Rasistit on reppanoita

Olen tässä bloggaus-laiskuuttani ryhtynyt vaivihkaa siirtämään eri julkaistuja juttujani blogeiksi. Tämä oheinen juttu julkaistaan Jalkapallon Pelaajayhdistyksen jäsenlehdessä - Players'issä. Aika väkisin väännetty, mutta jotain piti yrittää sanoa vielä aika pahasti vaiheessa olevasta rasismin vastaisesta hankkeestamme... Enjoy, or not!

----------------

Suomen Palloliitto aloitti tämän vuoden alusta suvaitsevaisuuden puolesta, rasismia vastaan – hankkeensa tutkimalla mitä suomalaisilla jalkapallokentillä tapahtuu. Faktoihin perustuen on helpompi rakentaa koulutusta, on parempi tutkia ennen kuin neuvotaan uusia toimintamalleja. On parempi tietää ennen kuin käsitellään herkkää aihetta.

Hanketta suunnitellessa tiedettiin, että rasismia esiintyy Suomessa yleensä mutta faktaa suomalaisesta jalkapallosta ei ollut. Nyt 120 ottelun seuraamisen jälkeen tiedetään, että sitä kasvavassa määrin esiintyy valitettavasti myös jalkapallossa. Ei vielä paljon, mutta suunta on huolestuttava ja enimmäkseen sitä esiintyy aladivisioonatasolla. Fiksummat pelaajat osaavat yleensä myös käyttäytyä fiksummin ja kilpailun kovetessa rasismiin ei yleensä ole varaa. Suomen Poliisi antoi hiljattain lausunnon joukkue-urheiluun liittyvästä fanien väkivaltaisuudesta, että jo pari vuotta Ruotsissa koetut lieveilmiöt ovat rantautumassa nyt myös Suomeen. Härkää sarvista! On huomattavasti helpompi ennaltaehkäistä konflikteja, kuin yrittää selvitellä niitä.

Jalkapallo on osa elämää, väittävät. Vai oliko se että elämä on osa jalkapalloa? Oli miten oli, jalkapallo on Suomessakin niin suuri yhteiskunnan osa, että se vaikuttaa lähes kaikkeen. Moni meistä palloilijoista toivoisi kulttuurimme kasvavan vieläkin suuremmaksi. Saataisiinpa se futis-buumi ja kisapaikka EM-kisoihin. Toisaalta, jalkapallo on myös se yhteiskunnan osa, jossa kaikki yhteiskunnan ilmiöt tuntuvat, hyvät ja pahat sellaiset. Muutos, jossa nyt mitä suurimmassa määrin elämme, tuntuu myös jalkapallossa. Missä suomalaisen yhteiskunnan osassa maahanmuuttajat todennäköisimmin ensimmäisen kerran integroituvat meidän kulttuuriimme? Jalkapallossa, lajissa joka on tuttu myös vanhasta kotimaasta. Harva puolalainen, somali tai burmalainen on saanut jääkiekkoa äidinmaidostaan, mutta hätkähdyttävän monella heistä jalkapallo pysyy jo nuorella iällä kuin liimattuna jalassa. Se on juuri sitä kulttuuria mistä mekin unelmoimme.

Matkustin muutama vuosi sitten edellisessä työssäni lyhyessä ajassa Kambodzasta Suomen kautta Guatemalaan. Kirosin aikataulua ja aikaeroja, mutta piristyksen teki havainto nuorista jalkapallon parissa. Phnom Penhissä matkaa lentokentälle odotellessani, katselin tuhansien nuorten buddhalaismunkkikokelaiden tapahtumaa kaupungin keskustassa. Niiden samanlaisten oranssikaapuisten, joita olemme viime aikoina nähneet uutiskuvissa Burman mielenosoituksissa. Kaveria oli niin, että olisi luullut saapuneensa keskelle Ukrainan oranssivallankumousta. Kun seremoniat ja koulutus hetkeksikään taukosivat, alkoi armoton futiksen pelaaminen. Energiaa riitti ja aina löytyi pallo ja neljä maalitolppaa. Hymyynhän se veti suun, mutta vasta Guatemalaan saavuttuani, juuri lentokoneessa iltiksen futis-tuloksia luettuani, ymmärsin miten ihmisiä yhdistävästä pelistä on kyse. Saavuin nimittäin maahan juuri hirmumyrsky Stanin jälkeen ja kaaos, tuho ja epätoivo oli valtavaa, muuten paitsi joka paikassa lapset pelasivat jalkapalloa. Se oli vaikuttavaa.

Maailma globalisoituu, verkkoutuu, yhdistyy, monipuolistuu, pienentyy kommunikaation osalta ja kasvaa talouden mittareissa, kaikki samanaikaisesti ja kiihtyvällä vauhdilla. Samalla maailma myös eriarvoistuu, jopa raaistuu, ellemme sitä hoida. Ja jos jalkapallo on osa elämää (vai kummin päin se nyt oli?) kaikki tämä tuntuu myös jalkapallossa. Myös suomifutiksen on pärjättävä kiihtyvän globalisaation vauhdissa. Yhtäältä on osattava torjua monipuolistuvan talouden tuomat lieveilmiöt tai kohtalona on esimerkiksi Allianssin ulkomaille ostosta syntyneet sotkut. Ja toisaalta pelkkä torjuntasota ei riitä, uudet meitä kaikkia kohtaavat haasteet on käännettävä kilpailueduiksi. A. Eremenko, R. Eremenko, S. Kuqi, N. Kuqi, P. Hetemaj, M. Hetemaj… Kaikki maajoukkueidemme kantavia voimia. Vastassa Zlatan, Henke, Lukic… jos esimerkiksi Ruotsin kanssa halutaan pysyä kilpailussa. Monikulttuurisuus on vahvuus myös suomifutikselle.

Valtakunnanpolitiikkakin on muuttunut aika lailla. Suti Aittoniemen ”rajat kiinni kaikilta” -politiikasta on muututtu nyt jo houkuttelemaan siirtolaisia verovaroin ja veroäyrein uusiksi veronmaksajiksi. Emme pysty enää pitämään lintukotoamme pystyssä ilman uusia maahanmuuttajia. Helsinkiläiset, turkulaiset ja tamperelaiset nykyään jopa kilpailevat siitä kenen kaupunki on pisimpään toiminut monikulttuurisessa ympäristössä. Uusia Fazereita, Gutzeiteja ja muita ulkomaalaisia menestyjiä toivotetaan tervetulleiksi. Kun Suomi itsenäistyi, Helsingin väkiluvusta oli yli 40% ulkomaalaistaustaisia. Sen kuulee slangista vieläkin. Lähitulevaisuudessa palataan vanhalle tasolle, se on hyvä suomifutikselle.

Suomen Palloliiton yhdenvertaisuushanke ja sen ”rasistit on reppanoita” – kampanja kantaa kortensa kekoon monikulttuurisuuden ymmärtämiseksi ja rasistisen vallankäytön vastustamiseen. Hankkeen oman tutkimuksen, koulutuksen ja maanlaajuisen näkyvyyden tavoitteena on paitsi vähentää monikulttuurisuudesta nousevia lieveilmiöitä, kuten rasismia tai ulkomaalaisvihaa, niin myös käydä tiennäyttäjänä miten Suomesta ja suomalaisesta urheilusta tulee menestystarinoita.

Kolmivuotisen hankkeen ensimmäisen vuoden käännyttyä loppuun, noin 120 otteluun perustuva tutkimustyö siirtyy koulutukseksi jalkapallon ammattilaisille ja piireihin. Myöhemmin koulutus ulottuu piireistä myös seuroihin ja niin sanotusti ruohonjuuritasolle. Myös varsinainen kampanjointi, näkyvyys mediassa ja tapahtumissa, alkaa kiihtyvällä tahdilla vuosille 2008 ja 2009, siten että jos vielä kolmen vuoden päästä joku jalkapalloilija tai fani ei ole kuullutkaan ”rasistit on reppanoita” – hokemaa, niin huonosti menee ja huonosti on onnistuttu.

Tervetuloa mukaan! Ensi vuonna tavataan. Pitäisi olla hauskaa.


Lari Kangas on Suomen Palloliiton suvaitsevaisuuden puolesta, rasismia vastaan – hankeen projektikoordinaattori.

Hanke tehdään yhteistyössä Opetusministeriön, Veikkausliigan, Jalkapallon Pelaajayhdistyksen ja Liikkukaa! ry:n kanssa.

www.palloliitto.fi/seura/yhteiskuntavastuu/yhd_vert_hanke/