Juttu Demariin

Osallistuin viime viikolla suuren piirin puoluekokousedustajien kutsumana puoluesihteeriehdokkaiden haastatteluun. Puheenjohtaja avasi keskustelun kysymällä: ”Ketä sä luulet olevasi?” Hän oli ilmeisesti edellisen haastattelun lumoissa. Siinä oli puhuttu johtajuudesta. Ihmettelin kysymystä ja ihmettelen yhä.

Kysymys antoi kuitenkin mahdollisuuden kertoa miksi olen ehdokkaana. Se on aiheellinen kysymys. Ainakin itse jouduin pohtimaan sitä vakavasti.

Puoluesihteerin valitsee puoluekokous niistä ehdokkaista, joita puoluekokouksessa on esitetty. Maan tavaksi on kuitenkin muodostunut, että ehdokkaaksi haluavat ilmoittautuvat kutsumalla lehdistön kuulemaan ilmoittautumisen ”puoluesihteerikisaan”. Omalle osalleni tuli harkita ehdokkuuttani sen jälkeen kun kolmesta helsinkiläisestä yhdistyksestä oli kerrottu aikeesta esittää minua ehdokkaaksi puoluekokouksessa. Tämän taustalla ei ole sen kummempi juttu kuin että tunnemme toisemme yhteistyöstä vaalikampanjoiden aikoina. Viimeisin kokemus oli Paasilinnan Petran eurovaalikampanja. Tulos 17 785 ääntä ei ollut ensikertalaiselle huono, eikä puolueelle merkityksetön. Se oli hyvän ehdokkaan ja innostuneen yhteistyön aikaansaannos. Oli kiva olla mukana.

Toinen lähtökohta lähteä mukaan tavoittelemaan puoluesihteerin paikkaa on kunnioitukseni kansanvaltaa kohtaan. Kokemukseni kehitysmaista ovat opettaneet miten suuriin ongelmiin demokratian puute voi johtaa. Kansanvalta toteutuu puolueiden kautta. Niitä tarvitaan ja niidenkin on ansaittava kansalaisten kunnioitus. Aikamme ilmiö on kansanvallan nakertaminen. Se haastaa poliittiset puolueet uudistumaan, kansanvallan puolustamiseksi.

Kolmas syy hyväksyä haaste, olla käytettävissä ehdokkaana, oli puheenjohtajan kanssa käyty keskustelu jossa hän kannusti osallistumaan kilpaan, mutta varoitti samaan hengenvetoon: ”Siellä on huomenna ilmoittautumassa todella kova ehdokas.” En siinä puhelussa puheenjohtajalta lupaa kysynyt, mutta kokemus luontevasta yhteistyöstä on hyvä lähtökohta. Epämieluisa valinta puolestaan olisi heikko pohja yhteistyölle.

Näistä syistä vastasin Hakaniemen, Kallion ja Toukolan yhdistysten esityksiin myöntävästi. Sain suostumalla mahdollisuuden esittää ajatuksiani laajemmin ja pidin hyvänä asiana testata voiko järjestötyöllä nousta merkittäviin järjestötehtäviin.

Järjestödemokratiasta

Suomalainen tai paremminkin vielä pohjoismainen yhteiskuntamalli pohjaa kansalaisten aktiivisuuteen. Urheilujärjestöt, kansalaistoiminta, konfliktinehkäisy työ, kansainvälinen solidaarisuustyö jne. ovat tarjonneet mahdollisuuden tehdä yhdessä. Poliittisilla puolueilla on tärkeä osa kanavoida kansalaisten käsityksiä ja kamppailla osastaan kansanvallasta. Poliittisiin puolueisiin liitytään vaikuttamisen toivossa. Se on osallistumista keskusteluihin, väittelyihinkin ja ennen kaikkea tekemistä yhteisten tavoitteiden toteuttamiseksi - mandaatin ja vallan saamista siihen.

Poliittisia puolueita tarvitaan, mutta ne ovat onttoja ilman jäseniä. Jäsenkampanjat eivät toimi ilman sisältöä. Sisältö syntyy alhaalta ylöspäin ja vaikuttamisen mahdollisuuksia antamalla. Arkipäivän vaikuttaminen on osallistumista päätöksentekoon kunnan tasolla. Palattuani Afrikasta asuin pari vuotta Naantalissa, jonka työväenyhdistykseen kuuluin. Siellä oli omaksuttu tapa käsitellä säännöllisesti kaupungin eri luottamuselinten esityslistat ennen kokouksia. Yhdistyksen jäsenelle tuli vaikutusmahdollisuus joka viikko. Netti on tullut tukemaan tässä työssä tarvittavaa kaksisuuntaista tiedonvaihtoa. Naantalin Ty on esimerkki käytännön poliittisesta toiminnasta. Huolissani olen yhdistysten vaikutusmahdollisuuksista suuremmissa kunnissa. Ongelma kärjistyy kuntaliitosten myötä. Talous ajaa näihin yhdistymisiin, mutta sitä ei pidä tehdä demokratian kustannuksella. Makrotalous ei ole tärkeämpää kuin mikrotaloudet. Demokratian puolustaminen on arkista aherrusta.

Perusyhdistysten välillä on vaihdettava hyviä kokemuksia entistä ponnekkaammin. Järjestöllistä uudistumista on jatkettava. Pidän onnistuneina muotoina perusyhdistysten puheenjohtajien tapaamisia. Piirien ja kunnallisjärjestöjen rooleja on syytä kehitellä.

Vaaleista

Kansanvalta ei kata Suomessakaan kaikkea. Kasvava osa vallasta on markkinavoimilla. Kasvottomat markkinat pyrkivät vaikuttamaan politiikkaan myös rahan voimalla. Vaalirahoituksessa ilmenneet väärinkäytökset selkiyttävät toivottavasti pelisääntöjä.

Presidentti Obaman vaalitaistelua on syystä ihailtu. Vähemmälle havainnolle on jäänyt se, että Yhdysvalloissa rajoitetaan lailla vaalirahoitusta tiukemmin kuin Suomessa uskalletaan edes esittää. Opiksi voi ottaa niistä menetelmistä, joilla uutta tekniikkaa hyväksi käyttäen kerättiin samalla hyväksyntää ehdokkaalle ja rahaa kampanjan rahoittamiseksi. Molemmissa menestyttiin, mutta niihin tarvittiin paljon vapaaehtoisia tekijöitä. Mielelläni opiskelisin tuliko Facebookissa Obaman kampanjaan lahjoittaneista Demokraattisen puolueen äänivaltaisia jäseniä, ja jos ei, niin mikä oli se kynnys ryhtyä vaikuttamaan jatkuvasti?

Porvarillisesta taustasta kumpuaa yksilöiden esiinmarssi maksetulla julkisuudella. Ideologia siitä, että onnellisuus on pelkästään itsestä kiinni. Sosialidemokraateille luontuu yhteinen tekeminen – yhteisöllisyys. Sen täytyy onnistua saman puolueen ehdokkaiden välillä, jopa samassa vaalipiirissä.

Kaksi tavoitetta talouteen

Kapitalismille on ominaista rikkaiden rikastuminen ja köyhien köyhtyminen. Sellaisen olemme sosialismistamme oppineet. Tilastojen osoittamana tämä ilmiö on palannut viime vuosina myös Suomeen. Se haastaa sosialidemokratian. Tilannetta ei helpota havainto porvarihallituksen elämisestä velaksi. Taloudellisen tasa-arvon toteuttaminen on onnistunut sosialidemokraattisella politiikalla parhaiten silloin kun uutta kasvua on ollut jaettavissa. Tasa-arvoinen yhteiskunta taas on kyennyt osallistamaan kansalaiset yhteiskunnan rattaiden pyörittämiseen paremmin kuin jyrkästi eriarvoistavat kapitalistiset kansantaloudet.

Porvarillinen politiikka ei ole tasa-arvoa viime vuosina rakentanut. Viime vaalien alla kauhisteltiin Heinäluoman Eeron visioimista parin miljardin liikkumavarasta tuleville uudistuksille tulevaksi vaalikaudeksi. Sitä pidettiin liian kalliina. Sittemmin porvarihallitus on lisännyt valtion velkaa toistakymmentä miljardia ja syönyt tulevaisuuden eväitä luomatta kasvua ja työllisyyttä.

Tuoreet tilastot kertovat myös, että Suomen kilpailukyky on pudonnut. Se on huolestuttavaa verrattuna Ruotsiin, joka on pitänyt suhteellisen kilpailukykynsä. Tätäkin tärkeämpi mittari on suomalaisten maastamuutto. Se on varsinkin nuorten ja koulutettujen ikäpolvien ilmiö. Nuoret äänestävät jaloillaan, koska menestymisen mahdollisuudet keskittyvät yhä harvempiin käsiin. Tarvitaan myös kilpailukykyä pitää kansalaiset tekemässä työtä suomalaisen hyvinvoinnin tueksi. Suomi tarvitsee kilpailukykyä saada investointeja sekä tuotantoon että ihmisiin.

Kansainvälisen talouden viimeaikaiset tapahtumat ovat osoittaneet kuinka rajoittamaton kapitalismi voi tuhota markkinatalouden terveetkin osat. On opittu vaatimaan demokratiaa suitsimaan markkinoita. Eikö tämä tilanne ole kuin tilaus sosialidemokratialle? Maailma etsii sitä minkä me teemme. Tämä taitaakin olla se neljäs syy miksi olen ehdokkaana.