maanantai 24. toukokuuta 2010

Juttu Demariin

Osallistuin viime viikolla suuren piirin puoluekokousedustajien kutsumana puoluesihteeriehdokkaiden haastatteluun. Puheenjohtaja avasi keskustelun kysymällä: ”Ketä sä luulet olevasi?” Hän oli ilmeisesti edellisen haastattelun lumoissa. Siinä oli puhuttu johtajuudesta. Ihmettelin kysymystä ja ihmettelen yhä.

Kysymys antoi kuitenkin mahdollisuuden kertoa miksi olen ehdokkaana. Se on aiheellinen kysymys. Ainakin itse jouduin pohtimaan sitä vakavasti.

Puoluesihteerin valitsee puoluekokous niistä ehdokkaista, joita puoluekokouksessa on esitetty. Maan tavaksi on kuitenkin muodostunut, että ehdokkaaksi haluavat ilmoittautuvat kutsumalla lehdistön kuulemaan ilmoittautumisen ”puoluesihteerikisaan”. Omalle osalleni tuli harkita ehdokkuuttani sen jälkeen kun kolmesta helsinkiläisestä yhdistyksestä oli kerrottu aikeesta esittää minua ehdokkaaksi puoluekokouksessa. Tämän taustalla ei ole sen kummempi juttu kuin että tunnemme toisemme yhteistyöstä vaalikampanjoiden aikoina. Viimeisin kokemus oli Paasilinnan Petran eurovaalikampanja. Tulos 17 785 ääntä ei ollut ensikertalaiselle huono, eikä puolueelle merkityksetön. Se oli hyvän ehdokkaan ja innostuneen yhteistyön aikaansaannos. Oli kiva olla mukana.

Toinen lähtökohta lähteä mukaan tavoittelemaan puoluesihteerin paikkaa on kunnioitukseni kansanvaltaa kohtaan. Kokemukseni kehitysmaista ovat opettaneet miten suuriin ongelmiin demokratian puute voi johtaa. Kansanvalta toteutuu puolueiden kautta. Niitä tarvitaan ja niidenkin on ansaittava kansalaisten kunnioitus. Aikamme ilmiö on kansanvallan nakertaminen. Se haastaa poliittiset puolueet uudistumaan, kansanvallan puolustamiseksi.

Kolmas syy hyväksyä haaste, olla käytettävissä ehdokkaana, oli puheenjohtajan kanssa käyty keskustelu jossa hän kannusti osallistumaan kilpaan, mutta varoitti samaan hengenvetoon: ”Siellä on huomenna ilmoittautumassa todella kova ehdokas.” En siinä puhelussa puheenjohtajalta lupaa kysynyt, mutta kokemus luontevasta yhteistyöstä on hyvä lähtökohta. Epämieluisa valinta puolestaan olisi heikko pohja yhteistyölle.

Näistä syistä vastasin Hakaniemen, Kallion ja Toukolan yhdistysten esityksiin myöntävästi. Sain suostumalla mahdollisuuden esittää ajatuksiani laajemmin ja pidin hyvänä asiana testata voiko järjestötyöllä nousta merkittäviin järjestötehtäviin.

Järjestödemokratiasta

Suomalainen tai paremminkin vielä pohjoismainen yhteiskuntamalli pohjaa kansalaisten aktiivisuuteen. Urheilujärjestöt, kansalaistoiminta, konfliktinehkäisy työ, kansainvälinen solidaarisuustyö jne. ovat tarjonneet mahdollisuuden tehdä yhdessä. Poliittisilla puolueilla on tärkeä osa kanavoida kansalaisten käsityksiä ja kamppailla osastaan kansanvallasta. Poliittisiin puolueisiin liitytään vaikuttamisen toivossa. Se on osallistumista keskusteluihin, väittelyihinkin ja ennen kaikkea tekemistä yhteisten tavoitteiden toteuttamiseksi - mandaatin ja vallan saamista siihen.

Poliittisia puolueita tarvitaan, mutta ne ovat onttoja ilman jäseniä. Jäsenkampanjat eivät toimi ilman sisältöä. Sisältö syntyy alhaalta ylöspäin ja vaikuttamisen mahdollisuuksia antamalla. Arkipäivän vaikuttaminen on osallistumista päätöksentekoon kunnan tasolla. Palattuani Afrikasta asuin pari vuotta Naantalissa, jonka työväenyhdistykseen kuuluin. Siellä oli omaksuttu tapa käsitellä säännöllisesti kaupungin eri luottamuselinten esityslistat ennen kokouksia. Yhdistyksen jäsenelle tuli vaikutusmahdollisuus joka viikko. Netti on tullut tukemaan tässä työssä tarvittavaa kaksisuuntaista tiedonvaihtoa. Naantalin Ty on esimerkki käytännön poliittisesta toiminnasta. Huolissani olen yhdistysten vaikutusmahdollisuuksista suuremmissa kunnissa. Ongelma kärjistyy kuntaliitosten myötä. Talous ajaa näihin yhdistymisiin, mutta sitä ei pidä tehdä demokratian kustannuksella. Makrotalous ei ole tärkeämpää kuin mikrotaloudet. Demokratian puolustaminen on arkista aherrusta.

Perusyhdistysten välillä on vaihdettava hyviä kokemuksia entistä ponnekkaammin. Järjestöllistä uudistumista on jatkettava. Pidän onnistuneina muotoina perusyhdistysten puheenjohtajien tapaamisia. Piirien ja kunnallisjärjestöjen rooleja on syytä kehitellä.

Vaaleista

Kansanvalta ei kata Suomessakaan kaikkea. Kasvava osa vallasta on markkinavoimilla. Kasvottomat markkinat pyrkivät vaikuttamaan politiikkaan myös rahan voimalla. Vaalirahoituksessa ilmenneet väärinkäytökset selkiyttävät toivottavasti pelisääntöjä.

Presidentti Obaman vaalitaistelua on syystä ihailtu. Vähemmälle havainnolle on jäänyt se, että Yhdysvalloissa rajoitetaan lailla vaalirahoitusta tiukemmin kuin Suomessa uskalletaan edes esittää. Opiksi voi ottaa niistä menetelmistä, joilla uutta tekniikkaa hyväksi käyttäen kerättiin samalla hyväksyntää ehdokkaalle ja rahaa kampanjan rahoittamiseksi. Molemmissa menestyttiin, mutta niihin tarvittiin paljon vapaaehtoisia tekijöitä. Mielelläni opiskelisin tuliko Facebookissa Obaman kampanjaan lahjoittaneista Demokraattisen puolueen äänivaltaisia jäseniä, ja jos ei, niin mikä oli se kynnys ryhtyä vaikuttamaan jatkuvasti?

Porvarillisesta taustasta kumpuaa yksilöiden esiinmarssi maksetulla julkisuudella. Ideologia siitä, että onnellisuus on pelkästään itsestä kiinni. Sosialidemokraateille luontuu yhteinen tekeminen – yhteisöllisyys. Sen täytyy onnistua saman puolueen ehdokkaiden välillä, jopa samassa vaalipiirissä.

Kaksi tavoitetta talouteen

Kapitalismille on ominaista rikkaiden rikastuminen ja köyhien köyhtyminen. Sellaisen olemme sosialismistamme oppineet. Tilastojen osoittamana tämä ilmiö on palannut viime vuosina myös Suomeen. Se haastaa sosialidemokratian. Tilannetta ei helpota havainto porvarihallituksen elämisestä velaksi. Taloudellisen tasa-arvon toteuttaminen on onnistunut sosialidemokraattisella politiikalla parhaiten silloin kun uutta kasvua on ollut jaettavissa. Tasa-arvoinen yhteiskunta taas on kyennyt osallistamaan kansalaiset yhteiskunnan rattaiden pyörittämiseen paremmin kuin jyrkästi eriarvoistavat kapitalistiset kansantaloudet.

Porvarillinen politiikka ei ole tasa-arvoa viime vuosina rakentanut. Viime vaalien alla kauhisteltiin Heinäluoman Eeron visioimista parin miljardin liikkumavarasta tuleville uudistuksille tulevaksi vaalikaudeksi. Sitä pidettiin liian kalliina. Sittemmin porvarihallitus on lisännyt valtion velkaa toistakymmentä miljardia ja syönyt tulevaisuuden eväitä luomatta kasvua ja työllisyyttä.

Tuoreet tilastot kertovat myös, että Suomen kilpailukyky on pudonnut. Se on huolestuttavaa verrattuna Ruotsiin, joka on pitänyt suhteellisen kilpailukykynsä. Tätäkin tärkeämpi mittari on suomalaisten maastamuutto. Se on varsinkin nuorten ja koulutettujen ikäpolvien ilmiö. Nuoret äänestävät jaloillaan, koska menestymisen mahdollisuudet keskittyvät yhä harvempiin käsiin. Tarvitaan myös kilpailukykyä pitää kansalaiset tekemässä työtä suomalaisen hyvinvoinnin tueksi. Suomi tarvitsee kilpailukykyä saada investointeja sekä tuotantoon että ihmisiin.

Kansainvälisen talouden viimeaikaiset tapahtumat ovat osoittaneet kuinka rajoittamaton kapitalismi voi tuhota markkinatalouden terveetkin osat. On opittu vaatimaan demokratiaa suitsimaan markkinoita. Eikö tämä tilanne ole kuin tilaus sosialidemokratialle? Maailma etsii sitä minkä me teemme. Tämä taitaakin olla se neljäs syy miksi olen ehdokkaana.

perjantai 7. toukokuuta 2010

Lari Kangas asettuu SDP:n puoluesihteeriehdokkaaksi

Tiedote

Julkaisuvapaa torstaina 6.5.2010 klo 15:00

Toukolan Sosialidemokraattisen yhdistyksen puheenjohtaja Lari Kangas asettuu ehdokkaaksi SDP:n puoluesihteerikilpaan. Hakaniemen- ja Kallion Sosialidemokraattien puheenjohtajat sekä Toukolan Sos.Dem. yhdistys ovat esittäneet Kangasta ehdolle puoluesihteeriksi (UP Demari 5.5.2010).

En asetu kansanedustajaehdokkaaksi

- Tulen puoluesihteerinä keskittymään puolueen kampanjaan, en omaani. Puolue tarvitsee täysipäiväisen kampanjapäällikön. Puheenjohtajan on voitava keskittyä omaan tehtäväänsä puolueen johtajana. Puolueen kenttätyön organisoimisessa on täyspäiväisen työntekijän paikka. Vaaleissa puoleen ehdokkaat ansaitsevat koko järjestökentän tuen. Se on puoluesihteerin vastuulla.

- Toimiva kenttäorganisaatio on avain vaalimenestykseen. Ammattiapu on mainonnassa tarpeen, mutta raha ei saa ratkaista. SDP:llä on nyt yli 50 000 jäsentä. Silti on uusiuduttava ja hankittava uusia kannattajia, jäseniä ja toimijoita. Hyvin alkuun saatettua järjestöuudistusta on jatkettava.

Puolue ei ole pelkkä vaaliorganisaatio

- Olen ylpeä puolueestamme ja onnellinen, että kaltaiseni kenttätyöläinen voi nousta kilpaan puoluesihteerin toimesta. Erityisen otettu olen siitä, että minua on nimenomaan puolueen kentältä ehdokkaaksi ehdotettu. Tämä osoittaa, että olemme edelleen johtava demokratialiike Suomessa. Ehdokkuuteni on todistus siitä, että tavallista kenttätyötä puolueessa arvostetaan.

- Puolueen sisäinen demokratia on liike, joka ei saa pysähtyä. Osoituksena tästä ovat sekä Turusta että Helsingistä tehdyt puoluekokousaloitteet järjestödemokratian syventämiseksi. Jokaisella jäsenellämme tulee olla yhtäläinen vaikuttamismahdollisuus valittaessa edustajiamme ja tehtäessä SDP:n linjavalintoja. Uusi tekniikka avaa uusia mahdollisuuksia tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

- Kiinnostus jäsenyyteen syntyy mahdollisuudesta vaikuttaa. Se on puoluetoiminnan ydin. Oleellista on luoda avoimella sisäisellä keskustelulla yhteisen toiminnan edellytykset.

Sosialidemokratia on kansainvälinen

- Sosialidemokratian juuret ovat taloudessa, tasa-arvossa ja kansainvälisyydessä. Hienointa, ja minulle henkilökohtaisesti ominta, tässä puolueessa on, ettemme rajaa ihmisiä eriarvoiseksi esimerkiksi talouden tai kansallisuuden perusteella.

- Oma taustani on niin kansainvälinen, etten muuten voisi ajatellakaan.

Henkilökuva:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Lari_Kangas

http://larikangas.blogspot.com/

Lisätietoja: Lari Kangas, 044- 5700 485

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Number of the day - 47,19%

YLE News reported today that the share of developing economies have increased in the IMF to 47,19%. It's a good reminder that even the World economy regulatory bodies don't operate on democratic, but rather on "dollar democratic" -way. The nation with most wealth gets the most votes.

Nevertheless, there was something very positive about this news as well. Mostly the recognition that several African economies have been very resilient to the current economic crisis. Republic of Congo for example lead the Sub-Saharan group by growth of 12,1%. A staggering number, should the starting place be a little higher than it has been.

Furthermore, it was a delight to read from the IMF and Reuters Africa report that only one country in the Sub-Saharan Africa made negative growth this year. Madagascar economy decreased by 1%.

It is not surprising thus, that even I have been getting an increasing number of calls from people interested in investing to Africa. "Economic growth in sub-Saharan Africa is expected to double this year and further accelerate in 2011 as long as the global economy continues to improve." -Write the Reuters report and continues, "Africa is becoming one of the main destinations for frontier market investors looking for high growth while assuming the risk of small and sometimes volatile economies."

Signs of hope, should the investments and development made to trickle down to the workers and the impoverished ones as well.


keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Päivän luku - Kuinka monta...?

SDP:ssä etsitään kokenutta Puoluesihteeriä, kun monet kokevat sukupolvenvaihdoksen edellisessä Puoluekokouksessa tapahtuneen liian nopeasti. Jäin Helsingin Työväentalolla ja Facebook -debatissa kuitenkin miettimään, onko vaihto vanhempaan sukupolveen enää edes mahdollista. Tai jos on, onko se hyödyllistä tai puolueen edun mukaista? Seuraavat 2011 Eduskuntavaalit kun ovat kuitenkin aivan varmasti viimeiset, joissa 60-lukulaiset SDP:n jäsenistön valtaenemmistö voivat vielä auttaa. Kuka tekee Eduskuntavaalit vuonna 2015 (47-vuotta Vanhan valtauksen jälkeen), entä Presidentinvaalit 2012 ja 2018?

Epäilemättä puolueen on siis uusiuduttava ei pelkästään johdoltaan, mutta myös ruohonjuuritasolta. Kokenut 60-70 -luvun puoluesuhmuri voi siis vielä kerran saada innostettua ikätoverit soppatykeille ja brosyyria jakamaan työllisyyden puolesta (ja työperäistä maahanmuuttoa vastaan), mutta mitä sitten tapahtuu kun nämä hyvin palvelleet joukot loppuvat? Reilusti yli miljoona kansalaista pitäisi kuitenkin kätellä ja jututtaa, että ne normaalit 600 000 ääntä saadaan uurnille.

Päivän luku: Kuinka monta koulun, toisen asteen oppilaitoksen tai yliopiston luokkaa Suomessa on, joissa ei ole yhtään ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajaa luokkakaverina?

- ei monta.

perjantai 2. huhtikuuta 2010

Päivän luku: 100

Sata koulua sulkee ovensa vuodessa. Tänäkin vuonna kunnat lakkauttavat noin sata koulua. Vuonna 2009 Suomesta suljettiin 109 koulua, kirjoittaa päivän Hesari.

Lainaan, "... Kun vuonna 1990 Suomessa oli vielä lähes 4500 koulua, viime vuonna kouluja oli alle 2900. Erityisesti pienet, alle 50 oppilaan suuruiset koulut, ovat vähentyneet. Vuonna 1990 niitä oli 2134, viime vuonna 739."


Viime viikkoina olemme ikätovereiden kanssa paljon pohtineet edellisen laman vaikutusta sukupolveemme. YLE Teemalta tuleva Lamastalgia teki tehtävänsä. Olemme se kuuluisa generation-X, joka ei sitten koskaan saanutkaan vakituista uraa, asuntovelkaa, Volvoa, kahta lasta ja labradorinnoutajaa, vaan jäi sivusta seuraamaan mitä ympärillä oikein tapahtui. Lama teki tehtävänsä ja kuuluisa edellinen sukupolvi viimeisteli työn omalla karulla valtataistelullaan. "Valtaa ei anneta, se otetaan", sanovat.
Sukupolveni valitsi kuitenkin jaloillaan ja lähti maailmaa kiertämään, kun työpaikkaa ei sitten maisteri-tutkinnosta huolimatta tullutkaan. Olemme se sukupolvi, joka vielä tänä päivänäkin etsii itseään ja elintilaa pätkätöiden, vuokra-asuntojen ja edellisten ja tulevien sukupolvien välissä. Olemme myös se "innovaation" sukupolvi, joka todella osaa ajatella "outside the box", tai yli tiedekuntarajojen kuten Suomessa sanotaan. Luokkakaverini ovat niitä ensimmäisiä TAIK'in insinöörejä tai POLIn taiteilijoita. Sukupolveni on myös se, joka ikuisen demarinuoren sanoin tulee kieltäytymään "ahneen sukupolven" eläkemaksuista ja elää globaalissa kylässä, eikä niinkään vaan "Suomessa" (heittomerkkeihin laitettuna).

Mutta onhan tämä nyt mielenkiintoinen kehityksen kierre, joka tuossa Hesarin otsikossakin elää. Kun 40-luvun nuoret rakensivat Suomen ja 60-lukulaiset valtasivat sen, niin 80-luvun nuoret jäivät sivusta ihmettelemään mitä oikein tapahtui kun lama tuli ja syrjäytti koko sukupolven yhteiskunnan perinteisistä rakenteista.
...Niin mihin tämä "Suomi" niminen globaali-kylä nyt oikein on menossa? Nyt -00 sukupolvi pakataan taas suurempiin ja suurempiin tulosyksiköihin jo ennen kuin osaavat sanoa "Hep!" Emmekö ole jo olleet tässäkin kehityksen hetkessä aikaisemmin?

Minä sentään pääsin Maunulan ala-asteelle, joka oli juuri puolitettu vain 900 oppilaan kouluksi kun Maunulan jengistä oli tullut liian väkivaltainen, asuinaluetta terrorisoiva, todellinen yhteiskunnan vaikuttaja. 80-luvulla ihmiset Maunulassa pelkäsivät mennä Ostarille ostoksille ja usein kouluunkin piti juosta pari pysäkkiä kauempaa, ettei joutunut jengin kanssa lähikontaktiin.

lauantai 6. helmikuuta 2010

Number of the day: 2%

The share of Africa of the World trade has diminished from 6% of 2004 to 2% 2009 (World Bank 2010).

If there is an argument that Africa should trade themselves out of poverty, what are the major problems increasing trade? The main two classical answers to unequal trade are (1.) subsidies and protectionism by Americans and European countries to their own farmers and economy and therefore discriminating against imports from Africa, and (2.) the second argument usually follows the line of lacking investments into local economy and the outflow of investments from Africa, neo-colonial financial sector (Stiglitz) and brain drain or outflow of expertiese.

But why are African countries not trading with each other? While Latin American countries trade among each other is close to 50% of the total and Asian countries trade equally by 50% with each other, why the local trade among African countries is only 10% of the total? (World Bank 2010)

maanantai 25. tammikuuta 2010

Miss Suomi

Kirjoitan tätä missikisojen aattona, luettuani Hesarin kolumnin ja feministi-lehti Tulvan päätoimittajan inspiroimana. Kaikkea en ymmärtänyt mitä hän kirjoitti, mutta viisailta ja punnituilta sanoilta ne vieraatkin lauseet näytti. Missikisat ja niiden kritiikki ovat tietysti hänen osaamisensa ydinaluetta. Yksi lause jäi erityisesti soimaan niin, että sormet hakivat näppäimistölle,

”Joukossa tuntuu joka vuosi olevan joku koulukiusaaja, myymälävaras, nisti tai tuleva alastonmalli. Ja miksi ei olisi? Missitarjokkaat tulevat pääosin lähiöistä, maalta tai maahanmuuttajien parista. Ei siellä mitään parhaiden perheiden eliittikoulut käyneitä tyttäriä näy.”

Osuvasti sivallettu.

Liityin viime vuonna kahteen facebook-ryhmään, jossa fanitettiin jotain maahanmuuttajaryhmän missikandidaattia. Ensimmäinen niistä oli Lontoossa ja toinen Yhdysvalloissa, muistaakseni New Yorkissa. Eurooppaan ja Amerikkaan muuttaneet maahanmuuttajakaverit, jotka tunsin Afrikasta, kutsuivat minut niihin ja liityin.

Missikulttuuri elää ja voi erittäin vahvasti kehitysmaissa. Intiassa missit tai Bollywood –tähdet saavat kansan parissa palvotun kohtelun ja sponsorirahat tekevät heistä usein miljonäärejä. Latinalaisessa Amerikassa missi-kulttuuri on verrattavissa ainoastaan kotoiseen lätkätähtien fanitukseen omine TV-kanavineen ja makasiini-ohjelmineen, ja ainakin Saharan-eteläpuolisessa Afrikassa missit ovat valtavia mega-tähtiä. Itse asiassa, en tunne yhtään Afrikkalaista yliopistoa, jossa ei olisi missikisoja kerran vuodessa. Ne ovat yleensä vuoden päätapahtuma ja valtava karnevaali. Kehitysmaissa tunnetaan myös suurta ylpeyttä siitä, että juuri heillä missikisat järjestetään huomattavasti suuremmalla budjetilla ja hienommin kuin niin sanotussa ”ensimmäisessä” maailmassa.

Ei olekaan siksi kovin ihmeellistä siksi, että viime vuonna pidettiin myös ensimmäiset Miss Africa –Finland kilpailut. Malli on suoraan maahanmuuttajien parista Englannista, Ranskasta, Yhdysvalloista tai muualta Euroopasta missä maahanmuutto on ollut jo pitempiaikainen ilmiö. Maahanmuuttajat paketoivat oman elämäntapansa tänne kylmään ja pimeään Pohjolaan ilman ulkoisia vaikuttimia, kun integraatiota, assimilaatiota, kotoutumista tai muutakaan valtaväestöön sekoittumista ei tapahdu. Ollaan kuin vierastyöläisiä vieraalla maalla ja kaikki odottavat lopulta pääsevänsä takaisin kotiin. Sama sitten rakentaa omaa elämää riippumatta siitä mitä ympärillä muuten tapahtuu. Valtaväestö voi elää omaa elämäänsä, eletään me omaamme, ajattelevat monet tuntemani maahanmuuttajat. Malli sopii myös monelle jurolle tonyhalmeita fanittaville suomalaiselle.

Eriskummallisinta tässä perussuomalaisessa kehityksessä on kuitenkin, että kukkahattu-hipit ja useat ministeriöiden monikulttuurisuutta työkseen edistävät virkamiehet tukevat myös tätä linjaa. Moni valistunut suomalainen maahanmuuton asiantuntija tai monikulttuurisuus-hankkeita rahoittava virkamies on sitä mieltä, että on hyvä kaikille että maahanmuuttajat saavat tehdä omaa kulttuurituotantoa ainoastaan omalle väestölleen. Parhaimpana tai pahimpana esimerkkinä missikisojen ohessa on Eurovision tai Ourvision –laulukilpailut tai maahanmuuttajien omat urheiluseurat, joita perustetaan kun perinteisiin seuroihin ei pääse. Suomi on nykyään rakennettu niin, että jotkut aktiviteetit on tarkoitettu vain suomalaisille ja toiset vain maahanmuuttajille. Ja valtio tukee. Hyvä että pysyvät rodut erillään. Punaniskat ja kukkahattuhipit ovat asiasta samaa mieltä.

Missikisoista Tulva-lehden päätoimittaja Anne Moilanen osui Helsingin Sanomissa naulan kantaan. Missit todella tulevat Helsinkiläisen keskusta-älymystön ulkopuolelta maalaisista, lähiöistä tai maahanmuuttajista – Suomen kehitysmaista. Voitaisiinko tästä vetää siis johtopäätös, mitä köyhempi maa tai alue missä elää sen vahvemmin elävä missi-kulttuuri?
Viitisentoista vuotta sitten Yhdysvalloissa elettyäni kehittelin sellaista teoriaa, että mitä suuremmat tuloerot sen kehittymättömämpi maa. Köyhimmistä köyhimmissäkin maissa kun elää myös super-rikkaiden yläluokka. Itse asiassa mitä köyhempi maa sen rikkaampi yläluokka on. Siksi vakaassa uskossa teoriaani kirjoitin silloin muistaakseni, että suomalaista kehitysapua pitäisi saada myös jenkkeihin, jos sitä pitää Etelä-Afrikkaankin antaa. Kummallakin maalla kyllä on mistä ottaa elättääkseen maansa köyhät, mutta valinta ylläpitää valtavia tuloeroja estävät kehityksen. Amerikan Yhdysvalloissa oli siellä eläessäni asunnottomia yli Suomen ja Ruotsin yhteenlasketun väestön verran. Etelä-Afrikassa taas elää 4,4 miljoonaa ihmistä YK:n Human Development Indexin mukaan Luxenburgin keskiarvoa korkeammalla elintasolla. Tuntui hiukan uskomattomalta, Suomessa, eteläisessä Afrikassa sekä Yhdysvalloissa asuneelle, että Suomi aloitti 90-luvulla kehitysyhteistyön Etelä-Afrikan kanssa. Puhtaan kaupallisen yhteistyön olisin kyllä ymmärtänyt.

Mutta liittyvätkö missikisat väistämättömästi ainoastaan siis kehittymättömään maailmaan, kolmanteen maailmaan kuten valtiotieteilijät menneinä vuosikymmeninä sanoivat? Eikö vahva missi-kulttuuri Suomessakin kuulu niille vuosikymmenille, jolloin Suomi oli vielä kehitysmaa? Voisiko tätä vanhaa teoriaani nyt liittää sitten myös macho-kulttuuriin, johon missikisat tärkeänä osana kuuluu?

Mitä kehittymättömämpi maa tai alue missä elää, sen machompi kulttuuri – sen vakavammin otettavat missikisat.

Todistakaa toisin.

Ps. Mutta onko Suomikin repeytynyt kahtia rikkaisiin ja köyhiin niin kuin jenkkilässä tai Etelä-Afrikassa? Onko meillä ainoastaan vain eliittikoulujen sivistyneistö ja loput kansasta eli juntit? Missikisoja kuulemma katsoo tänäänkin lähes miljoona suomalaista.