppaan ja Amerikkaan muuttaneet maahanmuuttajakaverit, jotka tunsin Afrikasta, kutsuivat minut niihin ja liityin.

Missikulttuuri elää ja voi erittäin vahvasti kehitysmaissa. Intiassa missit tai Bollywood –tähdet saavat kansan parissa palvotun kohtelun ja sponsorirahat tekevät heistä usein miljonäärejä. Latinalaisessa Amerikassa missi-kulttuuri on verrattavissa ainoastaan kotoiseen lätkätähtien fanitukseen omine TV-kanavineen ja makasiini-ohjelmineen, ja ainakin Saharan-eteläpuolisessa Afrikassa missit ovat valtavia mega-tähtiä. Itse asiassa, en tunne yhtään Afrikkalaista yliopistoa, jossa ei olisi missikisoja kerran vuodessa. Ne ovat yleensä vuoden päätapahtuma ja valtava karnevaali. Kehitysmaissa tunnetaan myös suurta ylpeyttä siitä, että juuri heillä missikisat järjestetään huomattavasti suuremmalla budjetilla ja hienommin kuin niin sanotussa ”ensimmäisessä” maailmassa.

Ei olekaan siksi kovin ihmeellistä siksi, että viime vuonna pidettiin myös ensimmäiset Miss Africa –Finland kilpailut. Malli on suoraan maahanmuuttajien parista Englannista, Ranskasta, Yhdysvalloista tai muualta Euroopasta missä maahanmuutto on ollut jo pitempiaikainen ilmiö. Maahanmuuttajat paketoivat oman elämäntapansa tänne kylmään ja pimeään Pohjolaan ilman ulkoisia vaikuttimia, kun integraatiota, assimilaatiota, kotoutumista tai muutakaan valtaväestöön sekoittumista ei tapahdu. Ollaan kuin vierastyöläisiä vieraalla maalla ja kaikki odottavat lopulta pääsevänsä takaisin kotiin. Sama sitten rakentaa omaa elämää riippumatta siitä mitä ympärillä muuten tapahtuu. Valtaväestö voi elää omaa elämäänsä, eletään me omaamme, ajattelevat monet tuntemani maahanmuuttajat. Malli sopii myös monelle jurolle tonyhalmeita fanittaville suomalaiselle.

Eriskummallisinta tässä perussuomalaisessa kehityksessä on kuitenkin, että kukkahattu-hipit ja useat ministeriöiden monikulttuurisuutta työkseen edistävät virkamiehet tukevat myös tätä linjaa. Moni valistunut suomalainen maahanmuuton asiantuntija tai monikulttuurisuus-hankkeita rahoittava virkamies on sitä mieltä, että on hyvä kaikille että maahanmuuttajat saavat tehdä omaa kulttuurituotantoa ainoastaan omalle väestölleen. Parhaimpana tai pahimpana esimerkkinä missikisojen ohessa on Eurovision tai Ourvision –laulukilpailut tai maahanmuuttajien omat urheiluseurat, joita perustetaan kun perinteisiin seuroihin ei pääse. Suomi on nykyään rakennettu niin, että jotkut aktiviteetit on tarkoitettu vain suomalaisille ja toiset vain maahanmuuttajille. Ja valtio tukee. Hyvä että pysyvät rodut erillään. Punaniskat ja kukkahattuhipit ovat asiasta samaa mieltä.

Missikisoista Tulva-lehden päätoimittaja Anne Moilanen osui Helsingin Sanomissa naulan kantaan. Missit todella tulevat Helsinkiläisen keskusta-älymystön ulkopuolelta maalaisista, lähiöistä tai maahanmuuttajista – Suomen kehitysmaista. Voitaisiinko tästä vetää siis johtopäätös, mitä köyhempi maa tai alue missä elää sen vahvemmin elävä missi-kulttuuri?
Viitisentoista vuotta sitten Yhdysvalloissa elettyäni kehittelin sellaista teoriaa, että mitä suuremmat tuloerot sen kehittymättömämpi maa. Köyhimmistä köyhimmissäkin maissa kun elää myös super-rikkaiden yläluokka. Itse asiassa mitä köyhempi maa sen rikkaampi yläluokka on. Siksi vakaassa uskossa teoriaani kirjoitin silloin muistaakseni, että suomalaista kehitysapua pitäisi saada myös jenkkeihin, jos sitä pitää Etelä-Afrikkaankin antaa. Kummallakin maalla kyllä on mistä ottaa elättääkseen maansa köyhät, mutta valinta ylläpitää valtavia tuloeroja estävät kehityksen. Amerikan Yhdysvalloissa oli siellä eläessäni asunnottomia yli Suomen ja Ruotsin yhteenlasketun väestön verran. Etelä-Afrikassa taas elää 4,4 miljoonaa ihmistä YK:n Human Development Indexin mukaan Luxenburgin keskiarvoa korkeammalla elintasolla. Tuntui hiukan uskomattomalta, Suomessa, eteläisessä Afrikassa sekä Yhdysvalloissa asuneelle, että Suomi aloitti 90-luvulla kehitysyhteistyön Etelä-Afrikan kanssa. Puhtaan kaupallisen yhteistyön olisin kyllä ymmärtänyt.

Mutta liittyvätkö missikisat väistämättömästi ainoastaan siis kehittymättömään maailmaan, kolmanteen maailmaan kuten valtiotieteilijät menneinä vuosikymmeninä sanoivat? Eikö vahva missi-kulttuuri Suomessakin kuulu niille vuosikymmenille, jolloin Suomi oli vielä kehitysmaa? Voisiko tätä vanhaa teoriaani nyt liittää sitten myös macho-kulttuuriin, johon missikisat tärkeänä osana kuuluu?

Mitä kehittymättömämpi maa tai alue missä elää, sen machompi kulttuuri – sen vakavammin otettavat missikisat.

Todistakaa toisin.

Ps. Mutta onko Suomikin repeytynyt kahtia rikkaisiin ja köyhiin niin kuin jenkkilässä tai Etelä-Afrikassa? Onko meillä ainoastaan vain eliittikoulujen sivistyneistö ja loput kansasta eli juntit? Missikisoja kuulemma katsoo tänäänkin lähes miljoona suomalaista.

Ei kommentteja: