Johtaja Pratesi neuvoi, ohjasi, käski ja painosti kirjoittamaan taustoja itsestäni tarinan muotoon nettisivuillemme. Pitäähän sitä uuden työntekijän jotain itsestään kertoa. Ensireaktio oli tietenkin asian lykkääminen, kieltäminen ja unohtaminen. Harvoinhan sitä suomalaismies itsestään haluaa kertoa. Se on vaan meidän kulttuurimme lähtökohta, että suomalaismies ei puhu eikä pussaa. Teot saavat puhua puolestaan, perkele, ja jos et usko niin mökötän vuoden!
Kulttuurien väliset erot ovatkin ne ensimmäiset asiat, jota tässä uudessa työssä täytyy oppia ottamaan huomioon. Koripallolla päähän, rillit solmuun ja ventti nenänjuureen opettaa paitsi itsehillintää niin myös ymmärtämään kuinka haasteellista työ monikulttuuristen lasten parissa saattaa olla. Kävi nimittäin niin, että jo toisella koriskerhon vetämiskerrallani en yksinkertaisesti pystynyt pitämään pariakymmentä 4-6. luokkalaista poikaa järjestyksessä ja nenänvarsihan siinä kärsi. Se on vaan niin, että kodin, koulun, suomalaisen yhteiskunnan ja vanhempien alkuperäismaan tänne siirretyn kulttuurin välisissä paineissa nuorella ihmisellä on navigoimista. Oikein ja väärän erottelu, ja kulttuurien normit ovat erilaisia. Säännöt myös muuttuvat eri sosiaalisissa paineissa, sehän on ihan normaalia. Toisaalta nuorelle ihmiselle tärkeintä olisivat selkeät ohjenuorat elämässä selviämiselle.
Kymmenisen vuotta Afrikan ja Amerikan mantereella on opettanut paljon monikulttuurisuudesta ja maahanmuuttajana olemisesta, tarinoita riittää. Matkoilta mukaan liittyi myös monikulttuurinen perhe, jonka antama oppi ei tunnu loppuvan koskaan. 2000-luvun Suomi on kovin erilainen kuin maailmalle lähdin 90-luvulla, muutos on ollut nopeaa. Kysymys: kuinka monessa Helsingin ala-asteessa on enemmän monikulttuurisia oppilaita kuin suomalaisen taustan omaavia oppilaita? Vastaus: todella monessa. Meidän Equal Rights and Empowerement –hankkeessamme niitä on seitsemän.
Samoin kuin kulttuurit, myös yhteiskunta, muuttuu sosiaalisten paineiden voimasta. Sekin on normaalia. Haasteemme onkin ohjata kehitystä oikeaan suuntaan. Globalisaatiota emme voi, pysty tai haluakaan pysäyttämää. 90-luvulla olin Amnesty Internationalin Suomen osaston hallituksessa ja mieleen jäi neuvottelumme Suomen Poliisin kanssa Hakunilan uusnatsien ja somalien välisissä selkkauksissa. Poliisi joutui silloin kääntymään kolmannen sektorin puoleen, kun ei aluksi ollut osannut toimia asiassa ammattimaisesti. Sittemmin Suomen Poliisin käyttäytymisestä näissä asioissa on kehittynyt oikein vientituote. Toimin Ulkoasiainministeriön puolesta rahoittajaosapuolena mm. hankkeessa, jossa Suomen Poliisi opetti konfliktinehkäisyä Namibian Poliisille. Siinä sai silloin syystäkin olla ylpeä suomalaisuudesta. Viime vuonna poliisi oli mukana rakentamassa 09 Helsinki Human Rights:in rasismin vastaista All-Stars peliä. Paljon on menty eteenpäin. Kolmannella sektorilla on kuitenkin edelleen sekä pro-aktiivinen että reaktiivinen rooli näissä asioissa.
Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu vahva oikeudenmukaisuuden ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan ylläpitämisen kulttuuri. Ehkä se tulee historiastamme sorrettuna kansana tai yleensä vain siitä, että olemme pieni vähemmistö täällä Euroopan reunamalla. Suomalaisille on aina ollut luonnollista ajaa tasa-arvoista kohtelua ja tasa-arvoisia mahdollisuuksia kaikille. Kirkko ja työväenliike ovat eläneet vahvasta solidaarisuuden tunteestamme. Olimme toisena maailmassa antamassa naisille äänioikeutta, Ahvenanmaalle haettiin Kansainliitosta autonomista asemaa, ruotsinkielisen vähemmistön asema on aina haluttu suojata. Edellä käymisen esimerkkejä löytyy monia. Olemme tottuneita myös muutokseen. Olemmehan yksi maailmanhistorian nopeimmin kehittyneistä maista. Syntymävuotenani 1973 Suomen bruttokansantuote kansalaista kohden oli pienempi kuin Argentiinalla. Nyt kolmekymmentä vuotta myöhemmin olemme yksi maailman rikkaimmista maista. Miksemme siis nyt osaisi muuttua maailman mukana? Mielestäni meillä on siihen loistavat mahdollisuudet. Nykyään rikkaita maita ovat ne, jotka osasivat ja joilla oli mahdollisuudet muuttua teollisen vallankumouksen aikaan. Tulevaisuuden menestyjät ovat niitä, jotka osaavat kääntää tämän nyt käytävän vallankumouksen edukseen.
Integroimiseen eli tasavertaiseen yhdessä elämiseen, ei kulttuurien sulautumiseen, pyritään myös 09 HHR:n työssä. On jotenkin ihan klisee sanoa kuinka monikulttuurisuus rikastuttaa meitä, mutta onhan se niin ettei lintukotomme enää kestä ellemme avaudu. Ja toisaalta ei tässä pidä kantapäilläkään olla torjumassa vain kaikkea pahaa mitä hyvinvointiyhteiskunnallemme tapahtuu, vaan pitäisi kehittää ja katsoa tulevaisuuteen toimivia malleja. Sisäasiainministeriö esimerkiksi on ihan hakoteillä maahanmuuttopolitiikkansa kanssa, kun rajoja yritetään tilkitä kaikin mahdollisin ja mahdottominkin tavoin. Itse toivottaisin kaikki maailman ihmiset tervetulleiksi maksamaan veroja ja rakentamaan parempaa Suomea. Työperäinen siirtolaisuus pitäisi saada kasvuun. Meillä on jo nyt yhteiskuntamme kriittisimmillä aloilla työvoimapula ja maakunnat toivovat yrittäjiä ja veroäyrin maksajia. Pakolaisten auttamiseenkin, joka on muuten ihan eri asia kuin siirtolaisuus, meillä on varaa vähintään siinä missä muilla pohjoismaillakin. Kyllä me osaamme vaikka vaikeittenkin tapauksien integroimisen.
Työ aikuisille ja aktiivinen vapaaehtoistoiminta lapsille ovat paras tapa integroitua Suomalaiseen yhteiskuntaan. Kunhan pelisäännöt pidetään reiluina, yhteisillä pelisäännöillä kasvaa molemmin puoleinen luottamus ja integraatiota syntyy kuin luonnostaan. Tähän työhön 09 Helsinki Human Rights –säätiöllä tähdätään.
Elämä on parasta huumetta, eikun… liikunta on parasta huu… eikun liikunnalla mukaan meidän juttuun… eikun… Kuka keksii paremman sloganin? Kohta jyrähtää taas Pratesin 86 -kiloinen basso, ”missä markkinointi- ja sponsorinhakusuunnitelma?!”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti