Istuin eilen Nokialaisten kanssa iltaa. Vanha perinne, jota olen harrastanut kymmenisen vuotta. Teemani kavereille on aina ollut että hulluja ovat, etteivät järjestäydy. Vuonna 2004 lopussa ammattiliitoissa oli yli 2 miljoonaa jäsentä. Järjestäytymisaste oli siten opiskelijat, eläkeläiset, yrittäjät ja muut erityisryhmät pois jättäen tasan 69% (Ahtiainen, Lasse: Palkansaajien Järjestäytyminen vuonna 2004, MOL 2004). Nokialaisten järjestäytymisaste on selkeästi alempi. Ylemmät toimihenkilöt Nokialla eivät ole vuosien mittaan kokeneet olevansa ”työläisiä” tai ”duunareita” sanan vanhakantaisessa merkityksessä.
Eilen ei enää tarvinnut nostaa teemaa uudestaan esille. Tuska oli käsin kosketeltava nyt yt-neuvotteluiden alla. Keskustelu lähti Mikko Rönnholmin jo aiemmin pitämästä puheenvuorosta johon palattiin viime sunnuntain Hesarissa (HS 11.3.2007 E2). Naantalilainen Rönnholm ehdotti pari vuotta sitten, että väkeä irtisanovien yritysten johdoille ei maksettaisi optioita. Irtisanomiset tunnetusti nostavat hetkellisesti yrityksen osakkeen kurssia ja siten epäreiluja optiovoittoja johdolle. Ilmiö ajaa ns. kvartaalitalouteen ja siten on yhteiskunnalle erittäin haitallista. Yrityksien eduksikaan tätä ilmiötä ei voi laskea. Voitot menevät spekulanttien taskuun eivät investointeihin.
Nokialla työskentelevien ystävieni mielestä Nokia on huippu esimerkki siitä, miten kaikkien aikojen tulosta tekevä yritys ei sitoudu Suomen lakiin ja pyrkii irtisanomaan työläisiä samaan aikaan kun johtajat käärivät huimia optioita. Bonus-palkkojen poistaminen aikana jolloin irtisanotaan, on ymmärrettävää, mutta miten ylimmän johdon palkitseminen voi jäädä? Suu suppua myöden sano, jos on pula-aika, mutta tässä tapauksessa oma suu on pussin suuta lähempänä.
Mielenkiintoista oli myös kuulla ainakin minulle uudesta globalisaation ja erityisesti euro-alueen ilmiöstä, eli irtisanomis-shoppaamisesta. Saksassahan on tunnetusti työväenliike saanut hyvän irtisanomissuojan työläisille aikaiseksi. Suomessa taas on ajettu ”työelämän joustoja” jo 90-luvun porvarihallituksesta asti. Elinkeinoelämä on hyvin saanut jotkut demaritkin uskoteltua siitä, että joustoilla voidaan varmistaa hyvä talouskasvu kunhan koko kansantaloudessa työpaikkoja riittää. Nyt vaan ongelmaksi on kasvanut ns. Irlannin malli, jossa talouskasvu jatkuu mutta pitkäaikaistyöttömyys kaivautuu poteroihinsa. On työvoimapula ja työttömyyttä samaan aikaan.
Nokialaisten päällimmäisenä huolena oli kuitenkin Siemens fuusio ja sen kautta tulevat paljon puhutut irtisanomiset, nyt käytävien yt-neuvotteluiden päälle. Saksalaisia on vaikeampi irtisanoa kuin Suomalaisia, kolahtaako siis fuusion kautta tulevat irtisanomiset juuri Nokia Networksille ja vanhat Siemensin työntekijät Saksassa saavatkin pitää työpaikkansa?
Suomi, maailman kilpailukykyisin maa!
Onko tämä myös malli tulevaisuuden Euroopalle? Yritykset kilpailuttavat osavaltioita verojen alhaisuudesta ja työllisyysturvan heikkoudesta. Kuulostaa kovasti siltä keskustelulta, jota käytiin Yhdysvalloissa 90-luvun lopulla. Yliopisto-osavaltioni New York oli silloin helisemässä kun naapuriosavaltiot alensivat sekä arvonlisä- että yritysverotusta. Yritykset siirtyivät, työpaikat siirtyivät ja tunnetusti joustoihin tottunut amerikkalainen duunari siirtyi työn perässä. Ei se mikään sattuma ole, että Amerikassa on maailman ylivoimaisesti suurimmat väliaikaisen asumisen asuma-alueet ja omistusasunnot ovat vain ylemmän keskiluokan harrastus. Suurin osa kansasta elää vuokralla.
Taidankin tästä lähteä taas ensiasuntoni parkettia laittamaan! Pysyy tulevaisuudenkuva hieman valoisampana…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti